Kun tänä aamuna starttasin auton päiväkodin pihasta, matala ääni radiosta kuiskasi: Ensimmäisenä RadioSuomipopilta Yö- Minne tuulet vie. Olli Lindholmin ääni kajahti eetteristä vahvana. Hetken aikaa makustelin kappaletta, kunnes aloin itkemään! Voi Olli minkäs mullen teit! Oli siis todettava, loistava kappale.

Siinä sitä sitten ajeltiin kehä III pitkin, Ollin laulaessa elämän muutoksista, minä rillit huurussa ja silmät punaisena. Koin kyllä asiasta lievää häveliäisyyttä, jos joku sattuisi näkemään kun autossa niin olin naama vääristyneenä, mutta toisaalta se joka tunteitaan pidättelee, ahdistuu.

Olen kyllä aina tykännyt Yö:stä, hyvinkin nuoresta asti. Se ei ehkä ollut meidän ikäisten SE juttu, silloin 16 vuotta takaperin, mutta oli osa yst.ävistänikin löytänyt Yön ihmeellisen maailman, siihen maailman aikaan ei kuitenkaan musiikista (ainakaan eidän piireissä) puhuttu juurikaan, se oli enemmän sellaista itsekseen nautiskelua (TIEDÄN!)

Musiikin voima on jotain aivan käsittämätöntä, miten se saa koko tunneskaalan aukeamaan, pelkällä melodialla tai hyvillä sanoilla tai vaihtoehtoisesti huonolla melodialla ja älyvapailla sanoilla ;)

Mutta se, että miten päädyinkin nyyhkimään Ollin tahdissa, on sinänsä omituista tai ei niin omituista kuin haluaisin sen olevan. Olen nykyään liiankin herkkä (syytän tästä äitiyttä), herkistyn jopa Pomo piilossa sarjaa katsoessani. Puolustuksekseni voin sanoa, että siinä on hyvinkin koskettavia ihmiskohtaloita. Ennen en juurikaan itkenyt, olin silloin hyvin vihainen, joten mielummin näin. Nykyään huudan ja itken (joskus vähän samaan aikaankin), mutta kyllä minä vielä naurankin (viimeistään sitten kun lapset on isoja!)

Nauramisesta tuli mieleen, että tänään on aikuisten vapaa-ilta, menemme katsomaan Napapiirin sankarit 2, pidin ensimmäisestä osasta, toivottavasti tämä ei tuota pettymystä.

Yleensä jatko-osa on jatko-osa.

Elokuvissa käyminenkin on nykyään kallis harrastus, joten hirveän usein ei kyllä tule mentyä. Ennemmin sitä miettii, että mitkä leffat kaipaavat sitä isoa kuvaa ja  vielä isompia äänitehosteita tai sitä, että minkä elokuvan fiilis on pakko kokea isosti ja sitten mitkä elokuvat voi myös hyvin katsoa kotona.

Koska muuten UMK alkaa?

Kommentit (0)

Seuraa 

Vähän päälle (mielummin alle) kolmekymppinen nainen, jonka ydinperhe koostuu kahdesta kinderistä sekä miehestä. Toivon, että saan blogiini mielenkiintoisia aiheita aikaiseksi. Omaa sydäntä lämmittää täytekakut (ja myös vyötäröä), kuntonyrkkeily (jota en ole vielä aloittaut), politiikka, vahvat mielipiteet, lukeminen ja tietysti omat lapset. Joskus joudun varmasti purkamaan kiukkuakin, kun synnyinlahjana ei ole tullut pullantuoksuista äitigeeniä. Haaveilen matkustamisesta (mutta pelkään lentämistä) sekä omasta takapihasta.

Instagram