”Tulen tähän, kun sun seurassa voi huokailla,” sanoi kollega, kun kohdattiin työpaikan kahvihuoneessa. Se oli parasta, mitä kukaan minulle sinä päivänä tai ehkä koko viikolla sanoi. Parempaa kuin mikään mitä onnistuin itse sanomaan. Arkinen kohtaaminen oli niin nopea ja täynnä juoksevia asioita, kahvin kaatamista ja lounaan lämmittämistä, että jäi täysin käsittelemättä, mikä huokailutti, mutta lyhyestä lauseesta jäi hyvä mieli.

 

Joku voi ajatella, että on kyseenalainen kunnia olla ihminen, jonka seurassa huokaillaan. Minulle se kuitenkin merkitsi sitä että olen onnistunut ottamaan askeleita oikeaan suuntaan asiassa, jossa olen ihan tietoisesti pyrkinyt kasvamaan. Haluan olla avoin tavalla, joka tekee omasta, läheisten ja muiden kanssakulkijoiden elämästä edes pikkuisen helpompaa.

 

Kesti kauan päästä jyvälle siitä mikä niin usein hiertää. Mikä saa monet kihertämään toistensa lähellä teeskenneltyä naurua, puhumaan pakosta lämpimikseen ja huokailemaan raskaita henkäyksiä sisäänpäin omaa painetta kasvattaen? Jossain vaiheessa aloin nähdä sulkeutumisen seurauksia: paksuja kuoria joiden alta ei osaa kuoriutua ulos, kovaksi kehittynyttä sisukkuutta, kateutta, katkeruutta, tahdonvastaista ilkeyttä ja kohtuuttomia purkauksia, kun paine kasvaa liian suureksi. Ja usein kaikki vain siksi, että luulemme, että jokaisen on hoidettava ainoastaan omat asiansa ja ulkopuolisille ei sitten puhuta. Laidat on pidettävä kiinni ja kasvot tallella. Ja sillä tavalla on muka hyvä elää yhdessä. Yksi elämän suurimmista harhoista on se että muilla ei muka ole ongelmia. Naurettava ajatus, mutta lankeamme siihen silti.

 

Yksityisyys on minullekin tärkeää. En kaipaa touhukasta pelastaja-pataljoonaa kotiovelleni pölyttämään sisälle sulkemiani kipuja silmille. Laitan luukut kiinni jos joku katsoo hyväksi tulla kovalla rytinällä kohti. Mutta elämä ei enimmäkseen ole niin dramaattista, vaan ketju tavallisten ihmisten tavattoman tärkeitä pieni kohtaamisia. Arkoina etsimme toisistamme tarttumapintaa ja ymmärrystä siihen mitä sisällä liikkuu. Sisällä on iloa ja rikkinäisyyttä ja kaikkea sitä kai loppujen lopuksi haluaisimme katsella muiden kanssa yhdessä.

 

Siksi olen tavattoman iloinen jos minun lähelläni voi huokaista. Onnellinen siitä jos joku näkee minussa sellaista tarttumapintaa, josta uskaltaa ottaa kiinni vähän vaikeampienkin asioiden kanssa. Uskon että sellainen arvokas yhteys voi syntyä vain uskaltavan avoimuuden kautta. Oman heikkouden voi paljastaa vain ihmiselle, jonka sisäinen vahvuus vapisee. Silloin voidaan olla yhdessä vähän väsyksissä tai hiukkasen hukassa eikä se haittaa. Päinvastoin. Ja mikä merkillisintä, rohkeimmiksi näyttävät kasvavan juuri ne, jotka uskaltavat olla myös rikki.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Urbaanin sanakirjan mukaan puolivillainen merkitsee riittämättömillä aineksilla tehtyä, joka jättää paljon toivomisen varaa. Se on loistava määritelmä aidolle elämälle, joka vain harvoin on täydellistä, mutta jossa on rutkasti tilaa toivolle. Casa Puolivilla on koti ja mielenmaisema, jossa etsitään kauneutta tavallisesta ja jaetaan löydöksiä. Kapinoidaan pinnankiillotusta ja häpeää vastaan. Casa Puolivillan emäntä on pappi, äiti, puoliso, ystävä, sisko ja tytär, joka opettelee rakastamaan keskeneräisyyttä.