Tiedätkö tunteen, kun herätessä ei heti ymmärrä, missä on? Minulle kävi niin usein viime kesänä. Olin paljon maalla, siellä oli paljon järjesteltävää ja ajatukset pyörivät niissä kuvioissa.

Kun kävin välillä kotona – vahtimassa postilaatikkoa ;) – ja havahtuessani aamuyöllä unesta, luulin olevani nallekammarissa, siellä mökillä. Kesti hetken aikaa herätä kunnolla ja katsoa ympärilleen. Eikäku, kotonahan mä olenkin. Mikähän päivä nyt onkaan alkamassa…

Mieli ei aina pysy muutosten tahdissa mukana. Joskus se vaatii aikaa sopeutuakseen uuteen tilanteeseen.

Kun olen ollut työttömänä yli kolme vuotta, tunne on vähän sama. En ota uskoakseni, että minulla on nyt työpaikka. Työ. Palkkapäivä. Työyhteisö. Kuulun siihen joukkoon. Tasavertaisena.

Kuinkahan kauan menee, että sisäistän asian? Että herään ja ymmärrän. Kunnolla.

Että olen jälleen yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. Jonkun mielestä vasta nyt.

Mutta voiko työ olla ihmisarvon määre?

Aattelepa ite.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat