Ajellessa osuttiin paikalle, kun näkyi vasta vähän savua. Seuraavassa hetkessä liekit jo nuolivat autoa.

Se kävi todella äkkiä. Sekunneissa. Ei auttanut muu kuin peruuttaa turvalliselle etäisyydelle ja jäädä odottamaan ammattilaisia sammutustöihin. Roihuavan kulkupelin suhteen mitään ei ollut tehtävissä.

Tien toisella puolella laidunsi pari hevosta. Kesken ruohon näykinnän ne nostivat päätään ja alkoivat tuijotella lieskoja. Sen enempää tuli kuin savukaan ei saanut niitä heti perääntymään. Olin vähän ihmeissäni. Oon aina luullut, että elukat ymärtäisivät pelätä tulta. Vaan ei. Hetkeksi hepat siirtyivät kauemmas. Mutta kohta ne jo palasivat "eturiviin" katsomaan tapahtumaa.

Vähänkö oli vaistot hukassa!

Ja niin tuntui olevan myös muutamalla autoilijalla, joilla ei ollut aikaa odottaa. Muiden hätävilkuista huolimatta ohi vaan ja suoraan mustaan savuun.

Myöhemmin alkoi mietityttää, mitäs jos autossa olisi ollut kuljettajan lisäksi muitakin? Lahkeet siinä olisi kärynneet, jos olisi pitänyt takapenkkiläisiä auttaa ulos. Savuavat puntit olisi toki pieni hinta - mutta olisiko siinä oikeasti ehtinyt auttaa? Pelottava ajatus.

Muuten, missä sinun autossasi on turvavyöleikkuri?

Nii-i. Sille ei ole oikein fiksua paikkaa kehitelty.

Pisti miettimään.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat