Lupasinko jättää menneet taakseni?

Silti katse tuntuu olevan usein peruutuspeilissä. On jo kertynyt aika paljon muisteltavaa.

Postauksissani tulee varmasti olemaan matkoja menneeseen jatkossakin. Jos toisinaan pidän katseeni eteenpäinkin. Ja ihmettelen samalla, mihin maailma on menossa.

Tammikuussa ollaan taas itsekurin äärellä.

Syksy hujahti työn ja sohvan väliä rampatessa, ettei salille kerinnyt. Muka.

Noh, ihan oikeastikaan ei iltaisin oikein aikaa ollut. Työhuoneelta lompsiessa kello näytti iltaseiskaa aika usein. Sohvan kutsu oli voimakkaampi. Myönnetään.

Salille siis. Kalenteriin päivät etukäteen, niin lipsua ei voi. Jos kamut peruu, on mentävä keskenään.  Ei auta itku.

Salikortti on näet käytettävä nyt – ettei syksyllä ladatut eurot mene hukkaan. Siihen ei ole varaa.

Hyvä pakkokeino. Pihiys. Hahaa.

Tammikuu on myös jälleen t-i-p-a-t-o-n.

Nollalinja tekee ihan hyvää.

Joku (varmaan valtiovarainministeriöstä - pelkäävät siellä verotulojen pienenevän!) netissä väittää, että tipattomuus voi olla riskikin. Hah. Uskoo, ken haluaa. En ajatellut läträtä tammikuun jälkeenkään.  Pysyttelen kohtuuden rajoissa.

Silti voin olla myös kokonaan ilman. Nollilla.

Paljon enemmän vaatisi täydellinen sokerittomuus. Eiiiiiiiih!

Onneksi sokerivero alenee! ;)

Jokaisella meillä on heikkoutemme. Eikö?

Kommentit (3)

Vierastelija
1/3 | 

Tällä alkaa se kammoksumasi sokeriton tammikuu....työporukan kanssa yritetään yhdessä, kun on edelliset 2kk vedetty suklaata kaksin käsin ?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat