Suomessa erityisesti isommissa kaupungeissa käydään keskustelua kaupunkirakenteen tiivistämisestä ja uudisrakentamisesta.  On tavallista, että ihmiset vastustavat tiivistä kaupunkirakentamista, koska sitä on toteutettu usein huonosti ja rumasti, ottamatta huomioon inhimillistä näkökulmaa.

”Uusia alueita suunniteltaessa pitäisi ottaa vaikutteita niistä vanhoista, historiallisista alueista, joita ihmiset rakastavat, jotta uusistakin voisi tulla yhtä rakastettuja.”

Näin neuvoi kansainvälisesti arvostettu kaupunkisuunnittelun professori Larry Beasley käydessään äskettäin Helsingissä.

Beasleyn mukaan kaupunkisuunnittelun keskiössä pitää olla ihmisen ymmärtäminen, ihminen rakennetun ympäristön tarjoamien elämysten kuluttajana. Hän varoitti hukkaamasta inhimillistä näkökulmaa,  vaikka olisimme innostuneita rakentamisen uusista teknologisista innovaatioista ja muotivirtauksista.

Onnistunut elinympäristö toimii ihmisen identiteetin ankkurina, johon ihminen voi kiinnittyä, kokea kuuluvansa.  Siinä on läsnä paikan henki, muisti ja historia. Onnistuneilla alueilla on diversiteettiä, niillä viihtyvät eri ikäiset, eri taustaiset, eri elämänvaiheissa olevat ihmiset ja niillä on erilaista toimintaa, sekä asuntoja että työpaikkoja.

Tiiviin kaupunkirakenteen ja tehokkaan maankäytön tavoittelu ei automaattisesti luo ihmisille hyvää elinympäristöä.

Onko meillä riittävästi halua ja kykyä ymmärtää ja tunnistaa jo suunnitteluvaiheessa, minkälaisella toteutuksella viihtyisyys jää toteutumatta, jotta voisimme välttyä epäviihtyisien alueiden syntymiseltä?

Mistä tämän päivän ja tulevien, uusien rakennettujen ympäristöjen esikuvat otetaan ja toteutuuko niissä inhimillinen näkökulma?

Mitkä meillä Suomessa olisivat sellaisia historiallisia alueita, jotka kelpaisivat viihtyisien uusienkin alueiden malleiksi ja inspiraatioksi?

Toistaiseksi tuntuu siltä, että meillä on suuria vaikeuksia hyväksyä omaa kaunista, historiallista rakennusperintöämme esikuvaksi tämän päivän uusille rakennetuille ympäristöille, vaikka siten edistettäisiin viihtyisien, rakastettujen uusien elinympäristöjen syntymistä.

 

Kuva: Eliel Saarisen suunnittelemaa Hollantilaisentietä Helsingin Munkkiniemessä (Kuvan lähde:http://www.rantapallo.fi/tastytravelissimo/2014/09/07/rakkaudesta-helsin...)

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen kyllästynyt rumaan, tylsään, heikkolaatuiseen ja ympäristöä ankeuttavaan uudisrakentamiseen Suomessa.

 

Haluan edistää klassisen perinteen ja kauneuden arvostuksen paluuta rakentamiseen ja osoittaa, että rumalle laatikkorakentamiselle on olemassa vaihtoehtoja.

 

Jos arvostat klassisen kauniita rakennuksia, tervetuloa mukaan myös Facebook-ryhmään: https://www.facebook.com/groups/Arkkitehtuurikapina/