Tänäänkin torstaina katan illallispöydän kahdelle, minulle ja tyttärellemme. Mies lähti aamuyöllä Tukholmaan ja palaa viikonlopun Helsingin festareiden jälkeen kotiin sunnuntaina. Sinne meni hän ja kohta taas nähdään - meille normaalia, mutta vieraille ihmisille kovin kummallista. 

Miten toimikaan ja voiko perhe olla toimiva, jossa toinen vanhemmista on poissa niin paljon? Miten on mahdollista, että minä vaimona jaksan tällaista arkea? Näitä asioita sain taas tänään selvittää puolitutun saksalaisen kanssa, jonka mielestä allekirjoittaneen elämä ei kuulosta kovin hohdokkaalta, joudunhan olemaan se vanhempi, joka pääsääntöisesti laittaa lapsen iltaisin nukkumaan. Eikö tämä tällainen kuvio ole kovin raskasta, ihmetteli hän. 

Kerroin hänellekin muutaman asian elämästämme: 

- Arkeni ei ole raskasta yhden, nyt jo aika ison lapsen kanssa. Lapsi toki kaipaa isäänsä, mutta ikävä ei ole meillä jatkuvasti läsnä.

- Rakastamme puolisoina toisiamme hieman enemmän, kun emme näe joka päivä. Rakkautemme etänä on sitä suurinta (heh). 

- Nautin yksinolosta iltaisin ja nautimme myös enemmän yhdessä olosta, sitten kun oikeasti vietämme aikaa yhdessä perheenä. 

- Mieheni on super- isä siinäkin suhteessa, että jaksaa raskaan reissuviikon jälkeen viettää lapsen kanssa yhdessä aikaa, eikä vain makoile sohvalla toipumassa. Toki toisinaan tämä pieni sohvalla makoilu hänellekin suotakoon. 

- Jos ei homma toimisi, ei tämä järjestely olisi jatkunut jo yli kahta vuotta. 

- Tottakai välillä ärsyttää ja suututtaa. Ja tekisi mieli viskata hänen reissutyönsä roskikseen ja sanoa, että nyt alkaa yhteinen, joka päiväinen arki. Mutta olen oppinut, että rakkautta on antaa toiselle tietynlaista vapautta ja tässä kohtaa se tarkoittaa puolisolle mahdollisuutta tehdä sellaista työtä, joka on antoisaa ja kiinnostavaa. Vastapainona saanhan itsekin tehdä tällä hetkellä itselle mielekästä työtä. 

Tämä keskustelu päättyi hiljaisuuteen ja olan taputukseen- puolituttu saksalainen sanoi minun olevan ihailtavan rohkea. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti, sillä minulle elämämme on jo niin normaalia, etten näe siinä yhtään mitään rohkeaa. Mielestäni me olemme yhtä tavallinen perhe, siinä missä muutkin. En uskaltanut enää heittää loppuun hänelle useasti käyttämäni puolitotuus/puolivitsiä: Aina kun mies on ollut pidempään kotona, alkaa välillä toinen ärsyttämään ja kysyn, että "koska se lento oikein lähteekään?!". 

Lopuksi tuttavani kuitenkin sanoi, että on hieman kateellinen siitä, että saan useasti yksin päättää mitä meillä iltaisin teeveestä katsotaan. Sehän se, yksi parhaista asioista tässä onkin! Saa katsoa juuri sitä mitä huvittaa, vaikka meillä kyllä molemmat katsovat itseasiassa omia ohjelmiaan, vaikka toinen olisikin kotona. 

H niin kuin Hausfrau - blogin Jenni kirjoitti tässä taannoin avoimen ja hauskan postauksen siitä, kuinka välttämättä se puolison saapuminen reissusta kotiin ei aina ilahdutakaan vaan joskus toisen kotiin paluu voi hieman ärsyttääkin. Näinhän se toisinaan voi olla.. myönnän. Jenni saapuu muuten podcastiini vieraaksi viikonloppuna ja toivottavasti pääsemme keskustelemaan tästäkin herkullisesta aiheesta. 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija

Meillä elettiin tällaista elämää 24 vuotta mieheni ollessa laivalla ulkomailla töissä. Viimeksi hän oli kuusi viikkoa töissä ja sitten kuusi viikkoa kotona. Töissä ollessa hän oli totaalisesti poissa. Näin kasvatettiin kaksi lasta. Nyt jo parikymppisiä. Sitten mieheni jäi työttömäksi laivan lopetettua toimintansa. Sen jälkeen on riittänyt lähes kuusikymppiselle ainoastaan keikkatöitä silloin tällöin. Viimeksi viikko sitten hän tuli kotiin oltuaan töissä seitsemän viikkoa. Lasten ollessa pieniä tällainen elämä oli toisinaan hetkittäin todella raskasta. Ja joka kerta miehen tullessa kotiin oli ikäänkuin sopeuduttava elämään jälleen yhdessä. Hän jatkoi rutiineita niin kuin ne olivat olleet kuusi viikkoa sitten ottamatta ollenkaan huomioon, että ne olivat voineet muuttua joiltakin osin hänen poissaollessaan...Se oli jotenkin ärsytykseen lomassa samalla huvittavaa. Tykkäsin sellaisesta elämästä ja tykkään myös tällaisesta elämästä, kun voidaan yhdessä olla vierekkäin hieman pitempäänkin. Minusta oli ja on tärkeää, että mieheni voi elää oman elämänsä näköistä elämää. Mutta kyllähän se vaatii, että toinen puolisko viihtyy kotona lasten kanssa. Molemmat eivät voi olla menossa samanaikaisesti. T. Merja

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, kiitos, kun kerroit teidän tarinan! Niin kauniisti kuvailit yhteistä elämäänne. Uskon, että teillä siinä rutiineissakin on tosiaan ollut sopeutumista, kun teillä mies on yhtäjaksoisesti ollut useamman viikon poissa- siinä jo tosiaan ehtii kodin arkisetkin kuviot muuttua. 

Ja miten oikeassa oletkaan siinä, että on tärkeää antaa toisen elää juuri oman näköistä elämäänsä. 

Kiitos vielä kertaalleen, kun jaoit palan elämäänne <3 

- Johanna

Johanna, Eau De Cologne

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat