Kun täytin 30, ilmoitin, että tämän jälkeen en enää järjestä syntymäpäiviäni. En jaksa, enkä viitsi.

Kun täytin 31 ilmoitin, että seuraavana vuonna ei olisi juhlia - ei edes kakkukahveja. Saman fraasin toistin seuraavien kahden vuoden aikana, mutta viesti ei tuntunut menevän miehelle perille.

Tämän vuoden alussa ilmoitin sanoin jälleen kerran, ettei syntymäpäivilleni tulisi mitään kutsuja eikä olisi mitään tarjollakaan, kahville saa tulla, jos haluaa. Mies kohautteli hartioitaan ja hymähteli, mietti tietenkin, että noin se on sanonut joka vuosi ja silti on leivottu, valvottu ja juhlittu.

Nyt vain pidin pääni, että mitään en järjestä, koska en jaksa ja jotenkin leipominen ei nyt vaan ole hetkeen innostanut. Uuni on huono, kaikki kakkupohjatkin lässähtävät sinne.

Kun mies tajusi todellisen tilanteen, sain kuulla, ettei kukaan halua kakkujani (ihan oikeasti ?!? Tattista vaan)! Ilmeeni nähtyään hän korjasi, että kukaan ei odota, että leivon aina kakkuja, vaan muunlainenkin tarjoilu pelaa, itselleni kakku on kuitenkin syntympäivien synonyymi. Olisin kuulemma myös kiittämätön, jos en pitäisi mitään juhlia, kun jotkut haluaa ostaa minulle lahjan.

Totesin siihen, että minulle ei tarvitse ostaa lahjoja, ei ole koskaan tarvinnutkaan, vaikka olisin kakkukahvit pitänytkin. Olen jo aikuinen ihminen ja syntympäiviä alkaa muutenkin olemaan jo vaikka kuinka paljon, lapsilla, heidän kavereillaan, sisarusten perheilla ja niin edelleen.

Kyllä siinä vähän huudettiin - puolin ja toisin! Mistä tietenkin seurasi koko illan kestävä mykkäkoulu, joka jatkui pitkälle seuraavaan päivään. Lopulta tulin siihen tulokseen, että jos syntympäiväni juhliminen on niin tärkeää puolisolleni, niin ehkä voin tehdä hänen mielikseen myönnytyksen tässä asiassa (tätä parisuhde ilmeisestikin on).

Kerrottuani asian hänelle, lupasi hän hoitaa tarjoilut sekä siivoamisen (hei - kannatti suostua!). Puoliso todella hoiti sen mitä lupasi ja vieraiden saapuessa pöytää koristi berliinimunkit sekä karjalanpiirakat - eikä kenelläkään ollut mitään valittamista.

Hyvää syntymäpäivää minä <3

Kommentit (0)

Seuraa 

Vähän päälle (mielummin alle) kolmekymppinen nainen, jonka ydinperhe koostuu kahdesta kinderistä sekä miehestä. Toivon, että saan blogiini mielenkiintoisia aiheita aikaiseksi. Omaa sydäntä lämmittää täytekakut (ja myös vyötäröä), kuntonyrkkeily (jota en ole vielä aloittaut), politiikka, vahvat mielipiteet, lukeminen ja tietysti omat lapset. Joskus joudun varmasti purkamaan kiukkuakin, kun synnyinlahjana ei ole tullut pullantuoksuista äitigeeniä. Haaveilen matkustamisesta (mutta pelkään lentämistä) sekä omasta takapihasta.

Blogiarkisto