Nautiskelen tässä juuri kesäloman viimeistä ateriaa parvekkeella ilta-auringossa. Lasissa pyörii punaviiniä, lautasella on kesäkurpitsanuudeleita ja eilen poimittuja kantarelleja. 

Edelliset 4,5 viikkoa ovat olleet ihanaa aikaa. Olen viettänyt ihanaa juhannusta perheen kanssa. Olen hakenut vihtaoksia vaarin metsästä, syönyt vastanostettuja uusia perunoita. Olen käynyt ulkomailla ja matkustanut Suomessa. Olen ajanut yli 2000 kilometriä autolla, pienen päivänsäteeni toimiessa apukuskina ja kartanlukijana. Olen syönyt ravintolassa ja kotona. Olen käynyt Tuurin kyläkaupassa ja juonut shampanjaa laiturilla ilta-auringossa. 

Olen hypännyt kylmään veteen mökillä ja uinut hotellin lämpimässä uima-altaassa. Olen woltannut pizzaa hotellihuoneeseen kun en ole jaksanut enää lähteä kaupungille.

Olen käynyt huvipuistossa ja nauranut pahoinvoivalle veljelleni, joka lähtee vuosi toisensa jälkeen siskontyttären kanssa hurjiin huvipuistolaitteisiin. 

Olen pusutellut vauvaikäistä kummityttöä ja ihastellut kun hän oppii ryömimään. 

Olen kuunnellut Guns'n'Rosesin keikkaa veneessä siskon, serkun ja kuohuviinipullon kanssa kummitädin huudellessa että onko kaikilla nyt pelastusliivit.

Olen kokannut paaaaljon erilaisia ruokia ja pakkosyöttänyt niitä isovanhemmilleni siinä määrin, että he epäilevät äitini maksaneen minulle heidän huolenpidostaan. 

Olen syönyt mummon ja vaarin kanssa jädekioskijädet. Kesän ensimmäiset, totesi vaari.

Olen sisustanut tyttäreni huoneessa ja pyörinyt Ikeassa etsien just sopivaa päiväpeittoa.  

Olen valvonut silmäteräni kanssa tuntikausia ja katsonut hänen kanssaan Harry Potter-maratonin. 

 

Olen todella nauttinut kaikesta. Ja huomenna nautin kun arki saapuu. ❤

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015

Kategoriat