Lemmikkieläin kuulemma parantaa omistajansa mielialaa. Hyvä niin. Meillä niitä on kaksi. Koiria. Toisinaan kyllä tuntuu, että ne vievät minulta viimeisenkin järjen häivän. Koska Terve mieli –viikko on alkanut, menköön tämä ihan silkaksi haukkumiseksi.

***

Virallisesti nimeni on Jevil’s Odina. Määrään, ettei kukaan alhainen moukka saa penkoa taustojani. On näet niin, että sukupuuhuni merkityt vanhempani ovat varmasti salanimellä, ettei heidän ylhäinen syntyperänsä paljastuisi.

Vaihtoehtoisesti minut adoptoitiin hyvin varhaisessa vaiheessa. Muuten ei ole mitenkään selitettävissä, että kirjojen mukaan olen Nakin lapsi. NAKIN! Miten moukkamaista. Jos äitini sittenkin oli joku kyökkipiika, niin onneksi minut erotettiin vanhemmistani varhain, enkä siis ehtinyt saada rahvaanomaisia vaikutteita liiaksi.

Jo nuorena minusta tuli Kirsikkapuun Kuningatar. Mittailin tiluksiani ja MINUN tietäni sen vierellä. Jouduin suorastaan korottamaan korkeaa, mutta ylvästä ääntäni toistuvasti ohikulkijoille, tolvanoille: ”Kumarra minua, senkin moukka! Kumarra!”

Olin aina niin tuohtunut, että jouduin adrenaliinihöyryissäni kiertämään kirsikkapuuta ensin myötäpäivään ja sitten vastapäivään. Vasta sen jälkeen rauhoituin.

Säännöllinen kuntoilu onkin pitänyt minut sutjakkana – talvikausia huomioimatta. Silloin Toinen, tuo kelvoton hovineitoni, nimittelee minua Paksu-Berthaksi. Se olisi halventavaa, ellei Bertha (kirjoitetaan ehdottomasti th:lla) kuulostaisi niin hienostuneelta.

MINUN hovini. Koska olen Kuningatar, on minulla oma hovi. Siihen kuuluu melkein minun veroiseni, kuninkaani, Pomo. Kyllä, onhan Englannin Elisabetillakin God. Nehän laulavatkin “God Save the Queen”. Niin juuri. Pomo Shave the Queen. Kyllä, Pomo on myös frisöörini.

Lisäksi hoviini kuuluu jo mainitsemani Toinen, hovineitoni. Sellainen rasittava, muka aina oikeassa. Osoitan hänelle paikkansa aika ajoin. Omalla tavallani.

Nuorena rakastin pitkiä kävelylenkkejä. Mutta vastaan saattoi milloin tahansa tulla mitä lie, kaikenkarvaisia hännänheiluttajia. Tolvanoita. ”Kumarra minua, moukka!” En ole koskaan viihtynyt rahvaan seurassa. En ymmärrä, miksen vain saanut kuljeskella rauhassa. Yksin.

I, Mimmi I (lausutaan: Minä, Mimmi Ensimmäinen – sinä moukka, jos et tiennyt!) kuulun ylvääseen Russellien sukuun. 

Kommentit (2)

eläinten ystävä

Kunigatar,upea ylhäisyys mikesi minulle kumarreta.Aivan ihmeellistä.Ihana komistus on kunigattaresi. Järjen saa viedäkkin.Niin ihania ovat koirat ja kissat.Arvokkaamaksi miten ikää tulee aron ylhäisyys.On kultaakin arvokkaampi.

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin hetkeksi. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat