Maailmassahan ei ole yhtään asiaa jota ei saisi tehtyä turkkilaisesta jugusta. Olen kerta toisensa jälkeen vain hämmentyneempi tästä huomiosta. 

Tänään, superrasittavan työpäivän jälkeen tuijottelin jääkaappia. Siellä oli turkkilaista jugua ja munia. Lapsella on enkun kokeet edessä, joten tuntui siltä että silläkin suunnalla kaivattaisiin jotain arkea kohottavaa. Siitä se ajatus sitten lähti. 

 

Nopea googlaus ja omien vajavaisten ainesten laskeskelu saivat aikaan tämän reseptikehittelyn. Kokeilkaa ihmeessä! 

 

Kokeisiinlukudonitsit

0,75 dl öljyä

1 dl turkkilaista jugua (tai mitä tahansa hapanta maitotuotetta, esim kermaviiliä)

1 muna

0,75 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1,5 tl kardemummaa

1 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

0,5 tl ruokasoodaa 

2,5-3 dl vehnäjauhoja (jauhojen määrä riippuu käytetyn nesteen määrästä, taikinasta pitää tulla aika löysää) 

Sekoita öljy, jugu ja muna keskenään. Yhdistä kuivat aineet omassa astiassa ja sekoita ne nopeasti nesteen sekaan. Pursota taikina donitsipellille ja paista 200 asteessa. Itse paistoin näitä noin vartin, koska niistä tuli aika paksuja. Pienempiä kannattaa paistaa vajaa 10 minuuttia. Donitsit on valmiina sitten kun ne on jo hieman ruskistuneet mutta itse pohdit vielä onko ne raakoja. Eivät ole, niiden kuuluukin olla pehmeitä. 

 

Nyt sitten päästään siihen paraatiosuuteen, joka tuhoaa näiden leivonnaisten terveellisyyden, mutta joka todellakin kannattaa tehdä. 

Dippaa kuumat donitsit sulatettuun voihin heti paiston jälkeen. Jäähdytä muutama minuutti ja kierittele sitten kaneli-sokeriseoksessa. 

Anna jäähtyä. Jos maltat. Meidän donitsit oli syöty alle tunnissa, itse ehdin syödä puolikkaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015

Kategoriat