Eeeeih. Itkeä vai nauraako tässä pitäisi?

Ammattiliitto muisti kirjeellä. On huolissaan minusta. Kysyy, mitä minulle kuuluu. Voi, ei kysynyt silloin, kun huusin apua. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan?

Jo aiemmin annoin sille palautetta, että jos ihme tapahtuisi. Niin kerron kyllä. Aivan varmasti. No, oikeassa elämässä ihmeitä ei tapahdu. Siksi, ystäväni, ammattiliitto, olen edelleen T-Y-Ö-T-Ö-N.

Mikä tässä on niin vaikeaa, kysynpä vain. Työttömyyskassassa tiedetään, että 500 päivää on täynnä. Mutta samanaikaisesti saman liiton jäsenrekisteri ei vieläkään tiedä mitään. Vaikka jäsennumero, se minun identiteettini molemmissa järjestelmissä, on numerolleen sama.

Esikoiseni on joskus väittänyt minua IT (vai pitäisikö nykyisin sanoa ICT) -lukutaidottomaksi. Totta kyllä, osin. Minua ei kiinnosta, mitä rautaa rakkine vääntää kuorensa sisällä. Haluan järjestelmien vain olevan loogisia.

Siksi en voi käsittää, miten jotkut päivänselvät asiat ja johdonmukaisuudet ovat muka mahdottomia, kun on kyse tietojärjestelmien yhteensovittamisesta.

Sorry, ystäväni, ammattiliitto, jäsenmaksuja et ole minulta saamassa. Ellet sitten ala kaveriksi Kelan kaa. Kysy siltä, jos saisit perityksi puuttuvat eurosi vaikka työmarkkinatuestani.

Ja muuten. Keskittyisit vain parantamaan omia toimintatapojasi uhkailun sijasta. En tykännyt sävystäsi.

Ei, päätän sittenkin nauraa. Kyyneleet silmissä. Tätä idioottimaisuutta.

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat