Oikeasti mie olen kaksikymppinen, miulla on vaan lapsia. No ei vaan, kyllä mie oikeasti keski-ikäistyn kovaa vauhtia, peili vaan tuppaa olemaan sitäkin julmempi. Jos mie nyt en koskaan ole näyttänyt erityisen nuorelta ja nätiltä, niin nyt todellisuus alkaa olla sitä luokkaa, etten mie suostu Vuosia nuoremmaksi -ohjelmaan. Mie en tahdo enää tietää, kuinka vanhalta näytän muiden silmissä.

Silmäpussit roikkuvat jossain polvien kohdalla, ja luomia saa nostaa meikatessa ylöspäin. Kapakassa mie en onneksi käy, sillä laittautuessani onnistuisin varmasti näyttämään vain 1990-luvulla vietettyyn nuoruuteensa jämähtäneeltä tädiltä. Mikä toki on tottakin.

Kaikesta mie en voi kiittää luontoäitiä ja vierineitä vuosia. Suurimpia syyllisiä on oikeasti se, ettei meillä nukuta - tai ainakaan mie en saa nukkua. Jos viiteen vuoteen ei ole nukkunut kokonaista yötä, niin kyllä se näkyy naamassa ja järjenjuoksussa. Meillä kun ykkönen ja kolmonen ovat rodultaan yökiljujia.

Jo siis nukkumaan mennessä mie alan odottaa ensimmäistä herätystä - ja niitähän tulee. Vaihteluväli on viidestä minuutista pariin tuntiin. Nyt eletään sellaista runsaskiljuista aikaa, joten mie vain haaveilen parin tunnin mittaisesta yhtäjaksoisesta uniajasta. Unikoulua on nyt pidetty kolmoselle kohta kolme kuukautta, joten kertokaa kirjaviisaat, milloin se alkaa auttaa?

Nukkuvalle on vaikea selittää, kuinka kammottavaa nukkumattomuus voi olla. Sängystä ei meinaa päästä ylös, ja pahimmillaan päivä on selviytymistaistelua - kunhan pysyisi hereillä, vaikka silmät meinaavat lupata väkisin hiekkalaatikon reunalla istuessa. Koita siinä sitten keksiä lapsille kehittävää tekemistä, ja pitää avaimet tallessa tai muistaa ottaa ruoan pois uunista. Miun mielestä vähäunisissa äideissä pitäisi yhtä lailla olla varoituskolmio liikennettä varten, ja valtio voisi kustantaa meille vireystasoltaan paremman kuljettajan.

Ja älkää pliis kehuko omien lastenne hyviä unenlahjoja tai jaelko "Eikös se ole sen arvoista?" latteutta. On varmasti joo, mutta tahdonvoimalla tässä on menty jo yli viisi vuotta eikä miuta naurata. Paitsi huono huumori, josta on tullut miun parhaita ystäviä. Kun joskus saa sanoa asiat suoraan ja vähän rumastikin, niin mie jaksan taas kummasti seuraavaan kahvitaukoon.

Ykkönen rupesi nukkumaan neljän ja puolen vuoden jälkeen. Tällä laskukaavalla miulla on siis edessä valvomista enää reilut kolme vuotta. Sen jälkeen miun on varmaan turha edes esittää lasteni äitiä, koska näytän mummolta joka tapauksessa. Siihen saakka mie elän kahvikupillisesta toiseen, kunnes vuosien päästä saan nukkua - jos sitten enää osaan.

Kommentit (2)

Seuraa 

Jotta elämä olisi pirkompaa! Pirkko tarkoittaa naista, jolla on asenne kohdillaan ja elämännälkää. Annepirkko on keski-ikää lähestyvä kotiäiti, jolla on asennetta, mutta kaikki muu voi sitten olla vähän hukassa. Työura vaihtui äitiyteen, ja nyt Annepirkko miettii, mitä elämällään tekisi - tai sitten ihan vain sitä, millä pysyisi hereillä seuraavaan kahvikupilliseen saakka.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat