Eikö vain oo jännä, miten erivärisiä noita kotiloita on? Vaikka majailevat samalla pihalla ja syövät samoja kasveja. Jotkut tosi tummia, toiset melkein läpikuultavia. Siis kotilot. Ei niinkään se otus siellä sisällä. Niitä en ole tutkinut tarkemmin.

Vai onkohan niillä niin, että osa kotiloista erikoistuu kukintoihin, osa lehtiin, osa ruohoon. Ja sitten on se jätekuskipuoli; lahoavat puut ja lehdet maistuvat parhaalta jonkun suussa.

Mutta että se vaikuttaa noin paljon ulkokuoreen?

Olisiko siis ihmisilläkin, että kun tarpeeksi syö hampurilaisia, alkaa kerrostua ja pyöristyä? Paljon parsaa puputtavasta sukeutuu sellainen soukkavartinen? Jos ravinto määrittelisi ihmisilläkin myös värityksen, lapsistani olisi pitänyt tulla aika tummia. Söin lakua ja salmiakkia odotusaikoina. Ja muulloinkin! :)

Mutta tuli vaaleita. Lapsista. Enkä itse edes rusketu.

Ai niin. Eksyinkö taas aiheesta – niistä kotiloista? Niin just. Luin jostain, että täysikasvuinen kotilo munii n. 40 munaa parin viikon välein. Että mistä tietää, milloin se on täysikasvuinen?

Isona tietysti. Mutta että munaseeko sellainen vähän pienempikin iso jo tuon 40 munaa? Ja mitä se tekisi, kun pihalla niitä viipeltää kymmeniä, satoja, tuhansia….ja se kertaa 40 kertaa – mitäs noita viikkoja on keväästä syksyyn…

Miten jaksankin jauhaa juttua samoista ällökotiloista?

Noh – tämmöstä jälkeä niiden juhlista syntyy. Tykkään kyllä pitsistä, mutten pihani kasveissa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat