Leivon sämpylät ja patongit AINA käyttäen samaa reseptiä. Se on alkujaan Anna Bergenströmin resepti, mutta Suomen se valloitti vasta Soppa365:ssä julkaisun jälkeen.
Sieltä löydät sen nimellä ”fantastinen leipä”, eikä tämä oikeasti ole yhtään vähempää. Alkuperäinen ohje on sämpylöille, mutta tästä tulee myös patonkeja ja vieläpä vähemmällä vaivalla.

Tästä koko annoksesta tulee 3-4 patonkia, itse teen yleensä puolikkaan. Jostain syystä käytän siihen kyllä aina tuon puolikkaan hiivan.

Patonkeihin tarvitset

5 dl vettä
1 dl maitoa
25 g tuorehiivaa (onnistuu myös vastaavalla määrällä kuivahiivaa)
1 rkl hunajaa
2 tl suolaa
vehnäjauhoja tarpeen mukaan

 

Pikkelöityyn kaalitäytteeseen tarvitset

valkokaalia
ripauksen suolaa
ripauksen sokeria
limen tai sitruunan
chilikastiketta


(lisäksi voit toki laittaa pekonia/juustoa/texmex-härkistä/chorizoa/sieniä… siis ihan mitä tahansa millä haluat patongit täyttää)

Ensinnäkin pahoittelut tuosta vehnäjauhojen määrättömyydestä. Se johtuu siitä, että vuosia, vuosia ja taas vuosia mokasin kaikki leipä- ja pullataikinani ihan vaan tottelemalla reseptin jauhomääriä orjallisesti.
Juttu olikin tehdä taikinasta sellaista sopivantuntuista. Kun on leiponut hieman enemmän, taikinaa oppii lukemaan eikä pelästy sitä, että jauhoja menikin todella paljon vähemmän kuin ”piti”.
Jauhomäärä riippuu tosi paljon vaivaamisesta, jauholaadusta, lämpötilasta.. siis kaikesta siitä mystiikasta joka leipomiseen liittyy.

Eli siis: murenna hiiva kulhoon ja laita samaan kulhoon hunaja ja suola. Lämmitä sitten vesi-maitoseos kädenlämpöiseksi. Jos käytät kuivahiivaa, tee siitä reilusti kädenlämpöistä.
Sekoita hieman lämmintä nestettä hiivan, hunajan ja suolan joukkoon ja sekoita ainekset yhteen. Lisää sitten loput nesteestä.
Sitten alkaa se jauho-osuus. Lisää jauhoja desi kerrallaan ja sekoita puuhaarukalla kunnes taikina on sellaista juuri sopivaa. (Tiedän että haluat heittää minua jollain juuri nyt.)
Tätä taikinaan ei tarvitse ihan hirveästi vaivata, joten puuhaarukkakätesi säilyy kyllä ehjänä.

Jätä taikina nousemaan ja nostata sitä 1,5 tuntia.
Suikaloi kaali pieniksi suikaleiksi, laita se kulhoon (kannellinen on paras mutta ilman kanttakin selviää) ja lisää kaalin joukkoon hieman suolaa, sokeria ja puolikas puristettu lime/sitruuna.
Sekoita hyvin ja laita kaali jääkaappiin maustumaan.

Kun taikina on noussut, laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Laita tyhjä pelti kylmään uuniin.
Kaada taikina pöydälle ja muotoile siitä patonkeja. HUOM: älä vaivaa taikinaa, älä pyörittele. Parempi jos leikkaat taikinan yhtä suuriksi osiksi, muotoilet kädellä kevyesti patonkeja ja nostat ne leivinpaperille.
Yhdellä kertaa paistuu kaksi patonkia eli juuri sen puolikkaan taikinan verran.

 

Paista tässä vaiheessa muut patonkitäytteet jos niitä käytät.

Vedä leivinpaperi kuumalle pellille ja paista kypsiksi.

Anna leipien jäähtyä ja täytä sitten jäähtyneet, halkaistut patongit pikkelöidyllä kaalilla. Kaada päälle chilikastiketta ja syö. Kaali, chili ja tuore leipä ovat todella hyvä yhdistelmä, usko pois.
Minulla ei valitettavasti ole yhtään kuvaa niistä täytetyistä patongeista. Ne kun katosivat ennen kuin ehdin edes ajatella niiden kuvaamista.





 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015

Kategoriat