Istuin vaatepinojen ja romppeiden keskellä. Miten ihmeessä mä tänne jouduin? En yhtään muista. Koko aiempi elämä vilahti hetkessä enkä muista oikein mitään. Joku kyllä halaili usein. Se oli mukavaa. Mutta siitä on jo aikaa.

Monet ohikulkijat sanovat: ”Ei noita enää yhtään lisää meille! Joutavat vaikka roskikseen!” Alkaa pelottaa. Oon istunut täällä jo monta päivää. Mitä, jos mäkin päädyn roskikseen?! Ja jos, niin nappaako roskakuski mut talteen? Laittaa siihen auton keulalle keikkumaan. Ulkopuolelle. Oon nähnyt sellaisia kohtaloita elokuvissa. Hyh. Siinä rapa roiskuisi aika ikävästi. En tykkäis.

Ykskaks mut nostetaan farkkupinon päältä ylös. Silmälasien takaa silmäpari tutkii minua. Tervehtii ihan käpälästä päivää. Ilmeessäni on kuulemma jotain tuttua ja lopulta hän kysyy: ”Muuttaisitko asumaan Hämeeseen? ” En tiedä, mikä se Hämeeseen on? Stadissa - joo asuin siellä ennen, siell on Hämeentie. Meenköhän takasin himaan? Pääsen kainaloon ja pian käsivarresta nyppäistään lappu: Pehmolelu, 3 euroa.

Seuraavana päivänä ollaankin jo autossa. Landelle – niin tuossa kuljetuskorissa lukee. Vähänkö jännittää?! Vieruskaveri potee kai matkapahoinvointia, kun noin kalpeaksi on mennyt. Mutta se tuntee muutaman karvakorvan, joita jo asuu siellä. Landellella. Mukavaa, kun pari muutakin karvaista muuttaa yhtä aikaa. Ei ole niin yksinäistä tässä matkalla. Ja sitten siellä perillä varmaan tutustutaan muihinkin. Toi yksi vekara käy kyllä vähän hermoille. Se alkaa vilkkua, kun innostuu. Diskohile.

Ollaan kuulemma matkalla Karhuvanhusten eläkekotiin. Jännittää. Oon kyllä aika nuori, saakohan siellä vielä osa-aikatöitä. Ainakin kesäisin se olisi mukavaa. Talvellahan me karhut sitten paikataan syntynyttä univelkaa. Meidän lempilaulu onkin  se Maksamme velkaaaa…

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Joulukuu
2018
2017
2016

Kategoriat