Mökin pihapiirissä oli ennen useita muurahaispesiä. Leveät valtatiet kulkivat pitkin pihaa ruuhkaisina aamusta iltaan. Jättikokoisia kuormia kuljettaen muurahaiset kipittivät määrätietoisesti eteenpäin. Kohdatessaan lajitoverin, ne pysähtyivät lyhyesti. Vaihtoivat varmaan kuulumisia? Tai ehkä tarkistivat siltä toiselta kulkuluvan kyseisellä väylällä. Kiireesti jatkettiin taas matkaa kohti omaa pesää.

Pesät olivat suuria ja komeita. Pesän uumenissa oli varmastikin hyvät oltavat uusilla sukupolvilla. Mutta viime vuosina pesät ovat pikku hiljaa kutistuneet, valtaväylät kavenneet kinttupoluiksi. Viime kesänä ei enää näkynyt muurahaisia pihassa lainkaan. (Siksi tuo kuvakin on palapelistä, mutta hahmot kyllä paljonpuhuvia eleineen...)

Rauhoittunutta maaliikennettä käytti hyväkseen käärme. Luikerteli paratiisiimme noin vain köllöttelemään kiveykselle. Yyyyyyyh. Pelkään käärmeitä. Näen niistä painajaisia. Oho. Mikäs se onkaan piilomerkitykseltään unessa?! Ei ei. Minulle ne ovat silkkaa, puhdasta kauhua. Unessa ja valveilla.

Voisiko muurahaispesiä verrata ihmistenkin yhteiselämään? Kun on yhteinen päämäärä ja riittävästi työtä, pesät kukoistavat ja uusia sukupolvia hoivataan. Mutta kun tilanne muuttuu epäselväksi, alkavat tavalliset muurahaiset kinata poluilla keskenään ja varsinainen työ – se pesänhoito, unohtuu. Uudet sukupolvet eivät saakaan tarvitsemaansa huolenpitoa.

Kun ohikulkija sohaisee pesään, ei korjata vauriota. Vaan tapellaan ja taistellaan keskenään pienenevästä elintilasta ja vähenevästä korsimäärästä. Syytellään. Syljetään. Eikä muisteta oikeasti uhkaavaa vaaraa. Jos pesän korjaukseen ei ole riittävästi työmuurahaisia, sen sisään sataa ja tulevat sukupolvet hukkuvat. Koko pesä tuhoutuu.

Silloin paratiisiin luikertelee käärme.

Edellisen postaukseni myötä lukijakuntani kasvoi huimiin mittoihinsa. Vaikka olisit vain satunnainen kävijä blogissani, haluan ojentaa:

Ihan itse, omin kätösin väkersin sen. Rakkaudella. Sinulle, lukijani.

Kiitos!

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin hetkeksi. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat