Kirjoitukset avainsanalla Suomi

Viisi ohjelman täyteistä päivää Suomessa ovat nyt muisto vain ja arki Kölnissä on sujahtanut jälleen uomiinsa. Edellisestä Suomen keikasta ehti kulua tasan tarkkaan vuosi ja kaksi kuukautta. Tosin sekin oli pikainen viikonlopun mittainen pyrähdys ystävän häitä juhlimassa. Pidemmästä Suomessa oleilemisesta onkin jo aikaa. 

Etukäteen jännitin matkaa paljon. Eniten ehkä sitä, miltä tuntuisi olla kotimaassa ja kävisikö mahdollisesti niin, että en haluaisikaan palata Kölniin enää. Olinhan kevään aikana tuntenut kovin polttavaa Suomi- ikävää ja lisäksi perheemme tilanne on tällä hetkellä sellainen, että voisimme halutessamme asettua Suomeen takaisin asumaan. 

Kummallista kyllä, näin matkan jälkeen tuntuu, että meidän koti on kovin vahvasti Kölnissä.

Oi, Helsinki Helsinki!

Helsinki on minulle Suomessa se paikka, jossa olen elämäni aikana asunut kaikista paikoista pisimpään. Se on kaupunki, jossa olen viettänyt elämäni vauhdikkaimmat vuodet: Suomen pääkaupungissa olen opiskellut, mennyt oman alani töihin ja saanut maailman ihanimman tyttären. Helsingissä olemme myös tutustuneet mieheni kanssa sekä myöhemmin menneet naimisiin. 

Helsingillä on kieltämättä äärettömän suuri rooli elämässäni. Siellä asuu suurin osa ystävistäni sekä äitini. Helsinki on ehdottomasti minun Suomen kotini. 

Jostain syystä olen parin vuoden ajan asettanut Helsingin ja Kölnin kilpailuasetelmaan. Pään sisälläni on käyty tiukkaa kamppailua siitä, kumpi onkaan parempi paikka asua. Viikonloppuna heräsin siihen, että tällainenhan on aivan turhaa. Molemmilla on sydämessäni yhtä suuri tila ja nämä kaksi kaupunkia ovat kuitenkin kovin erilaisia. Helsinki on pienempi, skandinaavinen, erittäin kaunis ja trendikäs. Kölnin ollessa rosoinen suurkaupunki, mutta silti ainakin omissa silmissäni erittäinen monimuotoinen, aivan ihana ja kotoisa. 

Ystävyyssuhteiden speed datingiä

Ystävyyssuhteet Suomessa on aihe, joka herättää meidän ulkosuomalaisten keskuudessa kovastikin aina silloin tällöin keskustelua. Ketkä ystävistä jaksavat tulla uuteen kotimaahan kyläilemään ja kenellä on siihen mahdollisuus? Entä miten sitten itse suunnitellaan ystävien tapaaminen Suomeen mennessä? On ystäviä, jotka eivät vaivaudu näkemään Suomeen tulevaa, vaikka kovasti kyselevät, että koska nähdään, sillä juuri ystävän Suomen loman aikaan saattaa olla vaikka kampaajalle varattu aika tai tapaaminen, jota ei vain yksinkertaisesti voi siirtää. Huomattu myös on, että toisiin maihin tullaan enemmän kyläilemään kuin toisiin. 

Ystäväpiirit pienenevät vuosien saatossa ja ulkomaan vuodet ikään kuin erottelevat jyvät akanoista. Allekirjoitan itsekin näitä yllämainittuja ajatuksia, näinhän nämä asiat vain menevät. 

Minulle on aina ollut selvää, että haluan Suomen vierailuilla nähdä mahdollisimman montaa ystävää, vaikka se vaatisikin itseltä aika paljon kulkemista. Tällä reissulla olikin varsinainen ralli päällä ja parhaimpana päivänä deittasin viittä eri ystävää. Juttuja jatkettiin siitä mihin viimeksi oltiin jääty ja kaikki oli niinkuin ennenkin. Lyhyitä, mutta tärkeitä hetkiä. On äärimmäisen arvokasta, että edelleenkin siellä Suomessa on ihmisiä, joita voin kutsua ystävikseni. 

Miltä se Suomi tuntui?

Suomi tuntui oletettavastikin vielä tutulta, enhän nyt vielä niin pitkään ole ollut poissa. Ilman laatu oli huomattavan raikasta, jopa Helsingissäkin tuntui hiljaiselta (Kölnissä on jatkuva melu), ruuat maistuivat niin hyviltä ja erilaisilta Saksaan verrattuna. Hämmästyin aidosti ystävällistä ja hymyilevää asiakaspalvelua ja kauhistelin ravintoloiden hintoja. 

Päivien aikana kuvittelin arkeamme takaisin Helsinkiin, tulin äkkiä siihen tulokseen, että takaisin sopeutuminen veisi varmasti aikaa. Elämämme on tällä hetkellä niin erilaista Saksassa, kuin se oli silloin muutama vuosi sitten Suomessa. 

Jotain oli myös päässyt unohtumaan: Seisoin bussipysäkillä ja näin bussin tulevan, en muistanut heilauttaa kättä, kuten Suomessa on tapana ja tietysti bussi huristeli ohitseni itseni tuijottaessa hölmistyneenä, että mitä tässä juuri tapahtuikaan. 

Kotiin viemiseksi piti saada leipiä, kahvia, lehtiä ja suomalaisia vaatteita. Ihan vain siksi, että saisin palan rakasta kotimaatani mukaani. Arvostan Suomea tällä hetkellä niin paljon enemmän kuin siellä asuessani, asioita kun katselee kauempaa, tuntuvatkin ne erilaisilta.

Kesällä suuntaamme vielä uudemman kerran Suomeen lomailemaan. Tuntuu kovin tärkeältä, että lapsikin tuntee juurensa. Kohta nimittäin olemme jo siinä tilanteessa, että tyttömme on asunut suurimman osan elämästään Saksassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisko
1/2 | 

Nuo ystävyyssuhteet on kyllä kinkkisiä. Niitä ei kuitenkaan voi väkisin ylläpitää. Moni sanoo että kyllä tullaan/mennään/nähdään, mutta kun tulisi aika sopia tapaaminen, mikään ei käy kun telkkarista tulee salkkarit/on kissanristiäiset/ täytyy mennä ostamaan ketsuppia jne..
Kiva että viitsit käydä kavereita tapaamassa, vaikka edes pikaisesti! :)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kinkkistä on ja onpa yksi pitkäaikaine ystävyyssuhde päättynytkin tässä hiljaittain. Vaikeita asioita, mutta uskon, että oikeat ystävyyssuhteet pysyvät välimatkankin ajan. 

Johanna, Eau De Cologne

Sisältö jatkuu mainoksen alla

-Tänään on Suomen syntymäpäivä, 99- vuotta! 

"Kenen? Kuka se on? "

-Meidän kotimaa. Se paikka, jossa ennen asuttiin.

"Minä olen suomalainen! Haluan sinne asumaan!" 

Itsenäisyyspäivänä lapsen kanssa käyty keskustelu suomalaisuudesta ja Suomesta vaihtui aika pian arvailuihin siitä, millä tavoin Nikolaus pääsi meille kotiin livahtamaan edellisyönä. Niin sanottuina kahden maan kansalaisina saamme viettää kahta eri juhlaa samana päivänä. Itse suuntasin joulukuun kuudentenä päivänä ajatukseni suomalaisuuteen ja itsenäisyyden merkitykseen. Lapsi sen sijaan pohti miten hiljainen Nikolaus onkaan yöllä ollut lahjoja saappaaseen laittaessan. 

Kahden Saksan vuoden aikana suomalaisuudesta on tullut minulle jalokivi, kallisarvoinen aarre jota haluan varjella. Haluan, että suomalaisuus säilyy perheessämme ja lapsen elämässä vahvana. Suomen kieli, kulttuuri ja ihmissuhteet kotimaassa ovat päässeet arvoasteikolla aiempaa korkeammalle. Koti saa ja sen pitää näyttää suomalaiselta muumimukeineen, Marimekkoineen ja Pentikin lautasineen. 

Ensi vuonna lapsemme on asunut suuremman osan elämästään Saksassa. On selvää, että hänen suomalaisuutensa tulee olemaan erilaista kuin vanhempiensa. Iän karttuessa mahdollisesti hänen pääkielensä vaihtuu saksaksi, ystäväpiiri koostunee pääosin saksalaista ja hän on sulautunut saksalaiseen kulttuurin erinomaisesti. Tälläkin hetkellä jos viisivuotias saisi päättää, puhuisimme suomen sijasta saksaa, sillä hänen mielestään suomi on nolo kieli, jota kaikki ihmettelevät. Lapsella on tarve mukautua valtavirtaan, hän vaihtaa saksalaisen ärrän suomalaiseen lennossa ja korjaa vanhempiensa saksan lausumista kipakastikin.

Saksassa suomalaisuudesta on helppo olla ylpeä ja suomalaisena täällä on hyvä olla. Suomea pidetään skandinaavisena paratiisina, joka on edelläkävijä monessakin asiassa. Täällä ihmisten on vaikea ymmärtää, miksi Suomesta on nykypäivänä haluttu lähteä keskelle Eurooppaa elämään. Se, että tänne ei ole tultu saksalaisen puolison perässä, vaan olemme muuttaneet yhdessä suomalaisena perheenä, on heidän mielestään suorastaan hullua. 

Hauskimman Suomi- fiilistelyn kohtasin eräs kerta töissä kaupalla, jonne vanhempi saksalaisnainen tuli etsimään Marimekon tuotteita. Hän kertoi olevansa todella rakastunut Samu Haberiin ja tämän vuoksi hän oli alkanut ottamaan enemmän selvää suomalaisuudesta ja löytänyt tätä kautta Marimekonkin. Kerrottakoon vielä, että Samu Haber esiintyy parhaillaan The Voice of Germanyn tähtivalmentajana kolmatta kautta ja kera koomisen saksan kielen taidon, olen minäkin alkanut nähdä hänet ihailevien saksalaislasien läpi. 

Minut voi viedä pois Suomesta, mutta minusta ei voi viedä suomalaisuutta.  

P.s Edellisen postauksen arvonnan voitti nimimerkki "Tiffany". Olen laittanut sinulle sähköpostia :-)

Kommentit (0)

Aamun ensimmäiseksi uutiseksi silmiini osui Suomesta Ylen artikkeli tamperalaisesta ravintoloitsijasta, jolla on käytössään lapsikielto tiettyinä kellonaikoina tietyissä ravintoloissaan. Jutussa hän kertoo pyyhkeiden lisäksi saavansa hyvää palautetta asiakkailtaan siitä, että lapset eivät ole aina tervetulleita. 

Ärsyynnyin artikkelista suunnattomasti. Ensimmäinen ajatukseni oli, että "vain Suomessa tällainen on mahdollista". Kiukkuisena luin artikkelin läpi uudestaan ja vanhempana ja ravintoloita rakastavana henkilönä tyrmistyin tällaisen kiellon olemassaolosta. Seuraavan kerran Suomeen mennessäni tämä pitää muistaa, että en välttämättä olekaan kaikkialle tervetullut lapsen kanssa...

Artikkeli sai myös itseni pohtimaan koska viimeksi olen itse ärsyyntynyt ravintolassa lapsiasiakkaista? Ei tullut mieleeni, sillä kuten aiemminkin olen kirjoittanut, ruokailu täällä Saksassa ravintoloissa on lasten kanssa täysin normaalia ja luonnollista. Mieleeni sen sijaan nousivat kulmakarvoja nostattavat ravintolakokemukset lapsen kanssa Suomessa. Surullista, kyllä kotimaassa on vielä tehtävää asian suhteen, näin se vain on!

Ymmärrän sen, että vanhempien ja muidenkin on ihanaa päästä nauttimaan täysin lapsivapaista hetkistä, mutta miten tällainen kielto vie suomalaisen ravintolakulttuurin kehittymistä eteenpäin? Artikkelissa ravintoloitsija kertoi, että asiakkaat saattavat vaihtaa kakkavaippoja pöydissä ja meno muutenkin vaikutti lähes eläimelliseltä joidenkin lapsiperheiden osalta. Järkyttävää!

Saksan sanotaan olevan sääntöjä täynnä, mutta täällä sentään voit rauhassa lapsen kanssa mennä nauttimaan illalla tai päivällä lasillisen tai jopa kaksi ravintolaan. Ulkona syödään ja juodaan useasti. Ravintoloissa käymisestä ei tehdä numeroa millään tavalla ja ennenkaikkea lapsia on opetettu käyttäytymään. Täällä ei myöskään kukaan katso pahalla silmällä, jos lapsi sattuu leikkimään ravintolan tiloissa muualla kuin pöydässä. Elävä elämä saa näkyä ja kuulua myös ravintoloissa. 

Toisaalta ymmärrän senkin, että Suomessa ulkona hyvin syöminen maksaa ja en minäkään haluaisi illallistani syödä ravintoloitsijan kuvaaman villin lännen- menon keskellä. Mutta miten ihmiset, niin lapset ja aikuiset voivat oppia, jos ei siihen anneta mahdollisuutta? Surullista, että ravintoloissa käymistä pitäisi ravintoloitsijan toiveen mukaan mennä harjoittamaan ns. lapsiperheravintoiloihin. Kyllä minä ainakin haluan syödä hyvin, olin sitten liikkeellä kaksin mieheni tai lapseni kanssa.

Kriitikin jälkeen haluan antaa kiitosta suomalaisille ravintoille siitä, miten lapsiruokalijoita huomioidaan annosten suhteen. Annoskoot ovat kohtuullisia ja niistä löytyy usein kasviksiakin. Täällä Saksassa kasvikisia ei välttämättä saa lautaselle pommesten viereen, vaikka niitä erikseen pyytäisi. Annoskoot ovat lapsille kovin isoja ja ruokahävikki on taattua. 

Viimeiseksi toive vanhemmille: Viekää lapsia mahdollisuuksien mukaan ravintoloihin ja kasvattakaa niin, ettei tällaisia kieltoja Suomessa tulevaisuudessa tarvita. Tietysti pieni pelisilmä siinä, että milloin ja millaiseen ravintolaan kulloinkin mennään, ei ole pahitteeksi. 

Kommentit (7)

Ellinen
1/7 | 

Olen käynyt kerran lasten kanssa päiväsaikaan kyseisen ravintoloitsijan paikassa. Kävin kohteliaasti kysymässä, että ovatko lapset tervetulleita. Vastaus oli tylyllä äänensävyllä, että "Joo, mutta nuo vaunut ei saa olla asiakkaiden tiellä". Se nyt oli meille tietysti itsestäänselvää, mutta hyvä asiakaspalvelija olisi kenties sanonut, että katsotaanpa teillä rauhallinen pöytä, jossa on tilaa ympärillä. Silloin muut olisi saaneet syödä rauhassa ja meillä ei olisi ollut sellainen olo, että olemme epätoivottuja asiakkaita. Pikku juttu sinällään, mutta teki selväksi lapsiperheet eivät ole mieluisia asiakkaita. 

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Ei kuulosta kivalta kokemukselta, kun sillä, miten asiakasta palvellaan, on niin suuri merkitys ja myöskin sillä miten asiat esittää. En itse kovin mielelläni vierailisi paikassa uudestaan, aivan varmasti jäisi mieleen kaivelemaan. 

Johanna, Eau De Cologne

-mökö
2/7 | 

Niin. Vilkkaiden kaksospoikien vanhempana olen miettinyt tätä monelta kantilta. Olemme käyneet lasten kanssa ulkona syömässä siitä lähtien kun he ovat pystyneet itse syömään siististi (siis sotkematta, ei etiketin mukaisesti). Aina olen kokenut että olemme tervetulleita ravintolaan. Naapuripöydissä joskus on näytetty huolestuneilta kun tulemme, ja kun lähdemme, olemme usein jo tutustuneet pöytänaapureihin. 

Nyt lapset ovat jo teini-ikäisiä, käyvät mielellään ulkona syömässä paitsi meidän myös ystävien (nuorten ja vanhojen) kanssa. Tähän mennessä etikettikin on jo tarttunut, ja on hienoa katsoa miten kotonaan he ovat ruokapöytäkeskusteluissa melkein kenen kanssa tahansa. 

Sanoisin että tässä ongelman ydin eivät ole lapset, eivät myöskään ravintoloitsijat, vaan lasten vanhemmat. Hämmentävän monelta nykylapsen vanhemmalta tuntuu puuttuvan tilannetaju kokonaan. On ikään kuin se, että tulee jonnekin (ravintolaan, kauppaan, bussiin, kampaajalle) lapsen kanssa, vapauttaisi vanhemman kaikesta velvollisuudesta ottaa kanssaihmisiään huomioon. Muksu mellastaa kuin dervissi, ja vanhempi levittelee käsiään ja hymyilee "no kun tuo meidän Saarapetteri on niin vilkas ja eläväinen". Taikka tosiaan, ryhtyy vaihtamaan vaippaa pöydässä. Lasten kasvattamisesta tai ruodussa pitämisestä ei ole puhettakaan. Tulee kiusaus puhua minäminä -sukupolvesta, joka on nyt iältään pienten lasten vanhempia. 

Ymmärrän hyvin sitä naapuripöydän ruokailijaa, joka on kenties tullut viettämään erityistä hetkeä ravintolaan, ja närkästyy, kun saakin viettää hetkensä ostarin lapsiparkin kaltaisissa oloissa. 

Kysyt miten lapset voisivat oppia, jos ei anneta mahdollisuutta? Hyvä kysymys. Olen samaa mieltä siitä että lasten pitää päästä harjoittelemaan kuinka vaikka ravintolassa käyttäydytään. Ja jos vanhemmat eivät kykene tai ovat haluttomia heitä opastamaan, lapset eivät opi muuta kuin sen että muista ihmisistä ei tarvitse piitata kunhan oma maha on täynnä ja viihdykkeet kohdillaan. 

Suomessahan meillä on myöskin sellainen kulttuuri nykyään aika vahva, että kukaan ulkopuolinen ei saa puuttua toisen lapsen tekemisiin, ihan sama juokseeko tenava ratikan alle, kaataako buffet-pöydän tai mitä ikinä. Jos olisi sallitumpaa ohjata myös muiden lapsia, silloin kaikki lapset voisivat oppia myös muilta aikuisilta. Nyt näin ei ole. 

Ja juu, nykyään käyn ravintoloissa kummilapsieni kanssa, ja hyvin sujuu edelleen. 

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Vanhemmilla, heidän esimerkillään ja kasvatuksella on niin suuri merkitys. Vaikka vienkin tyttäreni mielellään ravintoloihin, käytöstavat näissä ovat itsestään selvyys. Ravintolaan mennään nauttimaan, ei kiukuttelemaan tai räyhäämään. Saksassa toisten asioihin puututaan herkästi ja ihmiset kyllä huomauttavat ja puuttuvat jos muksut eivät ole ojennuksessa. 

Johanna, Eau De Cologne

Vierailija
4/7 | 

Minun lempiravintoloitani   lasten kanssa ovat italialaiset, mutta ruokailu on luontevaa muissakin ravintoloissa Saksassa ja Ranskassa. Olen käynyt vain tähdettömissä paikoissa. Suomalaisista  en osaa sanoa mitään.  Lapseni ja lapsenlapseni ovat villejä, mutta "ihmisten ilmoilla"  osaavat käyttäytyä hyvin niin kuin me aikuisetkin. Tietenkin he ovat illalla ajoissa  nukkumassa eivätkä  ravintolassa. Suomessa vierastan ylipäänsä ravintoloita, koska siellä näyttää olevan omanlaisensa ravintolakulttuuri, johon en ole tottunut. Meni  kerrankin "jauhot kurkkuun" jo, kun en osannut tilata "oikeaoppisesti" edes viinilasillista. Olen ollut sieltä poissa yli 50 ja pärjännyt pääsääntöisesti ilman ravintoloita. En osaa moittia, mutta ei huvita tutustuakaan. En tunne enää  suomalaisia lapsiperheitäkään, mutta netin kautta saamieni tietojen perusteella rupean jo ihmettelemään erinäisiä kasvatusasioita. Nauratti kovasti tuokin, että joku muka vaihtaa vaippoja ravintolassa. Na, dann Guten Appetit, sanoo saksalainen !("Hyvää ruokahalua"  on tapana toivottaa kaikille ruokailua aloitettaessa.)

VillaNanna
5/7 | 

Meillä lapset ovat tottuneet ylipäänsä olemaan ruokapöydässä nätisti. Meillä kun jokapäiväinen iso asia on kerääntyä pöytään syömään jajuttelemaan kiireettömästi. Useasti kun katselee miten ihmiset käyttäytyy ravintolassa niin aikuisien pitäisi jo oikeasti osata olla ravintolassa nätisti.

Minua ei haittaa moiset paikat, katson, että ravintola ei ole minua ja miestäni varten missään kohtaa.

Suomessa vietetyn pitkän joululoman jäljilä olin sitä mieltä, että sinne ei tarvitsisi matkustaa vähään aikaan. Muutenkin viime vuoden aikana itselläni tuli käytyä yhteensä neljä kertaa kotimaassa. Niin ihanaa kuin Suomessa onkin käydä ja nähdä rakkaita ihmisiä, ovat reissut aina "palautumisen" kannalta raskaita. Oma mieli jää Suomeen ja ihmisiä sieltä kaipaa entistä enemmän. Melankolia täyttää arjen Kölnissä aina hetkeksi aikaa. 

Helmikuussa saapunut hääkutsu sai kuitenkin mielen muuttumaan ja Helsinkiin oli päästävä! Miehellä oli tiedossa tälle viikonlopulle jalkapallon täyttämä ohjelma (FC. Köln pelasi lauantaina kotipelin Bayern Müncheniä vastaan) Suomesta saapuvan vieraan kera. Näin ollen lähdettiin visiitille lapsen kanssa kahdestaan. 

Finnair on kallistanut lentohintoja huimasti viime aikoina Düsseldorf-Helsinki reitille, mutta Lufthansalta löytää huokeammat hinnat ja mikä parasta: Matkaan pääsee suoraan Kölnistä. Saavuimme lapsen kanssa torstai-iltana lumisateen aikaan Helsinkiin ja ystäväni saapui tuttuun tapaan meitä noutamaan. Olemmekin viime aikoina kyseisen ystävän kanssa tavanneet vain näiden lentokenttäkuljetusten aikana. Pikaiset, mutta sitäkin tärkeämmät tapaamiset!

Suomeen lähtisessä mieleni täyttyy aina tietynlaisista odotuksista: "Näitä ihmisiä haluan tavata, näissä kaupoissa haluan käydä ja tätä ruokaa haluan syödä". Tällä reissulla aikaa oli niin vähän, että tapaamiset jäivät vähemmälle. Pitkään haaveilemaani maksalaatikkoa sain sen sijaan nautiskella antaumuksella. Myös Stockmannilla sain viettää kiitettävästi aikaa, sillä en ollut ehtinyt hankkia lapselle juhlavaatteita ennen Suomeen lähtöä. 

Lauantain hääjuhlien myötä pääsin myös käymään paikoissa, joissa en ollut ennen käynyt. Sekä kirkko, että juhlapaikka olivat itselleni uusia tuttavuuksia. Johanneksenkirkon olin aiemmin nähnyt vain ulkoa. Mutta olihan se sisältäkin henkeäsalpaavan kaunis ja tunnelmallinen. Lapseni ei ollut aiemmin ollut hääjuhlissa ja roikotti päätään kirkossa penkin reunalta kysellen "Mitä nyt tapahtuu?". 

Varsinaisia juhlia vietettiin ravintola Baskeri & Bassossa Tehtaankadulla. Olin lukenut syksyn mittaan ravintolan avautumisen jälkeen lehdistä paljon positiivista palautetta kyseisestä paikasta ja uskalsin odottaa huikean hyvää ruokaa ja tunnelmaa. Mutta täytyy kyllä myöntää, että odotukset ylittyivät täysin. Paikassa on mitä upein henki, ystävällistä ja mutkantonta palvelua ja suussa sulavaa, taivaallista ruokaa. Suosittelen kokeilemaan ja ihastumaan! Mutta kannattaa varata pöytä hyvissä ajoin, sillä muutkin ovat huomanneet kuinka loistava paikka on. 

Takaisin Kölniin matkustimme eilen sunnuntaina. Lapsella nousi kuume ja itselläni pitkäksi venähtänyt hääjuhlinta tuntui koko kropassa. Varsin pirteä matkakaksikko olimme siis. Olipahan kuitenkin ihana palata kotiin, jossa oli supersiistiä miehen ja vieraan jäljitä. 

Maanantaiaamu on Kölnissä harmaa ja aamukahvi odottaa keittäjäänsä. Viikonlopusta jäi erinomaisen hyvä mieli ja hymyilyttää. Ehkä arkea ei tarvitsekaan tällä kertaa ponkaista käyntiin melankolian voimin. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat