Kirjoitukset avainsanalla Supergirl

Voiko ihmisiin suhtautua kuin leffavuokraamon irtokarkkilaariin?
Voiko innostua siitä että tässä nämä kaikki on, yhtäkkiä ihan käden ulottuvilla?
Saako maistella ja miettiä sopiiko tämä mulle? Voiko pelästyä jostain kuten silloin kun laittaa ufon ensimmäistä kertaa suuhun ja se onkin jotenkin piristävän kirpeä?
Voiko yllättyä siitä miten tykkäsi ennen nallekarkeista ja miten tylsältä ne tuntuukaan ufojen jälkeen?

Voiko mieltyä luksukseen ja täyttää karkkipussin vain niillä paperipäällysteisillä?
Voiko joskus ottaa terveysmielessä vain pähkinöitä ja sitten huomata että elämään tarvitaan kuitenkin myös sitä suklaata?

Voiko huomata, että ihan turhaan maisteli välissä mitään muuta koska salmiakki on kuitenkin parasta?

Ja sitten, mikä mä olen?
Suklaa jota himoitaan?
Salmiakki josta joko tykkää tai sitten sitä inhoaa?
Ufo joka vaatii sisua?
Tylsä nallekarkki?

 

“You can tell by the way
She walks that she's my girl
You can tell by the way she talks she rules the world
You can see in her eyes that no one is her chain
She's my girl my supergirl

And then she'd say it's ok I got lost on the way
But I'm a supergirl and supergirls don't cry
And then she'd say it’s all right I got home late last night
But I'm a supergirl and supergirls just fly

And then she'd say that nothing can go wrong
When you're in love what can go wrong
And then she'd laugh the nighttime into the day
Pushing her fears further along”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat