Tämän päivän lounas- ja televisiovalintani kertovat hyvin paljon siitä miksi nykyihmisen on niin kovin helppo olla sitoutumatta mihinkään.

Koska nykyään Ei Tarvitse.

Söin lounaaksi aivan erinomaista nepalilaista. Koska oli melkeinpä mahdotonta valita listalta vain yhtä annosta, oli johdonmukaisinta päätyä Mix Plate-annokseen, johon sain valita sekä kasvis- että kana-annoksen.

Toki normaalia pienempinä, mutta siltikin sain huokailla työpöydän ääressä iltapäiväkoomassa. Tiedättehän millaista on dipata naania siihen mausteiseen ruokaan..? Oih, minäkin tiedän.

Nyt illalla on taas Sykettä luvassa. Ja sitähän ei voi jättää väliin. Mutta miten asia pitäisi ratkaista: katsoa jakso kerrallaan vai vetää  kaikki ensimmäiset viisi jaksoa Areenasta ja odotella sitten kuumeisesti seuraavia viittä jaksoa?
Ensimmäisen kauden katselin jakso kerrallaan, toisen kahdessa erässä. Olipa se pitkä aika odotella niitä viimeisiä viittä!
Syke on aivan loistava sarja, aivan to do- listan televisio-osastoa. Ilmari on mun suosikki, eikös teidänkin?

Valintojen tekeminen on niin vastuullista muutenkin.
Pitäisi sitten myös pysyä niiden takana. Syödä vain yksi ruoka, katsoa vain yksi jakso kerrallaan, nauttia työstä silloinkin kun se on tyhmää, hyväksyä ihminen puutteineen, rakastaa silloinkin kun kyse on hetkellisesti vain tahdosta rakastaa. Ja muistaa että tätähän sitä silloin eniten toivoi kun itkeskelevä vauva valvottaa jo ties kuinka monetta yötä putkeen.

 

 

"How about a round of applause
A standing ovation

You look so dumb right now
Standing outside my house
Trying to apologize
You're so ugly when you cry
Please, just cut it out

Don't tell me you're sorry cos you're not
Baby when I know you're only sorry you got caught
But you put on quite a show
You really had me going
But now it's time to go
Curtain's finally closing
That was quite a show
Very entertaining
But it's over now
Go on and take a bow

Grab your clothes and get gone
You better hurry up
Before the sprinklers come on
Talkin' bout'
Girl, I love you, you're the one
This just looks like a re-run
Please, what else is on

And the award for
The best lie goes to you
For making me believe
That you could be faithful to me
Let's hear your speech"

 

Kommentit (3)

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Voih! En ole saanut Sykkeestä kiinni - on jäänyt katsomatta kokonaan. Eilen olin jo vähällä jäädä kanavalle, mutta sitten - mihin lie uppouduinkaan. Unohtui taas. Vieläkö pääsen jyvälle, jos nyt aloittaisin? Nyt on varmaan ihan pakko katsoa joku jakso - onko Ilmari "Lusun" rooli? Tuli vaan mieleen mainospätkistä... ;)

Chocolate and sparkles
Liittynyt7.9.2015

Nyt ehdottomasti Areenaan! Ihan mahtava sarja! Varmasti pääset jyvälle! :)

Antti Luusuaniemi on Max, naistenmies. Ilmari on ihana. (Huomaatko mitä adjektiivien ilotulitusta?) Matti Ristinen näyttelee Ilmaria.

Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram