En ole pitkään aikaan kokannut mitään Ihanaa. Varsinkin kalareseptit himottaisi hirveästi nyt.. Kalansyöjä vietti syysloman suurinpiirtein bolognese-linjalla, selvää vieroitusoiretta on nyt ilmassa. Viimeksi kun kärsin tästä samasta oireyhtymästä, löysinkin jostain netistä ihanan reseptin, jossa mainio kalakokonaisuus rakentui lohesta, ruusukaalista, cashew-pähkinöistä ja vermisellistä. Taisi vielä olla joku viikonloppu kun tätä testasin..
Tiedättekö kun joskus tulee jo ennen ruokailua ihan hirveä tyytyväisyys siihen ruokaan jota on tehnyt? Sellainen että oikein odottaa pääsevänsä syömään, sytyttää kynttilät, taittelee servetit ja valitsee sopivaa musiikkia taustalle.. Sitten kutsuu pienen ruokailijan syömään ja saa palautteeksi:

 

"Äiti mä en tykkää tästä ruusukaalista enkä pähkinöistä enkä hirveesti tästä lohesta. Ja nää vermisellit sillein pelottaa mua"

 

Siinä joutuu kuulkaa taistelemaan ihan tosissaan että tunnelma pysyy aurinkoisen puolella!

Tämän päivän musiikki on suurta rakkauttani, Pearl Jamia. Muistan edelleen kuinka hirveästi liikutuin kuullessani tämän biisin ensimmäistä kertaa livenä Berliinissä vuonna 2010. Huih, vieläkin nousee iho kananlihalle.

"And he still gives his love, he just gives it away
The love he receives is the love that is saved
And sometimes is seen a strange spot in the sky
A human being that was given to fly"
 

Kommentit (0)

Seuraa 

Ote elämän kevyeltä laidalta: musiikkia, ruokaa, kirjoja. Ja kuohuviiniä ja suklaata. Tietenkin.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram