Näin tänään penkkarilaisia ajelullaan ja tuli elävästi mieleen se oma penkkaripäivä. Silloin oli kaikki mahdollista, kaikki onnellista ja Hansun ja Pirren asukokonaisuus kaverin kanssa tarkoin valittu. Ja kyllä, se piilopullon salakuljettaminenkin onnistui vaikka siitä uhkailtiin ja varoiteltiin aiemmin.

Mihinkään päivään ei sisälly sellaista huolettomuutta ja sellaisia mahdollisuuksia kuin penkkaripäivään. Kun matkusti siellä lavalla ja huusi ja nauroi, heitteli karkkeja tutuille ja tuntemattomille ja heilutteli äidille joka päivysti apteekin kulmalla katsomassa. Illalla oli jatkot Helsingissä ja sinnekin asukokonaisuus varattu. Ja sehän oli ihanaa päästä Helsinkiin baariin, nehän oli siellä Paljon Mageampia kuin Riihimäellä.

Paljon onnea teille tämän päivän abeille! Vaikka tuntuu siltä, että tästä lähtien olemassa on pelkkää huolta ja velvollisuutta, voin vannoa että tuosta se elämä vasta alkaa. Ja joskus voi tuntea itsensä huolettomaksi ja onnelliseksi ja nähdä pelkkiä mahdollisuuksia ihan vaikka näin tavallisena torstaipäivänä.

Penkkarimuistojen vuoksi Keanen Somewhere only we know hymyilyttää.

"I walked across an empty land
I knew the pathway like the back of my hand
I felt the earth beneath my feet
Sat by the river and it made me complete

Oh simple thing where have you gone?
I'm getting old and I need something to rely on
So tell me when you're gonna let me in
I'm getting tired and I need somewhere to begin

I came across a fallen tree
I felt the branches of it looking at me
Is this the place we used to love?
Is this the place that I've been dreaming of?

Oh simple thing where have you gone?
I'm getting old and I need something to rely on
So tell me when you're gonna let me in
I'm getting tired and I need somewhere to begin"

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015

Kategoriat