Helsingin Sanomat uutisoi viime lauantaina onnellisuushormoneista ja kertoivat seitsemän keinoa olla onnellinen marraskuussa. LInkki juttuun tässä

ja lista tässä:

 

"1, Halaa tai tule halatuksi – myös koira käy

Koskettaminen lisää mielihyvähormoni oksitosiinin määrää niin kosketuksen kohteessa kuin koskettajassakin. Se rauhoittaa elimistön hälytysjärjestelmiä, stressihormonit vähenevät ja kivunsieto kasvaa. Halaaminen voi suojata jopa flunssalta. Oksitosiinin vaikutuksiin perehtynyt yhdysvaltalaistutkija Paul Zak suosittelee kaikille vähintään kahdeksaa halausta päivässä.

Halaamisen sijaan voit myös hieroa jotakuta, sillä hieronta vapauttaa rakkaushormoniksikin kutsuttua oksitosiinia. Saksalaistutkimuksen mukaan oksitosiini sai miehet viehättymään voimakkaammin puolisoistaan.

Puolison koskettelun lisäksi myös eläinten paijaus lisää oksitosiinin eritystä. Tutkimuksen mukaan koiraperheiden lapsia ahdistaa vähemmän kuin muita. Jopa pelkkä koiraa silmiin katsominen saattaa auttaa, niin omistajaa kuin koiraakin.

2. Suutele – niin tekevät kaikki muutkin

Suuteleminen aktivoi erityisesti kevyeen kosketukseen reagoivia soluja. Tämä vapauttaa aivoissa betaendorfiinia, joka tuottaa kevyttä euforiaa, sekä aivojen palkitsemisjärjestelmään kuuluvia dopamiinia ja serotoniinia. Suuteleminen on maailmanlaajuinen tapa. Kaikissa kulttuureissa joko suudellaan tai vähintäänkin hangataan kasvoja vastakkain.

3. Katso urheilua

Jos halailu ja ihmiskontaktit tuntuvat liian vaativilta, jännittävän urheilukilpailun seuraaminen voi tuottaa suunnatonta mielihyvää. Pelin tuottama mielihyvä perustuu aivojen mesolimbiseen dopamiinijärjestelmään.

4. Uppoudu hyvään kirjaan

Lukeminen tarjoaa mahdollisuuden kokea koko tunteiden kirjo. Hyvään kirjaan uppoutuminen muuttaakin myös aivokemiaa. Jännitys käynnistää stressihormonin tuotantoa, jännityksen laukeaminen taas vapauttaa mielihyvähormoni dopamiinia. Kirjaa lukiessaan ihminen alkaa samastua päähenkilöihin, ja elimistö tuottaa kiintymyshormoniksikin kutsuttua oksitosiinia.

5. Kuuntele musiikkia

Myös suosikkimusiikin kuuntelun sanotaan aktivoivan samaa aivojen palkitsemisjärjestelmää minkä seksi ja hyvä ruoka herättävät. Mielihyvähormoni dopamiinia ja läheisyyshormoni oksitosiinia heruu verenkiertoon ja stressihormoni laskee.

6. Neulo vaikka kaulahuivi

Neulominen voi lievittää stressiä. Teho perustuu neulomisen toistuviin liikesarjoihin. Tutkijoiden mukaan toistuvat liikesarjat liittyvät ainakin eläimillä lisääntyneeseen mielihyvähormonin serotoniinin tuotantoon.

7.Laula suihkussa

Suihkussa käyminen saattaa jo sinänsä vapauttaa mielihyvähormoni dopamiinia. Lisäksi ruotsalaistutkimuksessa selvisi, että laulutunti lisää mielihyvähormoni oksitosiinia."

 

Ihan kiva lista, ja muutamaa noista olen tänäänkin noudattanut, mutta herranen aika.
Sää ei KOSKAAN tule olemaan niin huono, että alkaisin katsella urheilua tai NEULOA VAIKKA KAULAHUIVIA.
Ja herranen aika sitä ihmisparkaa, joka saisi lahjoituksena sen kaamosmasennuksen kourissa neulomani kaulahuivin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat