Missä on aika, aika on kaikkialla, mutta silti se häviää jonnekin.

Sana ruuhkavuodet on ollut aina jotenkin minulle utopistinen käsite, kunnes olen todella viime vuosina ymmärtänyt, että nämä ne on, ne kuuluisat ruuhkavuodet!

Kun lapset ovat vielä pieniä, pitää töistä juosta tarhan kautta kotiin ruokkimaan heidät, tekemään seuraavan päin ruoat valmiiksi, pestä pyykkiä, tiskata, leikkiä lasten kanssa, tehdä vanhemman lapsen kanssa läksyt ja joinakin iltoina lähteä treenikuskiksi.

Kauppapäivinä kauppaan mennään vasta 21 jälkeen, varsinkin kun siihen on mahdollisuus. Se on pala rauhaa arjen keskellä. Illat venyvät yön puolelle, kun suosikkisarjaa pitää katsoa vielä nauhalta (vai onko "nauhalta" jo vanhentunut käsitys - niinkuin minäkin) toisella silmällä tai havahtua kahdelta yöllä siihen, että kirjassa jota luet, on vielä 200 sivua jäljellä, etkä saa sitä luettua loppuun ennen aamua vaikka kuinka yrittäisit. Silloin on pakko luovuttaa, kömpiä sänkyyn ja aloittaa huomenna taas kaikki alusta.

Ehkä sillä ei tällä hetkellä ole merkitystä, jos ei ihan kaikkea ehdi tekemään tai näkemään, jos pyykkiä ei pese ihan jokapäivä, jos lastenhuoneen ikkunan välissä on vielä tekolunta ja tonttuja ja leivontakaappi kaipaisi kipeästi marttojen siivousohjeita eikä ystäviäkään ennätä näkemään edes joka kuukausi. Onneksi heilläkin on samat vuodet menossa, niin on helpompi ymmärtää, jos aikaa ei aina ole edes pikakahville, sillä tosi ystävät eivät katoa edes näiden vuosien tai kymmenten aikana.

Ja silti, nämä hetket juuri tässä - ovat niitä parhaimpia juuri nyt! Joskus mietin haikeudella sitä kaksikymppisen minän elämää, kunnes ymmärrän, että en jaksaisi sitä enkä haluaisi elää enää niin tämän ikäisenä, mutta toki elämä olisi paljon muuta jos ei olisi tätä arkea tässä nyt. Mitään en kuitenkaan vaihtaisi tästä hetkestä pois.

Elämä on hyvää, vaikka vähän kiireistä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Vähän päälle (mielummin alle) kolmekymppinen nainen, jonka ydinperhe koostuu kahdesta kinderistä sekä miehestä. Toivon, että saan blogiini mielenkiintoisia aiheita aikaiseksi. Omaa sydäntä lämmittää täytekakut (ja myös vyötäröä), kuntonyrkkeily (jota en ole vielä aloittaut), politiikka, vahvat mielipiteet, lukeminen ja tietysti omat lapset. Joskus joudun varmasti purkamaan kiukkuakin, kun synnyinlahjana ei ole tullut pullantuoksuista äitigeeniä. Haaveilen matkustamisesta (mutta pelkään lentämistä) sekä omasta takapihasta.

Blogiarkisto

Instagram