Kirjoitukset avainsanalla Darren Hayes

Mikä on kaunein, ihanin tai mieleenjäävin kohteliaisuus jonka olet saanut vastakkaiselta sukupuolelta?

Onko ne ulkonäkökehuja vai luonnekehuja? (Pukeutumiskehuja ne ei voi olla, koska empiriaan perustuva tutkimustulokseni miehen esittämistä pukeutumis- ja tyylikehuista osoittaa, että "kiva toi.. mmmh..juttu sulla" saattaa tarkoittaa tyyliä, kampausta, asusteita tai vaikka mekkoa.)

Onko ne ehkä tietynlaisen tilanteen jälkeen lausuttuja tuhmia kehuja?

Suomalaiset miehet osaa olla niin ihanan rehellisiä noissa kehuissaan. Ehkä niistä saattaa jäädä vähän hämilleen joskus, mutta ainakin ne on rehellisiä. Väittelin vähän aikaa sitten yhden miespuolisen henkilön kanssa asiasta. Hän väitti, että tuhmat kehut jää mieleen, mutta kuitenkin kaikkein eniten ilahtuu kun nainen sanoo älykkääksi.
Eräs toinen kuvaili erästä tapaamaansa naista sanomalla "Sillä oli niin hyvät sääret että mun sieluun sattui."
(Vain näin meidän kesken voin kertoa, että sama mies muuten linjasi kerran, että naisella on täydellinen takalisto jos sen eteen on hikoiltu ja syöty.)

Ja niin se mieleenjäävin? Eräs mies totesi kerran kauan sitten että mulla on seksikkäät jalkaterät. Siitä tuli vähän sellainen fiilis että oookeih, äläpä tuijota niitä. Vieläkin hämmentää.

Noista tuhmista kehuista tuli mieleen yksi aika seksikäs biisi. Sitä sitten. Onhan tässä jotain sellaista.. kuumaa?

"When moonlight crawls along the street
Chasing away the summer heat
Footsteps outside somewhere below
The world revolves I let it go
We build our church above this street
We practice love between these sheets
The candy sweetness scent of you
It bathes my skin I'm stained by you
And all I have to do is hold you
There's a racing in my heart
I am barely touching you

Turn the lights down low
Take it off, let me show
My love for you
Insatiable
Turn me on, never stop
Wanna taste every drop.."

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat