Etelärinteen taistelu on edennyt niittovaiheeseen. Oon pääsemässä voitolle. Vaviskaa, kotilot!

Siis verbi vavista - vapise – vaviskaa, niin se taipuu. Kai. Joka tapauksessa; olen tulossa keruupulloineni. Senkin kotilot!

Mutta mikä se siellä nurkan takana odottaa – länsirintaman viidakko tatareineen. Ei, ei ole kirjoitusvirse tässä kohtaa. En tarkoita kaukaista idän tataari-heimoa vaan sitä kasvia. Tataria. Vaikka heimo sillä kasvillakin on.

Voi hyvänen aika tätä rakasta äidinkieltämme! Viisas google (tai ainakin yks Panu siell jollain saitilla) komentaa taivuttamaan tatar-sanaa samoin kuin tytär, tarkoitin siis tatarta. Ja sen muunnoksia! Ei tyttären – vaan sen kasvin - jestas!

Wikipedian kuvan perusteella uskallan väittää, että tuo puska kuvan keskivaiheilla on alppiröyhytatar. Röyhyää se ihan nimensä veroisesti. Mutta se on rakas, koska se on tuolla paikalla kasvanut röyhyynsä joka kesä niin kauan kuin muistan. Aika kauan siis.

Talon nurkalla taas valtaa alaa jättitatar. Ihan kiva paikassa, jossa muuten ei kasva mikään. Kunnes se on liian iso ja estää kulun polulla. Joka kesä siis.

Lisäksi ilonamme on putkirunkoinen japanintatar. Senkin kasvua on aluksi hauska seurata, kun paljaasta maasta alkaa puskea putkea.Kunnes sitä on kaksi-kolme metriä korkeana leveänä rintamana ja se estää kulun yhtään mihinkään!

Vaikken ole minkäänlainen viherpeukalo eivätkä omat istutukseni oikein viihdy kanssani, ainakin tatarit viihtyvät.

Eikäku tattaret. ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat