Pidän etäpäivistä koska saa keskittyä kaikkeen rauhassa.
Jotain sosiaalista näistä kuitenkin puuttuu.. esimerkiksi se jolle huutaa sitä v-alkuista termiä kun on excelöinyt tallentamatta ja sitten Tapahtuu Jotain ja jotain (=kaikki) katoaa. En tiedä kuinka monta kertaa tuollainen täytyy tapahtua ennen kuin oppii tallentamaan aina välillä?

Seuranani on siis vähäpuheinen basilikani. Sillä on hieman erikoinen musiikkimaku, koska ei selvästikään arvosta kun laulelen sille (on jotenkin nuukahtaneempi kuin aamulla?).

Biisi on kuitenkin jotenkin ihana. En nyt käytä ylisanoja "maailman paras" tai "super" tai muuta sellaista överiä, mutta ehkä tämä termien vaatimaton rehellisyys kuvaa tätä kauneimmin. Tiedättekö kuinka jotkut asiat vain osuvat johonkin herkkään kohtaan ja jäävät sinne vaikkei niitä koskaan arkipäivinä oikein muistakaan? Sitten kun ne palaavat mieleen, muistaa että ainiin mehän ollaankin sielunkumppaneita tämän kanssa?
Näin mulle käy tämän Pernilla Karlssonin När Jag Blundarin kanssa. Onko ne sanat? Onko ne noi jouset..? Ääni?

Tämän yksinkertainen kauneus pelastaa varmasti just sun aamuäreän ja hymyttömän aamun, kiireisen työpäivän tai sellaisen illan kun vaan väsyttää ja haukotuttaa.

 

Som en sjö utan vatten
Som en lykta utan ljus
Ett liv utan färger
Det är inte du

Nån man ser då man blundar
Som en ängel framför
Nån som hjälper en och flyga
Då man glömt hur man gör
Kär utan känslor
Eller skratta utan ljud
Ett liv utan färger
Det är inte du

Nån som glömt alla bekymmer
En kvinna med mod
Nån som fattar vad man säger
Fast man talar utan ord
 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram