Työn ja muun elämän yhteensovittamisesta nousee tasaisesti otsikoita. On onnistuneita tarinoita, kuinka homma tehdään oikein. Win-win. Kaikki hyötyy. Sitten on tarinoita.

Esikoisen kanssa ei ollut mahdollisuutta jatkaa perhevapaata. Oli keksitty vasta äitiysvapaa. Sen päälle jemmaan jäänyt loma ja sitten taas mentiin. Lapsi taisi olla 11 kk. Se oli sitä aikaa, kun kiinniteltiin nastoilla lyhtypylväisiin ilmoituksia. Vähän niin kuin kadonneen lemmikin metsästyksessä. Tai sitten napattiin mahdollisen hoitotädin puhelinnumero kaupan ilmoitustaululta. Mieti! Hui niitä aikoja.

Toisella ja kolmannella kerralla otin koko rahan – todellakin! - edestä hoitovapaata. Sinne 3-vuotiaaksi asti. Lapsi on niin lyhyen aikaa pieni. Taloudellisesti se oli mahdollista, ehtiihän sitä sitten loppuikänsä tehdä töitä. Luulin.

Kuopuksen kohdalla käytin jopa osa-aikaisenkin hoitovapaan. Lähetin eka-tokaluokkalaisen aamuisin kouluun, ennen kuin lähdin itse töihin. Siinä sivussa tuli komenneltua isommatkin ylös punkistaan. Jos tarvis oli.

Miten työnantaja suhtautui? Onnistuihan se. Lain turvaamana.

Joku oli kateellinen lampsiessani työmaalle vasta, kun muut jo tulivat aamukahvitauoiltaan. Minähän en sitä ensimmäistä kahvitaukoa pitänyt vaan osa-aikaisena keskitytään enempi työhön kuin taukoihin.

Esimies katseli pitkin nenänvarttaan, kun muistutin toistuvasti, että maksan tästä kalliisti. Ensin pienempänä palkkana ja vielä eläkkeelläkin, viimeiseen hengenvetooni asti.

Töitä riitti. Ei ollut vaikeuksia keksiä tekemistä työpäivien ajaksi. Jakkarat viuhuivat pyrstön alla, ettei aina ollut kenelläkään tietoa, kuka ketäkin ohjaa ja mistäkin vastaa. Käytännössä tulin tehneeksi täyden päivän työt ja vähän ylikin, kuuden tunnin palkalla.

Hehe. Työsopimuslaissa on määritelty työnantajan vastuulle mitoittaa ja järjestää työt vastaamaan sovittua työaikaa. Ihi. Hyvä vitsi. Melkein yhtä hyvä kuin se, että näillä työttömyysluvuilla perustuslaissa yhä mainitaan jokaisella olevan oikeus hankkia toimeentulonsa työllä. Ehhehe. Noh. Taas lipesin sivupoluille. Laeista joskus toiste.

Mihinkäs tässä jäätiin?

Osa-aikainen hoitovapaa päättyi aikanaan. Eikä mennyt kauaa, kun esimies kysyi kutakuinkin näin: ’Mitä muuten teet työpäivän aikana?’

Leukahan siinä loksahti. Ikäväkseni olen unohtanut, mitä vastasin. Mutta kysymys elää mielessäni yhä. Kysyikö hän samaa kollegoiltani milloinkaan? Miehiä kaikki.

Palkinnoksi tästä pidentyneestä työajasta sainkin pian pyrstöni alle kaksi jakkaraa. Liekö takamus niin kovin levinnyt vai mistä johtuen, mutta se olisikin jo ihan toinen tarina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat