Anna-Liisa oli nuori äiti, kun hänen sisarensa katosi.

Aiemmin sisar kävi kaupunkivierailuilla tervehtimässä nuorta perhettä.

Nyt hänestä ei kuulunut mitään.

Viikot vaihtuivat kuukausiksi.

Lopulta posti toi kortin. Postileiman päiväys oli 9. lokakuuta.

Kuva kuin suoraan vanhoista Suomi-elokuvista. Oliko se vain sattumalta valikoitunut vai sisältyikö siihen jokin viesti?

 

.

.

.

"Sisko rakkahin! Parhaimmat terveiseni täältä. Ihmettelet kai, miksi olen täällä. Armoton kohtalo on kuljettanut. Toivon hauskaa syksyä. Lilja."

Se oli sisaren viimeinen yhteydenotto.

Oli vuosi 1924. Anna-Liisa oli isoäitini.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat