18.2. KESKIVIIKKO, 34. VUOROKAUSI

Viime sunnuntaista lähtien Annilla on ollut rauhallisia hetkiä useiden TUNTIEN AJAN! Barretit? Lääkkeet? Usko, toivo, rakkaus? Kuiskuttelut? Ajatuksen voima?

Eilen minulle antoi uskoa ja voimaa pienen pieni tapaus: Kun avantoretken jälkeen kävelin tänne päin (sairaalaan), yhdellä parkkipaikalla talon kulmalla oli pakettiauto, jossa paloi toinen parkkivalo edessä. Laitoin käteni sen päälle ohi mennessäni ja sitten huomasin, että takaparkkivalokin paloi. Kauempana, noin 50-70 metrin päässä oli joukko ihmisiä ja heistä erkani yksi mieshahmo. Hän oli ilmeisesti nähnyt ihmetykseni ja sanoi minulle selitykseksi, että autossa on tuollainen mahdollisuus, että voi merkiksi tarkoituksella jättää parkit toispuoleisesti palamaan.

Minä tulin jotenkin iloiseksi, kun tuo mies puhui minulle. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka puhui minulle täällä ollessa ilman syytä, ilman että mikään yhdisti meitä - paitsi miesenkeli kyllä, mutta hänen merkityksensä on eri. Tämä mies ja hänen yksinkertainen yhteydenottonsa oli minulle merkki siitä, että paluumatka arkeen on alkanut. Arkeen, jossa normaalit tapaamiset, askareet ja asioiden hoitamiset odottavat. Anni paranee. 

Osteopaatti Ian Melrose kävi täällä tänään. Hän hoiti Annia 20 minuuttia kerrallaan, yhteensä neljä kertaa. Anni oli hyvin ”rauhaton”, eli kouristeleva, vain hetkeksi rauhoittui silloin tällöin. Nyt eivät lääkkeetkään auttaneet, kolmen kombinaatio. Aivopaine pysyi kuitenkin alle 24 koko ajan. 

”I will happily give my time”, sanoi Ian Melrose, kun pyysin häntä kertomaan palkkionsa. Maksoin hänen lento- ja taksimatkansa. 

Kun lähdin sairaalasta klo 22.20, Annin aivopaine oli 7. Hänen suloiset kasvonsa olivat aivan suloisessa unessa, rauhassa.

20.2.1998, PERJANTAI, 36. VUOROKAUSI

Tulin kello 9.20. Liukasta, matka kesti viisitoista minuuttia, kun tavallisesti alle kymmenen. Anni oli lähes jatkuvissa kouristuksissa, joka paikasta. Niin kovia ne eivät ole kuin viime viikolla, eikä aivopaine nouse kuin vähän päälle 20. Kerran saanut Hypnostania, kun paine nousi päälle 30. Olen laulanut tunnin verran, nyt soi Mozart.

Klo 17. Annilla on ollut vaikea päivä. Lepohetket ovat olleet lyhyitä, kasvoilla ei ole käynyt rauha.

Mutta olenko minä nyt ammentanut jo kaiken Jumalasta, enkeleistä, Kuolemasta? Tänään on valoton päivä, tuntuu umpikujalta.

Anni rauhoittui kovan päivän jälkeen klo 19.45 yhteen Hypnostan-stoossiin. Menin hänen viereensä, nojailin tyynyyn pääni ja oikean käteni laitoin pääni alle. Vasemman käden laitoin hänen päänsä päälle lepäämään. Aloin vähitellen tuntea taas sähköä. Se tuntui pieninä pistoksina sormissa ja kämmenellä, se levisi ranteeseen ja kyynärpäähän asti. Joskus se tuli aaltoina, joka tuntui selvimmin ranteessa. Hoitajatkin kokeilivat. He tunsivat myös pistelyä.

Olisiko Hypnostan yksin pitänyt Annin suloisessa rauhassa kaksi tuntia, vai voiko käteni toimia ”ukkosenjohdattimena” Annin päästä? Annilla oli kosteat hiukset, kun hän hikoili niin paljon, auttoiko se tuntemaan sähkövirtaukset? Tunsin niitä ensimmäisen kerran tiistaina, sekä tänä aamuna, jolloin Annia ei ollut kytketty edes tietokoneeseen, joten sähkö ei tullut elektrodeista. 

Bergström, Matti, Palo Jorma, Helsinki, Riekkinen Paavo, Kuopio

21.2.1998, LAUANTAI, 37. VUOROKAUSI

Anne-ystäväni kanssa puhuttiin eilen monta poikkimennyttå puhelua. Linjoissa vikaa. Anne käski minun soittaa noille kolmelle aivotutkijalle. Hän sanoi, että tämän tärkeämpää asiaa ei kenelläkään voi olla. Minä vakuutuin siitä, että voin soittaa, tavallaan ”ohittaa” TAYSin lääkärit, jos he eivät vielä ole noille kolmelle soittaneet. 

Juuri tätä minä nyt tarvitsen: toimintaohjeita! Sekä uusia havaintoja, kuten sähkön virtaaminen. Odotan isän soittoa, kello on 8.

Matti Bergström: kuuntelee tarkasti, kyselee, on ihmeissään, sähköä päästä käteen, outo asia, ei tutkittu, aivoissa erittyy, kun silittää, on tutkittu, endorfiinit, naloxiinit, rauhoittava vaikutus todettu, läsnäoleva, hyvä koettaa osteopaattia ym. erilaisia juttuja. Soita myöhemmin, miten Anni edistyy.

Paavo Riekkinen: ei lääkärintyötä vuodesta -84, kaikenlaiset ihmiset soittelee, lähdössä, kiire, tyly, töykeä, aivotutkimusta muistista ja Alzheimerintaudista.

Klo 23.05. Mietin äsken tänne hoitokodille tullessani miten  on mahdollista, että ONNI levisi minuun? Minä tunsin onnea. Eilen illalla minä tunsin pelkoa, eilen päivällä, iltaan asti minä tunsin ajoittain epätoivoa ja kärsimystä, illalla Annen soiton jälkeen päättäväisyyttä.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla