Kirjoitukset avainsanalla Lara Fabian

Olen tänään miettinyt tosi paljon kemioita. Tiedättekö, niitä kemioita jotka tekevät jostain ihmisestä kiinnostavan ja joistain taas.. noh, ei. Jokainen on varmasti ystävystynyt, rakastunut tai solminut yhteistyösuhteita sellaisiin ihmisiin jotka vaan kolahtavat. Joidenkin kanssa vaan on helpompaa olla ystävä, kollega, yhteistyökumppani tai rakastunut kuin toisten.

Deittailussa ne kemiat on hirveän tärkeitä. Eräs ystäväni kyseli kyllä just yksi päivä että kuinka paljon sitä kemiaa sitten pitää olla jotta sitä on riittävästi, eli ilmeisesti sitä painotetaan vähän liikaakin? Vai tekeekö nämä nykymaailman deittikuviot ja -sovellukset sen, että on helppoa siirtyä seuraavaan jos kemiaa ei heti ole? Onko se niin ettei nykyihmisen tarvitse enää odotella kemioiden syntymistä?

Kemiat on syitä ja seurauksia siihen, että joidenkin kanssa nopeat ruokatreffit venyvät puolentoista vuorokauden yhdessäoloon ja jatkuvaan nauruun. Niiden puute on syynä siihen, että joidenkin kanssa puolitoista tuntia treffeillä tuntuu maailman pisimmältä puoleltatoista tunnilta kunnes on vaan pakko sanoa että nyt mun pitää kyllä mennä. Kemiat on varmasti kohdallaan myös niissä tarinoissa joissa joku on joskus rakastunut edes näkemättä toista? Voisin kyllä väittää, että kemian puute tai kemian räiskyminen ei tule yllätyksenä sille toisellekaan osapuolelle, eihän kukaan voi yksin kemioida. Vai oletteko eri mieltä?

Deittimaailmassa on vaarana ajatella liikaa mitä se toinen tykkää minusta ja mitä se toinen haluaa. Kuinkas usein tuleekaan mietittyä mitä MINÄ haluan ja mitä MINÄ tykkään itsestäni?

Tämän illan deittailenkin parhaassa seurassa. Itseni kanssa. Mietiskelen, ehkä.Jätän mietiskelemättä jos ajatukset on liian isoja.
Seuranani on tänään avokadopastaa, Netflix-parhaus Grace&Frankie ja MINÄ. Just se paras tai pahin versio itsestäni. Se, josta mun pitää tykätä.

(Tsekatkaa muuten tuo Grace&Frankie jos haluatte nauraa. Se jakso, jossa toinen niistä tekee itse liukuvoidetta ja toinen syö sitä leivän päällä on jotain sellaista että nauran vedet silmissä.)

 

"I close my eyes and I find a way
No need for me to pray
I've walked so far
I've fought so hard
Nothing more to explain
I know all that remains
Is a piano that plays
If you know where to find me
If you know how to reach me
Before this light fades away
Before I run out of faith
Be the only man to say
That you'll hear my heart
That you'll give your life
Forever you'll stay"

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015

Kategoriat