Kävimme tänään katsomassa ystäväperheemme uutta tulokasta. Voi sitä ihanaa vauvantuoksua, niitä pieniä sormia ja nenänpäätä!

Olin aivan innoissani, koska sain askarrella vauva-aiheisen kortin. Ensin ajattelin, että teen vauvan tossun muotoisen kortin, mutta se ei tuntunut luonnistuvan. Sitten sain idea; teen ison tutin. Sinisen tottakai, koska tulokas on pikku prinssi.

Löysin askartelulaatikkoni kätköistä sopivasti vihreää nauhaa, jossa luki baby boy.

Kortin toiselle puolelle tulostin siniselle paperille runon ja onnentoivotuksen.

Haastavinta oli kohdistaa ja liimata teksti keskelle tuttia, mutta se onnistui täydellisesti.

 

Näimme viikon vanhan pikku prinssin ensimmäistä kertaa, joten meidän oli tietenkin vietävä pieniä tuliaisia pienelle miehenalulle, vanhemmille ja isosiskolle. Koska kyseessä on toinen lapsi, arvelin kaappien jo pursuavan vauvatavaroista. Tämä aiheutti pientä haastetta lahjaa miettiessä, kunnes löysin täydellisen lahjan; käsintehdyn unipussin. Kuosi varmasti miellyttää pöllöihin hurahtanutta äitiä ja pussukka pitää mussukan lämpimänä maalaistalon viileissä huoneissa kun yöt kylmenevät.

Vanhemmille annoimme suklaata herkuteltavaksi ja isosisko sai muumikeksejä.

Kyllä oli koko poppoolla taas ihmettelemistä, miten jollain niin pienellä voi olla kyky valloittaa niin monta sydäntä. Ja voi sitä vauvantuoksua!

Kommentit (1)

Mumma

Vastaanottajat olivat varmasti innoissaan saamistaan tuliaisista. Hienoa, että tavaroita tehdään itse eikä aina osteta valmiina. Jotenkin tuntuisi, että jokainen arvostaa itsetehtyä ja niitä tuhansia ajatuksia, joita vilisee suunnitellessä näitä tuotteita.

Seuraa 

Kun itse tekee, saa juuri sellaisen kuin haluaa. Ainakin useimmiten.

Käsityöt, askartelu, leipominen ja juhlien järjestäminen ovat mielipuuhaani. Nyt olen innostunut myös sisustuksesta ja puutarhanhoidosta. Kahden lapsen äitinä yritän mahduttaa arkeeni pieniä hetkiä inspiraatiota ja ideoita. Yritän myös innostaa lapset mukaan askartelemaan ja kartuttamaan kädentaitojaan.

Näistä ja kaikesta muusta arjen ja juhlan välillä kirjoittelen, tervetuloa mukaan. 

Blogiarkisto

2016