28.3.1998, LAUANTAI, 72. VUOROKAUSI

Tänään - ei kun eilen, perjantai, kirjoitan tätä 00.45 - oli hiukan rauhallisempi päivä kuin torstai. Illalla pyysin hoitajaa antamaan Annille Hypnostania. Anni puree valtavasti hampaitaan. Huomasin, että hän on nielutuubia purressaan saanut hampaat kääntymään suorasta kauniista rivistä etuviistoon, hörö-asentoon. Hän kouristaa paljon jalkojaan, joista jompikumpi tai molemmat saattavat aivan yllättäen mennä suoriksi. Aivan rauhallinen hetki saattaa hetkessä muuttua kovaksi kouristukseksi. Tämä viikko on ollut vaikea. On ollut erittäin vaikea lähteä Annin luota. Häntä on tällä viikolla ollut hoitamassa sellaisia hoitajia, jotka eivät aiemmin ole hoitaneet häntä - se tuntuu pahalta. Hoitajan kanssa juttelin asiasta tänään. Hän kysyi sitä minulta. Hän sanoi, että osastolla on tällä viikolla kuollut kolme lasta. Paniikin ja surun on aistinut käytävällä. Minä olen tällä viikolla itkenyt enemmän kuin moneen viikkoon yhteensä. 

Per Ashorn sai Anna-Leenalta tehtäväkseen tutkia vielä kerran kaikki mahdolliset virusinfektiotaudit, mitä ei vielä ole tutkittu - jos niitä vielä löytyisi. 

Ian aloitti hoidon noin 10.40. Anni oli melko levoton, välillä rauhoittui puheeseen. Kun Tapani tuli huoneeseen, Anni reagoi heti - hån tuli levottomaksi, silmät tulivat alemmas. Kun Tapani tarttui hänen käteensä ja puhui hänelle, hän rauhoittui. Inkeri ja Lauri tulivat myöhemmin huoneeseen. Ian aukaisi silmänsä ja sanoi, että kun Tapani tuli huoneeseen, Anni sai energiaa. Hän sanoi, että Tapani on niin puhdas ja avoin, että hän luovuttaa hyvää vahvistavaa energiaa Annille. Hän kertoi kahvilassa, että Anni on nääntynyt, hyvin nääntynyt, hänen elinvoimansa on hyvin alhainen. Jotain tällaista olin minäkin huomannut - hänen kasvoillaan oli maanantaina sellainen ilme - kuoleman läheisyyden naamio. 

Tällä hetkellä Ian pitää käsiään Annin oikealla kyljellä, Tapani pitelee vasemmasta kädestä ja juttelee rohkaisevasti ja neuvoen Annille. Anni pitää silmiä kiinni, nukkuu.

Ian neuvoi minua vielä, miten voin auttaa Annia. Minun pitää pitää kättäni maksan ja pernan päällä. Kuvittelen, kuinka vesikasvit huojuvat rytmikkäästi meren pohjassa, siitä saan rytmin. Jokaisella elimistön osalla on oma rytminsä, minun täytyy kuunnella ja tuntea tuo rytmi ja siirtää sitä Anniin.

Ian oli sanonut Laurille ennen lähtöään, että emme saa luopua taistelusta ja että Annilla on vielä paljon voimaa, mutta hän on hyvin väsynyt.

Palaveri Anna-Leenan kanssa. Kerroin ihmeparantajasta ja hivenainelääkäristä - lupa Glandiniin ja maanantaina tulevasta neurolipidiliuoksesta. Hän sanoi, että Biomedin valmisteet ovat yleensä puhtaita ja hyviä. Anna-Leena kertoi vielä Laurille mg-kuvien tuloksista. Hän mm. sanoi, että limbisen alueen keskellä tuntuisi olevan jonkinlainen kovettuma. Ymmärsinkö oikein? Ian puhui aikaisemmin pähkinästä, sitten kumisolmusta - nyt hän (A-L) tänään sanoi, että siellä tuntuisi olevan jotain kiinteämpää. Samoin hän sanoi pernan vaurioitumisesta, että se tuntuisi kummalliselta, koska myös maksassa pitäisi näkyä silloin jotain - samaa sanoi Ian.

29.3.1998, SUNNUNTAI, 73. VUOROKAUSI

Kun palasin, olivat muut jo psykiatrin palaverissa, joten menin heidän luokseen osastonlääkärin huoneeseen. Lääkäri oli hiljainen mies, joka turhan paljon lausui jo lausuttua ja itsestäänselvyyksiä. Lapset kertoivat Annista, Lauri lapsista ja heidän olemisestaan kotona. En paljon muista. Inkeri sanoi jossain vaiheessa, että hän lähtee Annin luokse. Ja lähti. Olin oikein onnellinen siitä. Hän lähti YKSIN Annin luokse. Jonkin ajan päästä lähti Tapani. Me jatkoimme keskustelua. Lääkäri sanoi lopuksi, että hän pitää hyvin harvinaisena sitä, että vaikka tilanteemme on näin pitkään pysynyt näin vakavana, jaksamme silti yhä ylläpitää toivon tunnetta. Se on nykyaikana hyvin harvinaista. Samoin se, että lapset ovat alusta lähtien olleet mukana Annin sairaudessa, on hänestä tärkeää. 

Inkeri hoiteli Annia loppuaikana oikein herttaisesti ja iloisesti, rasvaili käsiä ja jalkoja (samoin Tapani), voiteli huulia varovasti, silitteli ja jutteli. Täyskäännös siihen vielä aamuiseen passiivisuuteen, joka on muutenkin ollut enemmän Inkerin tapana täällä. Kun illalla puhuin Matleenan kanssa puhelimessa kerroin Ianin sanoneen Laurille, että hän ei ole koskaan kokenut mitään sellaista kuin eilen: kun Tapani tuli huoneeseen, kuinka Annissa tapahtui muutos. Hän sanoi, että noilla kahdella täytyy olla erityisen lämmin ja hyvä henkinen yhteys. Inkeri sanoi, että ”niin minullakin ja Annilla on”. Tämä asia häntä varmasti on askarruttanut - ehkä tuo Ianin sanoma puki sanoiksi sen, mitä hän on tuntenut, tänään hän löysi väylän, oman tapansa lähestyä Annia. Minä olen ollut typerä ja osaamaton äiti. Inkerin kanssa olen usein avuton silloin, kun hänellä menee heikommin. En osaa vetää oikeasta narusta. Eilen osasi Ian, tänään hän itse. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla