Ostin marraskuun alussa liput Mumford&Sonsin ensimmäiselle Suomen keikalle. Lippuostoja seurasi moooonta kuukautta kuumeista odottamista joka huipentui vihdoin lauantaina. Ja olipas mieletön keikka!

 

Minkähän vuoksi noita keikkaelämyksiä on niin kauhean vaikeaa kuvailla? Tai oikeastaan mitään muitakaan elämyksiä? Adjektiiveja ei vain tunnu olevan ja koko homma lässähtää kun siitä yrittää intoilla. Vai oletko koskaan pystynyt kuvailemaan esimerkiksi ensisuudelmaa jonkun ihanan kanssa? Etpä ole, tiedän.

En taida edes yrittää. The Wolf tehköön sen puolestani. Oli muuten keikan viimeinen biisi.

 

"Wide-eyed with a heart made full of fright
Your eyes follow like tracers in the night
And the tightrope that you wander every time
You have been weighed, you have been found wanting

Been wondering for days
How you felt me slip your mind
Leave behind your wanton ways
I want to learn to love in kind
'Cause You were all I ever longed for

Sheltered, you better keep the wolf back from the door
He wanders ever closer every time
And how he waits, baying for blood
I promised you everything would be fine"

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015

Kategoriat