Kirjoitukset avainsanalla karjalanpiirakat

Aika moni väistelee karjalanpiirakoiden tekoa ihan vain siksi, että niiden tekeminen mielletään hirveän aikaavieväksi ja hankalaksi hommaksi. Oikeasti vaikeinta siinä on rypyttäminen, ja sekin kyllä onnistuu kun oikein harjoittelee.
Meidän perheessä on vahvat karjalais- ja hämäläisjuuret, ja sen vuoksi meidän perheen ja suvun KAIKKIIN kokoontumisiin kuuluu karjalanpaisti, karjalanpiirakat ja kotijuusto. On siis täysin selviö, että oma 11-vuotiaanikin osaa jo piirakoita rypyttää. Minun hätäisellä luonteellani siihen hommaan pitää oikein keskittyä, mutta pitkällisen harjoittelun jälkeen homma alkaa jo sujua sillä tasolla, että piirakkani kelpaavat jo mummollekin, tuolle perheen karjalanpiirakkamatriarkalle.

Karjalanpiirakoita varten tarvitset

 

voita
1 l punaista maitoa
vettä
2 dl puuroriisiä
1 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
suolaa

Tästä annoksesta tulee 15-20 kpl piirakoita, tuplaa määrä jos teet enemmän. Riisipuuroa keitän aina tuon litran tähänkin piirakkamäärään, se kun meillä häviää hyvinkin nopeasti jos sitä jää.

Keitä ensin riisipuuro. Laita kattilaan pieni määrä voita ja kaksi desiä vettä. Kun vesi kiehuu, lisää 2 dl puuroriisiä ja anna kiehua muutaman minuutin. Lisää sitten 8-9 dl maitoa ja keittele puuroksi. Tähän menee n. 40 minuuttia.
Tee tällä välin piirakkataikina. Laita kulhoon 1 dl kylmää vettä, 1 dl ruisjauhoja ja 1,5 dl vehnäjauhoja. Lisää suola. Suolaa tarvitset, koska siihen oikeaan karjalanpiirakkaan kuuluu hieman suolainen maku.
Sekoita ainekset taikinaksi ja lisää 25 g sulatettua voita.
Sekoita taikina tasaiseksi ja anna sen levätä hetken.
Kun puuro on valmis, anna sen jäähtyä hetken. Minä erottelen tässä vaiheessa piirakoihin käytettävän puuron erilliselle lautaselle, koska puuro jäähtyy nopeammin ja toisaalta pieni riisipuurovarkaani saa sitten syödä ne loput heti.

Tee taikinasta pari pötköä ja pilko ne tasakokoisiksi paloiksi. Minä teen aika isoja piiraita (helpompi kaulia, täyttää ja rypyttää), mutta pienethän on myös hirveän kauniita. Tärkeintä on, että pötköt ovat tasakokoisia ja niistä saat leikattua tasakokoiset kaulittavat palat.
Levitä vehnäjauhoja pöydälle tai leivinpaperille ja kauli taikinapalat ihan ohuiksi pyöreiksi paloiksi. Tosiammattilaiset (kuten isovanhempani) käyttävät tässä tilanteessa sarjatyötä (mummo kaulii ja vaari viimeistelee ohuuden ja tasaisuuden pastakoneella), mutta kaulimellakin onnistut.
Minä pidän piirakoista tällaisina vehnäisinä versioina, niihin muodostuu parempi sitko. Jos kuitenkin edustat sitä koulukuntaa, joka käyttää suurimmaksi osaksi ruisjauhoja, muista jauhottaa ne kunnolla. Ruistaikina kun on hieman ikävämpi käsiteltävä ja jää ihan joka paikkaan kiinni.

Laita n. 1 ruokalusikallinen puuroa piirakan keskelle ja levitä se tasaiseksi. Aloita rypyttäminen piirakan alaosasta ja etene hyvin tiiviisti ylös asti. Tarvitset tähän joko teräviä etusormia tai kahta sormea per puoli. Minä nakkisormi käytän neljän sormen taktiikkaa.

Paista piirakat 275 asteessa ilman leivinpaperia, paistoaika on alle vartin.
Sulata tällä välin hieman voita ja sekoita siihen maitoa. Kun piiraat tulevat uunista, kääntele ne yksi kerrallaan tuossa voi-maitoseoksessa ja nostele laakeaan astiaan jäähtymään.

Tässä siis vielä kooste parhaista piirakkavinkeistäni:

-enemmän vehnä- kuin ruisjauhoja
-puuro aina punaiseen maitoon
-riittävä suolaus
-rypytys tiiviisti
-riittävän pitkä paistoaika takaa rapean kuoren
-vehnäjauho tarjoaa riittävän sitkon
-karjalanpiirakan pitää hieman palaa reunoista, mustat kohdat ovat niitä parhaita
-harjoitus tekee mestarin
-mummon neuvot kannattaa ottaa nöyrästi vastaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen ehkä joskus (täällä) kertonutkin, että meidän perheessä on topakoita naisia. Topakka naisrivistömme vaatii rinnalleen Erityislaatuisia miehiä. Kuten meidän vaari.

Kuulin viikonloppuna tarinan, jota ei varmasti pitäisi kertoa kellekään jos aikoo säilyttää jonkinlaisen kunnioituksen ihmisten keskuudessa, mutta olenpa ainakin ollut johdonmukaisen jääräpää jo pienestä pitäen joten annetaan nyt sitten mennä.

Isovanhempani asuvat maalla ja siinä ympärillä on tietenkin peltoja ja metsiä ja iso piha, joten työtä on varmasti ollut aamusta iltaan. Navetassa majaillut karja piti huolta siitä, että aamut todellakin tarkoittivat AAMUJA, ei aamupäiviä.

Parivuotiaana olin ollut mummon ja isomummon hoidossa sisällä kun muu perhe raatoi ulkotöissä. Vaari oli ollut metsätöissä vähän pidemmällä. Yhtäkkiä minun oli pitänyt käydä potalla ja sehän oli onnistunut hienosti siinä keittiössä kaiken vilinän keskellä. Tilanne eteni muuten hienosti maaliin asti, mutta sitten olin topakasti ilmoittanut, että kelpuutan ainoastaan vaarin hoitamaan pyyhkimishommat. Mummo ja isomummo olivat siinä yrittäneet kaikenlaista, mutta kun asia ei mennyt perille ja ison joukon ruokkiminen vaatii jonkin verran työtä, olivat sitten jättäneet minut siihen potalle odottamaan. Olin kuulemma tyynesti vain ilmoittanut että "Kyllä se vaari sieltä tulee" ja jatkanut odottelua.

Parin tunnin päästä vaari olikin sitten saapunut, hoitanut tyynesti vaaditut pyyhkimishommat ja vapauttanut itsepäisen tenavan potalta.

Meidän perheestä löytyy paljon tällaisia tarinoita. Siis niitä, joissa me vilkkaat naiset tehdään päätös, toimitaan sen mukaan ja vaari sitten korjaa asiat tyynesti. Vaari huolehtii meistä kovasti ja muistaa tasaisin väliajoin kysellä minultakin olenko muistanut tarkistaa autoni öljyt.
Puhelimessa pystyn vielä väittämään hoitaneeni asian "tässä yksi päivä", mutta kasvokkain se on vaikeampaa.. (Ja siis ihan turhaa mun on niitä tarkistella koska en ymmärrä sen öljytikun merkintöjä, se kun on erilainen kuin edellisessä autossa.)

Tässä taannoin yritin kysellä puhelimitse voiko auton merkkitaulussa palavan valon hoitaa liimaamalla siihen mustan tarran päälle. Tähän mummo kyllä jo sanoi ettei aio välittää kysymystä vieressä istuvalle vaarille. (Jouduin sitten tosiaan itse lisäämään lasinpesunestettä.)

Isovanhempani juhlivat perjantaina 61-vuotishääpäiväänsä. Käsittämätön määrä yhteisiä vuosia. Käsittämätön määrä rakkautta, onnea ja erityisesti tahtoa. Ja käsittämätön määrä kärsivällisyyttä kahden lapsen, viiden lapsenlapsen ja kahden lapsenlapsenlapsen kanssa.

Käsittämätön määrä apua, neuvoja ja tukea. Vielä käsittämättömämpi määrä yhdessätehtyjä karjalanpiirakoita joita me jälkikasvu toivomme syntymäpäivälahjoiksi, joululahjoiksi ja joita pystymme syömään ihan käsittämättömiä määriä kun tavataan.

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015

Kategoriat