Seuraavan tarinan tapahtumat sijoittuvat parin vuoden taa, helmikuuhun. Mutta kyllä ystävänpäivä voi olla ihan joka päivä.

***                                                                              

Oli ollut ihan tavallinen perjantai. Illalla ovikello soi. Ryntäämme kaikki innoissamme katsomaan, kuka tulee. Tervehdimme ylenpalttisesti, yhdessä ja erikseen. Vieraat ovat ihania!

Kutsumme heidät keittiöömme. Luja jää seisomaan, mutta Lempeä istuu lattialle. Nina sanoo, että on Ystävänpäivä. Minä päätän heti, että pidän Lujasta, koska hän antaa Lempeän meille lahjaksi. Ihan selvästi. Onko Ystävänpäivä sama kuin Lahjapäivä? Minä pidän Lahjapäivästä.

Lempeällä on takissaan mielenkiintoisia naruja ja nyörejä – ihana. Kilpailemme siitä, kuka saa eniten leikkiä uudella lahjalla. Sitten Lempeä ojentaa meille toisen lahjan, Vaatteen. Me innostumme kaikki kokeilemaan, mitä sillä voi tehdä. Minä päätän, että pidän myös Lempeästä.

On niin kiire touhuta ja siskojen kanssa tulee kinaakin Vaatteesta. Siiri yrittää ottaa sen minulta. Sanon suorat sanat, saan Vaatteen takaisin ja näytän sitä Mamillekin.

Mami käy myös keskustelemassa vuorotellen Lujan ja Lempeän kanssa. Se katsoo tiiviisti vieraita kuin varmistaakseen, että kaikki on hyvin. Onhan? Sitten Mami muistuttaa meitä jokaista erikseen käytöstavoista, vähän leikin varjolla, mutta silti napakasti.

Mitä nyt? Olemme ulko-ovella. Mamin katse seuraa minua tarkasti. Ninankin ilme muuttuu, kuin haikeaksi. Huolestun ja minulta pääsee vinkaisu. Mitä tarkoittaa, kun Nina sanoo ”Hyvää matkaa.” Mikä matka on? Mami, kerro!

Olemme jo autossa, Luja silittää päätäni ja sanoo: ”Lähdetään.” Autossa on pimeää ja minua alkaa pelottaa ja itkettää. Lempeä puhuu minulle hiljaisella äänellä, että kaikki on hyvin. Ei ole, tämä menee nyt ihan pieleen koko Lahjapäivä! Alan itkeä, auton valot pelottavat, Mamia eikä siskojakaan näy missään.

 Lempeä lupaa soittaa hätäpuhelun. Laite välkkyy ja pärisee. Laitteesta kuuluu ääni: ”Haloo?” Alan hädissäni huutaen selittää, että Lahjapäivä on mennyt pilalle ja että pelottaa ja Mami on hävinnyt! Ja ettei Luja ja Lempeäkään ole enää niin kivoja! En ymmärrä mitään! Auton ääni varmaan peittää itkuisen huutoni ja lopulta väsyn niin, että nukahdan kesken itkuni.

Jatkuu…

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat