Vaikka oon aika jääräpäinen, usko oli loppua välillä. Uhkasin jo jättää homman perinnöksi neljännelle polvelle. Vaan ei. Periksi ei p....le anneta. Mullehan ei yks ötökänsyömä lautakasa ala!

Puolisko kävi remppansa ohessa välillä kurkkaamassa. Jos työ ei näkyvästi edistynyt, pian oli käsissä eri kone. Tästä tällä näin -opastuksen turvin jatkoin. Piironki oli milloin kyljellään, milloin selällään. Ergonomia oli silti vähän niin ja näin. Omani. Ei piirongin. Jestas.

Montaa konetta kokeilin. Pöydän täydeltä niitä piisasikin. Kerran haukkasi nauhakone teräsvillavyyhdin mukaansa. &%¤#"?¤¤(/&%&%¤#!!! Sivistyssanojen tulva oli runsas villatuppoja nyhtäessä. Pikkulinnutkin lähipuissa hiljenivät kuuntelemaan.

Joitain videoklippejä tutkin välillä netistä - mistäpä muualta. Niin käy joutuisasti hiominen. Elokuvissa. Voin kertoa, että hommassa yleensä käytettävä tasohiomakone oli tässä tapauksessa lelu. Petsi istui puussa kuin täi tervassa. Tai joku. Jossain.

Järeämmät koneet otin käyttöön. Hiomapaperin lukemat vaihtelivat. Nauhakoneita oli parikin ja Feiniin vallan ihastuin. Näppärä laite. Puoliskolle aikoinaan lahjaksi ostettu Dremelkin pääsi testiin. Aika peli sekin.

Oon pyöritellyt päätäni puoliskon konearsenaalille, työkonevuokraamon voisi perustaa. Kaikkea löytyy, mitä maa päällään kantaa. Noh. Nyt se oli helpotus omaan urakkaan.

Siinä sivussa puhdistelin vetimiä, heloja ja saranoitakin. Ovilaseista ja peilistä maali irtosi nöyrästi. Aiemmin olin ihmetellyt, millä ilveellä saisin röpelöisen lasipinnan puhdistetuksi. Hahaa. Taisi olla koko projektin helpoin juttu.

Helppoa sen sijaan ei tunnu olevan uusien ruuvien löytäminen. Juuh. Ei ollut irrottaminen iisii. Osasta kannat menivät muusiksi siinä vääntäessä. Tiukasti maalatut ruuvit eivät hievahtaneetkaan.

Mitään en oo ymmärtänyt ruuveista. Puolisko kiroaakin, kun isä oli naulasukupolvea. Käytti aina kaikessa kiinnittämisessä nauloja. Paljon nauloja. Isoja nauloja. Oonkin isäni tytär. Jos jotain pitää kiinnittää, etsin ja löydän aina jostain naulan. Sopivan tai vähemmän. Mutta niin iisii. Tarvitaan vain naula ja vasara. Ruuvien kanssa pelatessa pitää olla porakone ja ne miljoonat eri kärjet. 

En ymmärrä. Erilaisia kantoja, erilaisia kärkiä porakoneisiin. Kaupan laareissa ruuveja löytyy vaikka millä mitalla. Enimmäkseen sinkittyjä. Vaan mistä löytyisi messinkiruuveja sellaisella kupukannalla? Tarpeeksi lyhyitä. Rautakauppojen ruuvihyllyt on tullut koluttua. Juuri tämän verran olen oppinut, että uppo- vai kupu. Oppihan se on sekin.

Onpa siellä maaliosastollakin tullut jokunen kerta pyörähdettyä. Hyllyrivit näännyttävät pituudellaan ja valikoimillaan. Varmastiko maailmassa tarvitaan kaikki nämä erilaiset tökötit?

Vieläkään ei päästä juhlimaan.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

evakon tytär 73 v.
4/8 | 

Minusta tuo piironki on kaikin puolin kaunis ja sopisuhtainen. Kyllä kannatti käydä restauroimaan. Isäni oli tehnyt hiukan erimallisen peilipiirongin Räisälän kansanopistossa 1930-luvun alussa. Kuin ihmeen kautta se oli selvinnyt kahdesta evakkomatkasta melkein vauriotta. Peilikin  oli ehjä, mutta vain jossakin vaiheessa hevonen oli ihan hiukan järsinyt jalosta päärynäpuusta tehtyä kannen nurkkaa. Sitä pidettiin arvossa ja se oli evakkoperheelle tuiki tarpeellinen aikana, jolloin ei kaupoissa ollut mitään ostettavaa, ja kaikki vaatetavara mahtui sen kolmeen laatikkoon. Iso peilikin  oli arvokas, kun äiti tienasi muutaman markan sillä että sommitteli, sovitteli ja ompeli evakossa  kylän naisille leninkejä heidän vanhoista vaatteistaan. Kangasta ei saanut kaupasta, mutta Vaasan lähellä äveriäillä emännillä  oli vaatteita aitoissaan.Piironkia ei tuhrittu 1970-luvun "modernisoimisvimmassa" leteksimaalilla valkoiseksi. Äidin kuoleman jälkeisen riitaisen perinnönjaon jälkeen, en ole käynyt katsomassa tai kysymässä, kuka sen kävi hakemassa vintin kammarista. Soin sen mielelläni hakijalle, mutta olisi sentään voinut minulta kysyä. Noilla evakkopiirongeilla on tarinansa, joita kukaan ei kerro. Nyt sille alkaa uusi tarina ja uusi kertomus. Kiitos että kerrot.

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Kiitos kommentistasi! Arvelin tämänkin olevan peräisin 20-30-luvulta. Harmi, ettei missään näy mitään merkintöjä. Evakoiden ja varmaan muidenkin ennen vanhaan maassamuuttajien kalusteista löytyy nimiä ja osoitteita. Muutama sellainen tuoli löytyy täältäkin. Ovat kai kiertäneet juna-asemalta toiselle ja kuin ihmeen kaupalla päätyneet oikeille omistajilleen.

Harmillista on sekin, etten tiedä tämän kalusteen alkuperästä kuin viimeisestä ostotapahtumasta enempää, mutta nyt se tosiaan jatkaa tarinaansa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat