Mä oon aika varma, ett Vanhaa suositaan. Niinku oikeesti. Musta tuntuu, ett se saa enemmän ruokaa ja herkkuij. Noh, anyway, siis mä saan välillä hirveen, siis H-I-R-V-E-E-N hepulin, ku se tulee edes lähelle M-U-N puruluita tai safkakiuluu.

Vanhalta otettiin osa etuhampaistaki pois, mutt mistä sen tietää, jos se vaikk I-M-E-S-K-E-L-E-E mun puruluuta salaa. Yäk. Noh, anyway. Kelaa vähä, osa hampaista veke!? Toivottavasti musta ei koskaan tuu niin vanhaa.

Noh, anyway. Tää on vähä noloo, et sitt naura. Ku mull on niinku noit inkontinenssivaivoij. Siis vaan joskus! ETKÄ NAURA SIIN! YHTÄÄ!!!

Siis, kerranki ku me oltiin menossa ulos, nii Vanha jäi jotai säätää oven eteen. En mä voinu mitää. Ei se ollu mun syytä! Se Vanha seiso niinku siin ovella ja mull oli karsee kiire.

Miten joku voi olla niin H-I-D-A-S? Lempeä ei ollu oikeen tyytyväinen sillon. Ne kantaa Vanhan aika usein portaat alas. Ku mull on K-I-I-R-E. Melkein aina. Toivottavasti musta ei koskaan tuu niin hidasta.

Jos me jäädään pitkäks aikaa luolaan keskenämme, nii ne laittaa oveen portin. Mä kuulemma kiusaan Vanhaa liikaa. En mä oikeesti kiusaa. Mä vaan haluisin leikkii. Mutt ku se on niin V-A-N-H-A.

Siis Mimmi. Sen nimi on Mimmi. Ja on se ihan kiva. Mull on aina ikävä sitä, jos se jää luolaan, ku me lähdetään liikenteeseen. Ja iltaisin, ku me mennään uniluolaan, nii mä käperryn sen viereen nukkumaan.

Se on vähä niinku Mami olis siin. Se Mimmi. Ja mä oon Maisa. Ollaan russeleita molemmat.

 

Kommentit (1)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin hetkeksi. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat