Kirjoitukset avainsanalla deittailu

Joinain viikonloppuina jotkut kuut tai tähdet tai joku on jotenkin sillä tavalla asemoituneet, että hommat menee hieman erilailla kuin ennakkoon ajattelisi.
Kaikki alkoi kaatuessani perjantaina työmatkalla. Makasin siinä suojatiellä rähmälläni ja tunsin, että olen sekä elämän että lähestyvän autojonon armoilla. Sisuunnuin hieman, joka on toki aina hyväksi, mutta hämmentynyt olo koko kaatumisesta kummitteli koko päivän: Tai ei kummitellut vaan jomotti.

Perjantai-iltana päädyin sitten kummalliseen bensa- ja liekkitilanteeseen. En tiedä kumpi siinä oli bensaa ja kumpi liekkejä, mutta joka tapauksessa yhdestä nopeasta kommentista voi saada aikaiseksi aikamoisen räjähdyksen. Voin muuten vannoa, että tuollaiset tilanteet on elokuvissa jotenkin.. kauniimpia? Tai ainakin tämän kohtauksen naispääosan esittäjä ei ollut hillitty Hollywood-kaunotar vaan ehkä jopa hieman rasittava kaikkitietäväisyytensä, cooliutensa ja mielipiteidensä (ja nehän pitää kaikki sanoa ääneen, eikö?) kanssa.

Lauantaina pyöriskelin deittiviidakossa tuntien syvää kyllästymistä koko asiaan. Se johti reilun vuorokauden syvään pohdiskeluun koko tinderöinnistä ja muista deittikuvioista. Syvä pohdiskelu vaati seurakseen ihan ikiomaa aikaa, paljon liikuntaa ja erinomaista ruokaa sekä myös koko tuotantokauden Grace&Frankieta. Ja hieman toiveikkuutta jonka Sami Minkkisen Havaintoja parisuhteesta säilytti.

Tinder toimii niin, että jokainen nainen saa sieltä niin paljon sutinaa kuin vain ehtii vastaanottaa. Uskokaa pois. Se homma vaan kääntyy hieman itseään vastaan. Jokaisella deitillä voit miettiä, että jos tämä ei nappaa niin siellä Tinderissä on seuraavat viisi viestittelemässä ja ehdottelemassa tapaamista. Eikä elämä ja ihmiskuviot voi toimia niin. Ahdistavinta oli, että se muutti jotenkin omaakin ajattelutapaa.

Joka tapauksessa, eilen illalla tiesin jo missä menen ja päätin että nyt riittää, ainakin hetkeksi. Poistin siis Tinder-tilin ja lopetin deittikuviot.

Nyt en sitten tiedä tuleeko tästä deittitauosta viikon vai kuukauden mittainen.
En tiedä tuleeko tästä yksinäisyyttä loppuiäksi.
Vai voisiko tästä sittenkin tulla jotain sellaista, että jos vastaan tulee joku uusi ihminen, häneen voisi tutustua ihan hänen itsensä vuoksi ajattelematta, että jos tässä nyt ei tule ihan napakymppiä niin jossain sovelluksessa on tuhat ihmistä vaihtoehtona? (Kyllä, lempigenreni elämässä ja elokuvissa on romanttinen komedia ja siksi en olekaan vielä miettinyt että niitä ihmisiä ei ehkä tipahtele eteen kaupan kassalla tai hississä. Mietin tätä sitten joskus.)

 

Tästä viikonlopusta jäi siis käteen hyvin lajiteltuja ajatuksia ja polvi, joka näyttää ihan siltä että harrastaisin vapaaottelua.
Tänään työmatkalla pysyin pystyssä ja kaikki biisit kuulostivat siltä että ne olisivat just mulle tehtyjä. Ja aurinko paistoi ja oli valoisaa. Kyllä tästä hyvä tulee!

 

Hyvää karkauspäivää kaikille! Miltähän se elämä näyttää kun seuraavan kerran on karkauspäivä?

"How the time passed away, all the trouble that we gave
And all those days we spent out by the lake
Has it all gone to waste? All the promises we made
One by one they vanish just the same

Of all the things I still remember
Summer's never looked the same
The years go by and time just seems to fly
But the memories remain

In the middle of September we'd still play out in the rain
Nothing to lose but everything to gain
Reflecting now on how things could've been
It was worth it in the end

Now it all seems so clear, there's nothing left to fear
So we made our way by finding what was real"

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen tänään miettinyt tosi paljon kemioita. Tiedättekö, niitä kemioita jotka tekevät jostain ihmisestä kiinnostavan ja joistain taas.. noh, ei. Jokainen on varmasti ystävystynyt, rakastunut tai solminut yhteistyösuhteita sellaisiin ihmisiin jotka vaan kolahtavat. Joidenkin kanssa vaan on helpompaa olla ystävä, kollega, yhteistyökumppani tai rakastunut kuin toisten.

Deittailussa ne kemiat on hirveän tärkeitä. Eräs ystäväni kyseli kyllä just yksi päivä että kuinka paljon sitä kemiaa sitten pitää olla jotta sitä on riittävästi, eli ilmeisesti sitä painotetaan vähän liikaakin? Vai tekeekö nämä nykymaailman deittikuviot ja -sovellukset sen, että on helppoa siirtyä seuraavaan jos kemiaa ei heti ole? Onko se niin ettei nykyihmisen tarvitse enää odotella kemioiden syntymistä?

Kemiat on syitä ja seurauksia siihen, että joidenkin kanssa nopeat ruokatreffit venyvät puolentoista vuorokauden yhdessäoloon ja jatkuvaan nauruun. Niiden puute on syynä siihen, että joidenkin kanssa puolitoista tuntia treffeillä tuntuu maailman pisimmältä puoleltatoista tunnilta kunnes on vaan pakko sanoa että nyt mun pitää kyllä mennä. Kemiat on varmasti kohdallaan myös niissä tarinoissa joissa joku on joskus rakastunut edes näkemättä toista? Voisin kyllä väittää, että kemian puute tai kemian räiskyminen ei tule yllätyksenä sille toisellekaan osapuolelle, eihän kukaan voi yksin kemioida. Vai oletteko eri mieltä?

Deittimaailmassa on vaarana ajatella liikaa mitä se toinen tykkää minusta ja mitä se toinen haluaa. Kuinkas usein tuleekaan mietittyä mitä MINÄ haluan ja mitä MINÄ tykkään itsestäni?

Tämän illan deittailenkin parhaassa seurassa. Itseni kanssa. Mietiskelen, ehkä.Jätän mietiskelemättä jos ajatukset on liian isoja.
Seuranani on tänään avokadopastaa, Netflix-parhaus Grace&Frankie ja MINÄ. Just se paras tai pahin versio itsestäni. Se, josta mun pitää tykätä.

(Tsekatkaa muuten tuo Grace&Frankie jos haluatte nauraa. Se jakso, jossa toinen niistä tekee itse liukuvoidetta ja toinen syö sitä leivän päällä on jotain sellaista että nauran vedet silmissä.)

 

"I close my eyes and I find a way
No need for me to pray
I've walked so far
I've fought so hard
Nothing more to explain
I know all that remains
Is a piano that plays
If you know where to find me
If you know how to reach me
Before this light fades away
Before I run out of faith
Be the only man to say
That you'll hear my heart
That you'll give your life
Forever you'll stay"

Kommentit (0)

Olen nyt ollut kohta vuorokauden Tinderissä. Kylläpä on omituista ihmiskuvastomenoa. En oikeasti tiedä tuntisinko tästä kihelmöivää, naurattavaa jännitystä vai ihan hirveää ahdistusta.
Olen tällä hetkellä swiipannut (haha, termit hallussa!) ihmisiä sivuun koska yhdellä oli rumat shortsit, yhdellä oli sama nimi kuin exällä ja lukemattomista muista yhtä järkevistä syistä. Se on ehkä nyt se joka ahdistaa eniten. Onko tämä nykydeittailu oikeasti sellaista että rumat shortsit= no chance?

Olen jutellut Tinderistä aika monen kanssa eilen ja tänään. Jännä juttu on se, että kaikkia (noh, melkein kaikkia) tuntuu vähän ahdistavan tuo sama juttu. Miten tuollainen palvelu sitten voi pysyä olemassa jos se tosiaan vähän ahdistaa niin monia? Vai tuleeko se ahdistus ehkä siitä, että joutuu heittämään itsensä alttiiksi jollekin noin raadolliselle? Vai onko se yhtään sen raadollisempaa kuin normaali baarielämä? Itsehän en voi tietää koska en jaksa valvoa niin myöhään että tulisi hirveän usein mentyä baariin..

Olen kuitenkin päättänyt antaa Tinderille mahdollisuuden. Olen määrittänyt oikein aikarajankin jolloin profiilini sieltä poistuu jos pinnallisuusahdistus jatkuu. Siihen asti täytyy ilmeisesti nautiskella ja ihmetellä maailman menoa.
 

Myönnettävä se nimittäin kuitenkin on, kyllä ne matchit, viestit ja supertykkäykset kuitenkin jotenkin imartelee.
Paitsi ehkä se supertykkäys jossa oli kuva noh. Miehisyydestä. Kooltaan valtav.. noh, you got the idea?

Rumashortsinen mies: anna anteeksi! Jouduin pinnallisuuden valtaan ja shoppailin kuvia kuin Zalandon premium-alea! Premiumia se olet varmasti sinäkin!

 

"You say "I love you, boy"
I know you lie
I trust you all the same
I don't know why

'Cause when my back is turned
My bruises shine
Our broken fairytale
So hard to hide

I still believe it's you and me 'til the end of time

When we collide we come together
If we don't we'll always be apart
I'll take a bruise; I know you're worth it
When you hit me hit me hard"

Kommentit (0)

Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat