Niin se tammikuukin vierähti ja voin kehaista, että ensimmäinen lupaus on jo täytetty. Nimittäin kävin kampaajalla. Ja kaikkihan tietää, kuinka helppoa on laiminlyödä omaa hyvinvointia ja ulkonäköä, joten ei siis mikään vähäpätöinen asia tämä. Kampaamona toimi Studio Highlight - Tikkurilassa ja jälleen kerran loistavaa jälkeä tuli aikaiseksi. Otin hiukan raitoja ja palautin pitkäksi venähteneeseen tukkaan mallin takaisin.

Kampaajani hieroi jo käsiä yhteen, että jotain radikaalia olisi saanut olla (ja miksikäs ei, siniset tai pastellit hiukset olisi ollut tosi jees), mutta allergiani hiusvärejä kohtaan estää tämän hyvin tehokkaasti, joten jatkossa kasvattelen omaa tummaa väriä takaisin ja raidoittelen sitä vain sesongin mukaan, nyt hiukset sai hieman harmahtavaa raitaa. On muuten hämmästyttävää, kun antaa oman värin vain tulla, niin ei se olekkaan mikään maanteiden kuningas, vaan ihan kiva tummanruskea. Ehkä semmoinen 2-5cm juurikasvu johtaa harhaan, kun pari senttiä alempana on juuri värjätyt hiukset (ainakin minun tapauksessani, kun hiukset kasvavat äärimmäisen nopeasti.)

Kävin tyttärieni kanssa mummolassakin ja kuinka mukava mummia olikaan nähdä. Kuten saattaa arvata, yksin (miehet huom!) elelevällä mummillani on pieni koti ja kun kaksi villikkoa pääsee vapaaksi, niin täystuhoilta ei voi välttyä.

Mummini oli kasvattanut vaivalla kukkasipulia, missä oli jo ihanat nahisevat lehdet supussa toisiinsa nojautuen, kun nuorimmaiseni huomasi tämän huvittavan vihreän tötterön. Ja koska se on jotain uutta (ja muiden kotona), piti siitä mennä ottamaan kiinni, nostaa se koko kukka sipuleineen ilmaan ja vähän nahistella pikku nyrkissä niitä lehtiä. Ja jottei tämä riitä, niin kukan kanssa kannattaa lähetä juoksemaan mummia karkuun ja tiputtaa se sopivan hetken tullen (kielloista huolimatta) matolle, niin että mullat on hujan hajan. Imuri käteen ja siivoamaan!

Ja vielä ei päästy rauhoittumaan! Tyttöjen oli pakko leikkiä piilosta (kielloista huolimatta, koska tämä leikki ei ole ikinä rauhallinen) sohvan ja ikkunan välissä ja kappas, kauhean räsähdys ja kaksi nuppia nousee sohvan takaa hiljaa ja isompi sanoo, se oli toi! Oli tai ei, mummini Party Liteltä ostama keramiikka seepra (jossa on tuikun paikka selässä, eikä uutta saa mistään), oli menettänyt jalkansa (kolmeen osaan) sekä korvan. Mummini ei ollut moksiskaan (vaikka varmasti oli) ja minä taisin (varmasti) sanoa Perkele! Väitti, että pikaliimalla saa hyvin korjattua ja kun on seepra kyseessä, niin ei kukaan huomaa mitään.

En tiedä haluaako mummini, että lupaukseni useammin kyläilystä täyttyy (tai kukkaroni), mutta ehkä kutenkin läheiset ovat rikki menneitä tavaroita tärkeämpiä <3

Kommentit (0)

Seuraa 

Vähän päälle (mielummin alle) kolmekymppinen nainen, jonka ydinperhe koostuu kahdesta kinderistä sekä miehestä. Toivon, että saan blogiini mielenkiintoisia aiheita aikaiseksi. Omaa sydäntä lämmittää täytekakut (ja myös vyötäröä), kuntonyrkkeily (jota en ole vielä aloittaut), politiikka, vahvat mielipiteet, lukeminen ja tietysti omat lapset. Joskus joudun varmasti purkamaan kiukkuakin, kun synnyinlahjana ei ole tullut pullantuoksuista äitigeeniä. Haaveilen matkustamisesta (mutta pelkään lentämistä) sekä omasta takapihasta.

Instagram