No niin.

Sanoi Suomen hauskin mies monin eri äänenpainoin. Lukijana saat ihan keskenäsi päättää, millainen painotus nyt on paikallaan.

Kamuni Wiki P kertoo konservoinnin olevan eri kuin entisöinti. Konservoinnilla rakennelman säilyvyys turvataan. Entisöinti eli restaurointi taas johtaa esineen saattamiseen alkuperäiseen kuntoon.

Juu, ei kumpaakaan.

Oma hommeli meni tuunailuksi. Vaikka tulihan rumilus säilytetyksi. Eikä sekään ihan varmaa ollut, ainakaan koko projektin ajan. Välillä uhkasin viskata tukun tulitikkuja laatikot täyteen. Palavia. Hmph.

Ei auttanut mikään. Oli pakko antaa periksi ja laulella Teletappien tapaan: Uudestaan. Uudestaan...

Ei kokonaan. Jestas. Vain osittain...Ujosti punehtuneita laatikoita. Kansilevykään ei miellyttänyt silmää. Etulaidatkaan ei.

Hiontaa. Vähän jopa höylää. Sen homman ulkoistin puoliskolle. Kittiä. Kuivumista. Hionta. Pohjamaali. Pohjamaali uudestaan. Kalkkimaali. Kalkkimaali uudestaan. Ja vahaa pintaan. Niin vanhakin näyttää nuorelta? 

Joku voi olla sitä mieltä, että pilalle meni. Vaan kun talosta löytyy ihan riittävästi tummia kalusteita. Eli jyrkkä EI uudelle petsille ja lakalle. Eikä sekään olisi johtanut tasaiseen väriin. Ehkä.

Joku toinen miettii, miksen jättänyt puupinnalle? Ei voinut, koska se p..keleen petsi ei lähtenyt kokonaan  kaikista osista. Tai sitten olisi pitänyt alkaa vuoleskella tosissaan.

Halusin vaalean. Sellaisen kermanvalkoisen. SEN värin olisin halunnut. Sain enempi liidunvalkoisen! Höh. No, niinhän se kalkkimaalikin oikeasti on, käännöskukkanen, siis liitumaali.

Sitä ihmettelen silti, kun teknologia kehittyy hirmuvauhdilla. Robotit tuloo ja vie meiltä pian kaikki työt. Että miten ei tähän päivään asti olla keksitty, miten värikarttojen mallit olisivat oikeasti samaa väriä kuin sieltä purkista lopulta suditaan? EN vaan tajuu.

Joo-o. Joku siellä heristelee sormeaan. Sitä varten on ne pikkupurkit. Testikäyttöön. No hellv... Ja sitten nurkat on täynnään "eikäku" -maalipurkkeja? Kalliitakin ovat. Pikkupurkit. Kalleus on maksajan kukkarossa, niinkö?

En taida laskea, paljonko on paljon. Puoliskokin totesi, että harrastuksilla on tapana jotain maksaa. Ja kävi etsimässä oikeanlaisia ruuveja piironkiin Helsingistä asti. Niin. Ne ruuvit - ulkoistin ruuvailunkin.😊

Olisihan sitä voinut helpommankin harjoittelukohteen ottaa, mutta

tässä se nyt on.

Tekisinkö uudestaan? Joo-o. "Virheist oppii", lauloi Pikku G vuosia sitten. Nuori mies oli totuuden ytimessä.

Sitäkin ehdin projektin aikana pohtimaan, kun ne puuta järsivät - nehän menee puun sisään ja tulevat vaikka sen läpi, jos niikseen. Että mitä se alun alkaenkaan auttoi myrkkymaalata? Kun kaapin kaikki sisäpinnat jäivät puupinnalle. Kun olot muuttuivat pahalle haiseviksi, niin eikö ne ötökät sieltä vaan puun läpi ja mars matkaan parempia puita järsimään?

Joku jollain saitilla mainitsi, ettei sisäpintoja kannata sutia, ellei ole ihan pakko. Niihin jää se kemikaalin haju. Tiukasti.

Ja mahtoiko olla sama keskustelu, jossa oli monta monta ohjetta, millä vanhan kalusteen mahdollisen entishajun saa pois. Aion kokeilla kahvinporoja lautasella. Joka lootaan oma.

Vaikkei piironki ehkä Karjalasta ollutkaan kotoisin, se seutu seuraa vierellä kalusteen uutta elämää. Ryijy on kai mummin käsialaa, liekö jo ennen evakkotaivalta tehty. Tai koti-ikävää helpottamaan uusissa maisemissa Helsingissä. Vuonna 1945 se ainakin on ollut äidin ja isän kihlajaiskuvassa taustana.

Vihreä pysti taas löytyi äidin kätköistä vasta viime vuosina. Äiti oli merkinnyt sen kukka-astiana käytetyksi Viipuri-maljaksi. Sirpaleinahan se oli. Liimattunakin säröt näkyvät. Vaan eipä ole täydellistä elämä sen ympärilläkään.

Kiitos sinulle, jos jaksoit seurata mukana.

Postausta muokattu 26.8. 14.35: Muistin väärin. Malja ei ollutkaan mallia Karjala vaan Viipuri.

Kommentit (4)

Musta Hattara

Senkki on hieno👍👍, samoin ryijy!. Kahvia kehiin vaan,tai soodaa. Sekin imee hajuja😄

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat