12.3.1998, TORSTAI, 56. VUOROKAUSI

Anna-Leena Kuusela: ”Mitäs täällä on tapahtunut kun niin hienosti eletään?”

Kun kävelin tänne tunti sitten, ajattelin, että Annin kouristukset ovat nyt niin kuin rupi: sen alla paranee Annin elimistö, ja kun rupi poistuu Anni on terve, hänellä on kaikki kunnossa. Minä uskon vahvasti, että ruven alta löytyy terve Anni. Toipumisaika on tietenkin pitkä eikä sitä pidä kiirehtiä liioilla odotuksilla ja toiveilla.

Niin, soitin tänään Matti Bergströmille, joka muisti edellisen soittoni. Hän oli hyvin toiveikas Annin paranemisen suhteen, mikäli se on enkefaliitti. Hän kuulee mielellään, miten jatkossa menee, tai jos tulee käänteitä Annin tilassa. Kiitin häntä siitä, että hän on kuunnellut ja keskustellut kanssani, sanoin hänen ystävällisyytensä olleen myös voimanantajana.

14.3.1998, LAUANTAI, 58. VUOROKAUSI

Ja illansuussa, kello 17 jälkeen, tapahtui se, mistä olen haaveillut: SAIN ANNIN SYLIINI! Hoitaja Leena nosti hänet johtoineen ja letkuineen. Tuntui kuin olisin saanut vastasyntyneen syliini, vain painavana. Se oli ihanaa. On vaikea kuvailla tunteita. Anni kouristeli siinäkin, mutta jotenkin tuntui siltä, kuin hän olisi käsittänyt. Hänen silmänsä laskeutuivat alaspäin. Inkeri ja Tapani olivat siinä aivan lähellä häntä silittelemässä ja Inkku pyyhkeili häneltä sylkeä suupielestä. Siinä meni kuulemma 45 minuuttia! Minusta se tuntui pieneltä hetkeltä. Lauri istui katselemassa meitä kyyneleet silmissä.

Myöhemmin oli ihanaa, kun Inkeri teki Annille weeuweeta, sitä nenäleikkiä jota tytöt keskenään leikkivät. Lauri ja Inkeri lähtivät hoitokodille kello 19 jälkeen, me jäimme Tapanin kanssa sairaalaan. Kävimme taas hissillä ajelemassa, katselimme upeaa kuutamoa ylimmistä kerroksista ja astelimme kädet toistemme ympärillä rytmikkäästi alimpaan kerrokseen - meillä oli ihanaa.

Sitten istuin Annin huoneessa kirjoittelemassa ja sillä aikaa Tapani jutteli Annille samanlaisia rohkaisevia ja kannustavia asioita, joita minäkin olin sanonut. Jossain vaiheessa Tapani laittoi päänsä Annin selän takana hyvin lähelle ja laittoi sitten Annin käsivarren kaulalleen. Kyyneleet valuivat hänen silmistään kun hän oli siinä ja katsoi minua ja Annia.

Inkeri lepäilee tuossa sängyssä, on jo myöhä, yli puolenyön. Hän pohdiskeli äsken, miten on mahdollista, että ihminen näkee unia ja että silmät auki voi nähdä Annin, kun kuvittelee häntä. Ja toivoskelee, että EEG-piuhat saisi jo pois Annin päästä ja varsinkin sen viruksen. 

15.3.1998, SUNNUNTAI, 59. VUOROKAUSI

Klo 21.15. Annin päivä on ollut vaihteleva. Mutta tänään hän pääsi ISÄN SYLIIN! Siinäkin oli kouristeluja, mutta hetkeksi myös silloin silmät laskeutuivat alemmaksi.

Lauri, Tapani ja Inkeri lähtivät jo klo 16 aikaan vietyään minut ensin konserttiin. Meillä oli oikein suloinen keskustelu- ja sylissäpitotuokio kahvilassa. Inkerillä oli niin paha mieli taas, kun piti lähteä kotiin. Otin hänet syliini  ja silittelin, häntä väsytti tavattomasti. Sanoin lapsille taas, että oli siinä Annin tilalla kumpi tahansa heistä, minä olisin täällä Tampereella juuri hänen kanssaan. Muita vaihtoehtoja ei ole nyt. 

Kerroin heille sitten, että samallalailla, kuin Inkeri näkee Annin, vaikka ei silmiä sulkisikaan, niin samallalailla minä joka ilta teen matkan kotona ja käyn Inkerin ja Tapanin huoneissa heidät siunaamassa ja heitä katsomassa ja näen heidät aivan selvästi ja heidän huoneensa - osaan ne ulkoa. 

Minä näin, että molemmat lapset pitivät kuulemastaan. Sitten kerroin heille, että ajattelen iltaisin myös Annia täällä sairaalassa. Tapani kysyi, käynkö myös Annin huoneessa kotona. Hän toivoi, että kävisin ja ajattelisin Annin sinne nukkumaan. Minä kiitin häntä ajatuksesta, sillä se on todella ihana ja sen ja sitä aion toteuttaa. 

Olin lasten kanssa neljäkymmentä minuuttia ulkona ja meillä oli oikein ihanaa. Kaunis aurinkoinen pakkaspäivä oli. Lauri sai olla Annin luona. Hän oli hyvin liikuttunut saadessaan Annin syliin jo lähdön hetken koittaessa. Se onkin kova paikka. 

Tosiaan, kun olimme lasten kanssa puhelleet, Inkku tuli paljon iloisemmaksi ja sanoi, että hän haluaisi ostaa kukkia, kun Silillä on huomenna häät! Sulhanen on Unski, joka ostettiin pari viikkoa sitten sairaalan kukkakaupasta. Antti Eskola oli vielä silloin samaan aikaan siellä ja ihaili Siliä ja Unskia. No, me menimme kukkakauppaan ja minä kysyin kauppiaalta, olisiko hänellä mitään poikkimenneitä kukkia antaa meille, kun meillä olisi sellainen erikoinen tilaisuus huomenna kuin siilin häät. Kauppiasmies meni takahuoneeseen, kolusi ja sanoi, että ei hänellä ole yhtään sellaista kukkaa, mutta hän tuli sieltä ja ojensi minulle kauniin samppanjanvärisen ruusun ja sanoi, että tämän saatte. Me olimme ikionnellisia ja kiitimme ruususta.

Inkeri on kutsunut huomisiin häihin Hannan ja Fannin, sekä suuren joukon muuta väkeä, joista jokaisella taitaa olla oma roolinsa: Mää-pässi pitää puheen, iso tonttu on pappina, uusi pikkukoira ompelee hääpuvun (Lauri sanoi äsken puhelimessa, että se tuli hänen kontolleen).

Muuten, Lauri kysyi puhelimessa, olinko puhunut lapsille jotain nukkumaanmenosta. Molemmat olivat menneet ajoissa nukkumaan iltatoimien jälkeen, viivyttelemättä!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla