Kirjoitukset avainsanalla maalainen kaupungissa

Terveisiä työreissusta. Olen jo kotimatkalla, mutta koko eilinen päivä ja viime yö meni täällä pääkaupungissa. Kuinka ihanaa täällä onkaan. Jotenkin Tyylikästä. 

 

Meillä maalla kaikki on jotenkin sellaista arkipäiväisempää. Helsinkiä kutsutaan Hesaksi, kunnes jonkun läheinen muuttaa tänne ja opettaa koko lähipiiriään että eikun Helsinki tai Stadi, ei Hesa. Kukaan ei Wolttaa mitään mihinkään, vaan ruoka haetaan itse ravintolasta keskiluokkaisella perheautolla. Sehän on sitten jo kylmää kun sen syö, mutta ainahan voi mikrottaa. 

 

Helsinkiläiset (joissain piireissä tätä ryhmää kutsutaan myös hesalaisiksi) on jotenkin ihanampia. Sellaisia tyylikkäitä nekin. Stockmannin liukuportaissa tyylikäs rouva kääntyi minuun päin ja kysyi onko kiire. Ihmettelin kovasti miten ihmeessä niin ja vastasin että ei. Vasta kenkäosastolla muistin! Liukuportaissa seistään oikealla, ei vasemmalla! Voi minua. 

 

Illalla kuljeskelin pitkin Punavuorta (oih!) ja kävin Tornin kattobaarissa kuohuviinillä. Punavuoreen meno oli todella helppoa. Laitoin vaan Google Mapsiin "Punavuori" ja sovellus ilmoitti minun jo olevan siellä. En ollut ymmärtänyt hotellin olevan punavuorelaishotelli, luulin sitä ihan vain hotelliksi. 

 

No, nyt tämä haihattelu taas loppuu hetkeksi kun palaan kotiin. Sinne maalle, vaikka kaupungin keskustan tuntumassa asunkin. On siellä vaan jotenkin niin helppoa ja kotoisaa. 

 

Ja sitäpaitsi menin sinne hotellille puhelin kädessä navigoiden. Ne navigointiäänet päällä. "Käänny seuraavasta vasemmalle" kaikui Mannerheimintie kun minä taapersin laukkua perässä vetäen. Olisi voinut se navigaattori kertoa jo siinä vaiheessa että Punavuoreen oltiin menossa. Olisin edes ottanut pipon pois päästä.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat