PikkuNeiti pukeutuu varsin hyvin kylä- sekä shoppailureissuille, mutta kaulahuivi häneltä uupui. Minulla oli kaapissa jo valmiiksi vanhan roosan väristä lankaa ja päätin neuloa tytölle tuubihuivin.

Koska en ole kovin hyvä neulomaan, halusin tehdä huivin puikoilla, joita yhdistää muoviputki. Usealla puikolla neulominen on mielestäni haastavaa, koska silmukat tuntuvat putoilevan koko ajan. Liekö syynä löysä käsiala vai liian täydet puikot, tällä kertaa päädyin tähän ratkaisuun.

Aluksi loin silmukoita niin paljon kuin puikoille mahtui.

 

Tämän jälkeen neuloin kaksi ensimmäistä kierrosta oikein.

Jatkoin kaksi kierroista nurjaa ja kolme kierrosta oikeaa. Tätä jatkoin, kunnes olin tyytyväinen huivin leveyteen.

Kokeilin huivia Neidille ja totesin sen liian pitkäksi yksinkerroin ja liian lyhyeksi kaksinkerroin. Päätin tehdä huiviin rusetin näköisen koristeen, jolla sain pituutta lyhennettyä.

Ensin yhdistin huivin pieneltä matkalta yhteen, pujotin langan läpi ja kiristin. Saman tein toiselle puolelle, rusetti oli valmis ja huivi sopivan pituinen neidille.

 

PikkuNeiti oli jo aiemmin saanut Iso-Mummin tekemät säärystimet, hatun tein Tildan ohjeen mukaan. Kengät löysin kirpputorilta ja takin ostin uutena.

Nyt neidin hienostelu lookki on valmis ja neiti syötävän suloinen.

Kommentit (4)

Ria Hafren
Liittynyt17.8.2015

Olen aikamoisen avuton kutomisessa, mutta tuo voisi onnistua minultakin. Hurmaava huivi :0)! - Taidan kutoa tuollaisen 1 v. 8 kk tyttärentyttärelleni joululahjaksi...

Seuraa 

Kun itse tekee, saa juuri sellaisen kuin haluaa. Ainakin useimmiten.

Käsityöt, askartelu, leipominen ja juhlien järjestäminen ovat mielipuuhaani. Nyt olen innostunut myös sisustuksesta ja puutarhanhoidosta. Kahden lapsen äitinä yritän mahduttaa arkeeni pieniä hetkiä inspiraatiota ja ideoita. Yritän myös innostaa lapset mukaan askartelemaan ja kartuttamaan kädentaitojaan.

Näistä ja kaikesta muusta arjen ja juhlan välillä kirjoittelen, tervetuloa mukaan. 

Blogiarkisto

2016