Jos helmiä kyyneleet ois

Mua rikkaaksi mainita vois

Nykyään työelämässä yritetään suojella työntekijää kaikenlaiselta väärinkohtelulta. Joskus jopa työnteolta. Lähetetään vaikka pihalle ilmaa pilaamasta. Jos ei muuta keksitä.

Joku tolkku olisikin oltava, miten käyttäydytään. Radiosta kuulin, miten työpaikoilla huudetaan ja räyhätään. Luurikäytös on sitten vielä ihan oma juttunsa. Siitä joskus toiste. Ehkä.

Ihan on kummaksi mennyt. Someko meistä on tehnyt moukkia? Oi aikoja, oi tapoja.

Mutta eikö vaan olekin ihan kauheaa, jos mennään toisten työpaikalle märisemään?

Takavuosilta tupsahti mieleen muisto, miten kerran lääkäri passitti naapurihuoneeseen. Kollegan pakeille. Kun ei ite tiennyt, mitä tehdä.

Noh. Silloin ATK teki vasta tuloaan ja istuin siis kansioni  kanssa käytävälle odottamaan.

Selailin omia tietojani: "...pettynyt ja itkeskelee"

- Hei, kiitti itelles! Muhun sattuu!

Labratulosta eivät millään olleet uskoa.

Asia vaati sitten parikin sairaalakäyntiä.

Lopulta sain puhtaat paperit ja keräilin itseäni, kun huoneeseen pyyhälsi toinenkin valkotakki.

Alkoivat, herrat tohtorit, yhdessä pohtia, kannattaisiko lähteä saaristoon purjehtimaan viikonlopuksi. Vai sittenkin sisämaahan mökkeilemään ja kalaan?

Ymmärsin tietty poistua häiritsemättä, vähin äänin. Vieläkin pohdituttaa joskus, kumpaankohan päätyivät.

Oma asianihan oli ihan rutiinijuttu.

Osumatarkkuudella yksi miljoonasta.

Semmoinen lottopotti. Uusi ja mullistava lääketieteen keksintö yllätti. Ensin toimimattomuudellaan. Sitten toisin. Muussa tapauksessa perheeseen olisikin tullut antennipäinen ketunpoikanen. Yllätys!

Noh. Ei tullut.

Mutta ettäs alun alkujaan kehtasinkin pilata tunnelmaa ja niiskuttaa toisten työpaikalla. Ei mitään tapoja!

Oon myöhemminkin erehtynyt poruamaan. Jotkut lääkärit oppivat kyyneleenkestäviksi. Jotkut ei. Kerran lääkäri piti huolen omasta työrauhastaan. Puhua pajatti, että vartin vastaanottoajasta jäi käyttämättä viimeinen viisiminuuttinen.

En nääs saanut suunvuoroa.

En kyllä pillittänytkään.

En kerinnyt?

Hehee.

 

En ilosta itke en surusta itke - jos itken niin muuten vaan ja muualla oon ennen kuin huomaatkaan

 

Lainatut Paula Koivuniemi & Juice Leskinen

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat