Rakastuin linssikeittoon Skotlannissa, jossa sain nauttia sitä pienen pubin lounastarjouksesta keskellä kanervaisia Ylämaita ja kesken hyyyvin sateisen patikointipäivän.
Siellä se tarjoiltiin takkatulen ääressä pekonimurujen kanssa ja jälkiruoaksi oli tarjolla viskitujaus. Siitä se patikointi-into taas löytyi ihan märältä pohjoismaalaiselta.. Rakkaus Skotlantiin ei kuitenkaan vähentynyt yhtään tuosta hetkestä, se vain kasvaa päivä päivältä.

Tein ensimmäisen linssikeittoversioni joitakin vuosia sitten lapseni ollessa vielä päiväkodissa. Keitos ei oikein onnistunut, ja parin päivän jälkeen päiväkodin ystävällinen henkilökunta alkoi kysellä miksi lapselleni on maistunut ruoka poikkeuksellisen hyvin nyt muutamana päivänä. No, siinä sitten punastellen myönsin että olisi linssikeittokokeilua meneillään.. Se kokeilu loppui siihen!

Jälkimmäiset versiot ovat onnistuneet paremmin, joskaan ei lapsen mielestä. Epäilyttäväähän se nyt on syödä  jotain muuta kuin jauhelihaa!


Tähän neljän annoksen ihanaan ja lämmittävään linssikeittoon tarvitset

muutaman porkkanan
2 dl punaisia linssejä
sipulia
valkosipulia
tuoretta chiliä
inkivääriä
2 dl kookosmaitoa
kasvisliemikuution
vettä
kurkumaa
mustapippuria

savupaprikaa
pekonia

Nuo jälkimmäiset ovat ihan vain ehdotuksia, tämä keitto onnistuu mainiosti kasvisversionakin.

Kuori ja pilko porkkanat. Silppua sipuli, kuori valkosipulinkynsi ja pieni pala tuoretta inkivääriä sekä n. puolikas chilipalko.
Kuullota sipulia pienessä öljymäärässä. Lisää pilkottu chili ja raasta valkosipuli ja inkivääri joukkoon.
Lisää n. 5 dl vettä ja kasvisliemikuutio sekä pieniksi pilkotut porkkanat. Huuhtele linssit juoksevan veden alla ja lisää kattilaan. Keitä kunnes porkkanat ovat kypsiä, n. vartin siis. Linssi kypsyy samassa ajassa.
Mausta keitto kurkumalla ja mustapippurilla. Lisää suolaa jos tarpeen, mutta jos käytät liemikuutiota ja pekonimuruja, tarvetta ei todennäköisesti ole. Jos käytät pekonimurua, savupaprikajauheripaus antaa keitolle ja pekonille hyvän savuisen maun.
Surauta keitto sileäksi sauvasekoittimella.
Lisää kookosmaito, maista ja mausta jos tarvetta on.

Tarjoile keitto joko kypsennettyjen pekonimurujen tai krutonkien, raejuuston ja yrttien kanssa. Tai toki voit tarjoilla sen noiden kaiken kanssa. Viskitujaus kannattanee jättää väliin, ainakin jos kyse on lounaskeitosta. Aidon skottikokemuksen luodaksesi käy vaatteet päällä suihkussa ja köpöttele sen jälkeen ne samat vaatteet päälläsi lounaspöytään. "It's just water", totesi minulle kajakkivuokraamon mies kun naureskelin että ei pelota kajakilla kaatuminenkaan kun olet jo muutenkin ihan läpimärkä.

Siltikin: seuraava reissu on jo suunnitteluvaiheessa. Rakkaus on sokea. Ja märkä.


 

Kommentit (2)

W
1/2 | 

Juuri noin mahtava on Skotlanti. Täynnä vastaavanlaisia seikkailuja keittoineen. Linssikeittoa olen syönyt ainakin Ardnamurchanin Kilchoanissa pitkällisen ruokapaikan etsinnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015

Kategoriat