No ei sentään. En edes hakenut siihen nosturikoulutukseen. Heh.

Uusi työ. Uusi ammatti. Ensimmäiset perehdytyspäivät ovat nyt takana. Titi, tati, totti, potti, patti, heti, kuti ja huti soljuvat sujuvasti korvien ohi. Etenkin ne hutit. Tuntuu kuin mikään ei tarttuisi aivolohkoihin vaan kaikki unohtuu sitä mukaa kuin uusia termejä sataa edellisten päälle. Yrityksissä viljelty termistö ja sisäpiirin slangi on – vähintäänkin mielenkiintoista.

Vilkuilemme toisiamme, me noviisit. – Ymmärsitkö tuon äskeisen? Puistelemme päitämme vaivihkaa takarivissä. Iltaisin päässä kohisee ja suhisee. En mitenkään voi oppia tätä kaikkea. En varmaan ikinä opi!

Aamulla istun bussissa ja yritän palauttaa mieleeni edellisen päivän oppeja. Olo on kuin ulkoavaruudessa. Vaan kas kas. Tuossa onkin pysäkillä hyvin olennaista tietoa avaruudesta palaavalle.

Vaan kuinka lie? Pääseekö tuolta pysäkiltä takaisin maapallolle? Vai kertooko nimi pysäkin sijainnin?

Että Maassa ollaan. Ihan tukevasti.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat