Kirjoitukset avainsanalla ystävyys

Huhhu, huokailuttaa jo valmiiksi. Meillä kertalleen koettu kouluun haku- rumba alkaa alkaa jälleen ensi maanantaina. Tänä vuonna prosessissa on tosi kyseessä, sillä lapsen pakollinen kouluvelvollisuus täällä Saksassa alkaa ensi syksynä. Samana päivänä kun lapsi aloittaa koulun, saamme sanoa hyvästi vapaasti suunnitelluille lomille. Edessä ovat tiukan kurin loma-ajat eikä lomailemaan lähdetä koulujen lomien ulkopuolella. 

Lapsihan ilmoitettiin kouluun jo viime vuonna, mutta koululääkärin huutaessa meidät kirjaimellisesti ulos koulusta helmikuussa, aloitamme paperishown jälleen uudestaan. Tilannehan meidän kohdalla oli se, että vaikka ikätoverit aloittivat koulun jo tänä syksynä, meillä oli tilaisuus hakea tai olla hakematta kouluun viime syksynä lapsen ollessa lokakuussa syntynyt. 

Asiassa ei auta yhtään se, että homma on hoidettu jo kertaalleen, paperit on kaivettava kaapin kätköistä uudelleen ja lomakkeita on täytettävä. On pohdittava, mihin kouluun haemme ja haemmeko lähikoulun katoliseen opinahjoon vai siihen tavalliseen peruskouluun? Vaikka en ole kovin innoissani tästä saksalaisesta systeemistä, olen aika varma, että mikäli joku hetki Helsinkiin palaamme, koitamme hakea paikkaa lapselle Helsingin saksalaisesta koulusta. Tällä hetkellä lähdemme siitä tilanteesta, että saksa on lapselle yhtä tärkeä kieli kuin suomikin ja tämä on asia, mikä tulee ottaa huomoon tulevaisuutta suunnitellessa. 

Minun pohtiessa toisenlaisia asioita olen huomannut, että päiväkodin vanhemmille kouluihin hakeminen ja koulut ovat varsinainen kuuma peruna: 

Mihin kouluun Eevi menee?

Ja oletteko aivan varmoja, että hän menee sinne?

Olen kuullut, että koulu on yksi Kölnin parhaimpia, joten se kannattaakin olla ykkösvaihtoehto! Se toinen mistä mainitsit, ei välttämättä ole niin hyvä.

Voitaisiin koittaa laittaa lapset samalle luokalle, sillä tiedän miten se kuvio menee. Ensi keväänä saa laittaa yhden toiveen ja se on oltava molemmilla sama, jos aikoo päästä samalle luokalle. 

Sovitaanko, että kirjoitetaan lastemme nimet sitten paperiin? 

Ettehän muuten ole Suomeen lähdössä takaisin?

Vaikka päiväkodin vanhemmat ja lapset ovat tosi ihania, tuntuu tällainen kaupankäynti itsestä tosi hassulta. Koulun aloitukseen olisi tietysti hyvä saada joku tuttu kaveri mukaan samalle luokalle, mutta koska neljännen luokan jälkeen kouluja jälleen vaihdetaan, ei välttämättä vielä ole kyseessä lopun elämän ystävyydet. 

Käytännön syistä olemme päätyneet hakemaan lähikouluun. Mahdollisesti jo toisella luokalla lapsi voisi kulkea 500 metrin matkan yksin, vaikka täällä on varauduttava siihen, että lapsi viedään ja haetaan ensimmäiset neljä luokkaa. 

Kysyin lapselta kenen kanssa hän haluaisi samalle luokalle ja valitettavasti minun täytyi tuottaa asiassa pettymys, sillä hänen ihastuksensa menee kyllä samaan kouluun, mutta sille katolilaiselle puolelle...

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Olen opettaja Rheinland-Pfalzin osavaltiossa. Vierastan hiukan sitä, että teillä siellä eritellään alakoululaiset uskonnon mukaan ja mm. katolisille on omat luokkansa. Outoa minusta on myös tuo vapaa kouluvalinta "hyvien " ja "vähemmän hyvien " alakoulujen välillä. Rheinland-Pfalzissa toteutetaan hyväistä syistä tasa-arvoa, (tyttöjen ja poikien) yhteisopetusta ja inklusiota. Valtio takaa kaikille yhtä laadukkaan opetuksen, myöskin oppilaille, joilla on erilaisia oppimisvaikeuksia, joihin en tässä puutu.

Pääsääntöisesti lapsi käy ensimmäiset 4 luokkaa oman koulupiirinsä lähikoulussa. Vain painavista syistä voi saada luvan käydä toisen piirin koulua. Vanhempien  pitää neuvotella kummankin koulun rehtorin kanssa, sopiko vaihtaminen toisen koulupiirin kouluun. Vaikka hyvää tahtoakin olisi, voi joskus olla niinkin että toisessa koulussa ovat luokkien kiintiöt täynnä. Viidennestä luokasta asti on vapaa kouluvalinta. Jätin tässä tahallani mainitsematta sen, että vanhemmat meilläkin voivat vapaasti valita valtion ja yksityisen (maksullisen) koulun välillä. Jos vaikka koulun ylläpitäjä olisi joku uskonnollinen tai filosofinen yhteisö, niin koulun pitää noudattaa kulttuuriministeriön hyväksymää opetussuunnitelmaa kaikissa oppiaineissa ja olla avoin kaikille uskonnosta, kansallisuudesta tai muusta riippumatta.

Koulupakko ei ole niin paha kuin miltä se kuulostaa. Ilman lakia ei viranomaisilla olisi mitään mahdollisuutta saada koulupinnaajia käymään säännöllisesti koulua loppuun asti (18 vuotiaaksi). Kun valtio märää (oppi)velvollisuuden, niin se myös valvoo, että se toteutuu käytännössä. Loogista.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Näköjään näitä osavaltiokohtaisia eroja löytyy. Meidän kaupungiosassa on kotoamme kahden kilometrin säteellä viisi koulua ja vaikka suurin osa lapsista meneekin siihen heille osoitettuun lähikouluun, niin tosiaan olen huomannut sitä, että vanhemmat arpovat eri koulujen välillä ja käyvät tutustumassakin näissä, jonka jälkeen päättävät mikä koulu tulee ykkösvaihtoehdoksi hakemukseen ja millä sen sitten ikänä perustelevatkin, että haluavat toiseen kuin siihen lähikouluun. Mutta ainakin meidän päiväkodin vanhemmat tuntuvat pitävän itsestään selvänä, että lapsi sitten pääsee siihen haettuun, ei lähikouluun. 

Ja kiitos viestistäsi, oli kiva lukea toisen osalvaltion kokemuksia! Ja maassa mennään maan tavan mukaan - vaikka se koulupakko kummalliselta tuntuukin, toki uskon sen täällä Saksassa olevan erittäin tarpeelinenkin. 

Johanna, Eau De Cologne

Elina
2/4 | 

Meidän lähikoulu on katolinen ja siellä ei edes tarjota muuta uskonnonopetusta kuin katolista...
Kyseessä siis on ihan valtion ylläpitämä koulu, eikä mikään yksityiskoulu. Pitää vaan oikoa joskus niitä opetuksia kotona, että tämä on katolinen näkemys, mutta me luterilaiset ymmärrämme sen tällä lailla...
Siltikin on hyvä, että lapset voivat mennä lyhyen koulumatkan itse ja oppivat itsenäiseksi. Meillä näkee muuten paljon ekaluokkalaisilla, että vanhemmat vuorottelevat saattamisen suhteen. Ne, jotka siis tulevat samalta suunnalta keräävät jopa usean oppilaan ryhmän, joka luotsataan turvallisesti koulun portille.
En kyllä edes vielä neljännen luokan jälkeenkään halua, että koulumatka olisi pitkä, vaikka jokin toinen koulu tarjoaisi luultavasti paremman kurssivalikoiman kuin lähi-Gymnasium. Omiin arvoihin ei mahtuisi muutenkaan mikään pinnallinen ja elitistinen ympäristö, mikä valitettavasti on usein tulos, kun lähdetään valkkaamaan ”hyvien” ja ”vähemmän hyvien” koulujen välillä.
Jos nyt ei asu ihan missään ongelmalähiössä, niin veikkaisin, että lähikoulussa saa oppia ihan hyvässä ilmapiirissä ;-)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Ollaan tosi onnellisia siitä, että koulu on kovin lähellä ja vaikka olisi itselläni ollut kieltämättä kiinnostusta toiseen kouluun, kyllä se välimatka tässä ratkaisi asian. Toivoisin vain, että lähikoulussa olisi oppilaiden suhteen värikkäämpi kulttuurien kirjo. Se, että asuinalueellamme ei ole juurikaan maahanmuuttajataustaisia perheitä on mielestäni harmi ja tämä toki sitten näkyy siinä, että koulu saattaa olla hieman "elitistinen". 

Johanna, Eau De Cologne

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ystävät ja hyvät ihmissuhteet ovat elämän suola. Näin se vain on. Hyviä ystäviä ei korvaa mikään. 

Olen kuluneen viikon aikana hyvästellyt kolme tärkeää ihmistä täällä Kölnissä. Kaksi ystävistäni muutti hieman kauemmas: Toinen Ranskaan ja toinen Espanjaan. Lisäksi kerrostalomme alakerrassa asunut lastenhoitajamme lähti rakkauden perässä Frankfurttiin. 

Kun kaksi vuotta sitten itse lähdimme Helsingistä oli päällimmäisenä mielessä, etten tule selviämään ulkomailla ilman Helsinkiin jääneitä ystäviäni. Samalla olin myös päättänyt, etten Kölnissä aio ystävystyä yhdenkään suomalaisen kanssa vaan hankin vain saksalaisia ystäviä. Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä ajatus tuntuu aika naurettavalta. Pian muuttomme jälkeen huomasin kaipavani suomalaista seuraa ja ymmärsin myöskin, ettei kölniläisten joukosta niin vaan itselleen ystäviä noukita. 

Täällä minä nyt sitten ikävöin uusia ystäviäni, jotka ovat jo toisaalla aloittamassa uudenlaista elämää. Muistan vielä hyvin kuinka olen heidät kohdannut: 

Ranskaan muuttaneen ystävättäreni tapasin kaksi vuotta sitten, kun vein lapseni ensimmäistä kertaa suomikouluun. Pääsimme samana iltana hänen kyydillään kotiin (asuimme aika lähekkäin) ja siitä se ystävyys alkoi. Hän kymmenen vuotta minua vanhempana ja myöskin kokeneenpana ulkomailla asujana on osannut rauhoitella poukkoilevaa mieltäni kaiken uuden keskellä. Voi miten tätä elämäniloa ja viisautta jo kaipaankaan! 

Lastenhoitajamme Dilyana asui talossamme jo kun muutimme tänne. Olimme vuoden ajan "vain" naapureita ja tervehdimme aina kun kohtasimme. Erään kerran näin hänen työntelevän lastenvaunuja, mutta en vielä sillä kertaa tohtinut kysyä, tulisiko hän meillekin joskus. Kun hän sitten meille ensimmäisen kerran tuli hoitamaan tyttöämme, olin kuin puulla päähän lyöty. Taitelija kun on, hän toi aina mukanaan meille tullessaan ison askartelukassin ja aloitti hommat lapsen kanssa heti. Tyttömme oli myyty ensikerrasta alkaen ja me myös. Onneksi hänen siskonsa asuu Kölnissä, joten uskon, että näemme vielä. 

Espanjaan lähtenyt üstäväni (kuten häntä kutsun saksalaisessa yyllä) on tuorein tuttavuuteni. Uskon, että ihmisellä on jokin vaisto jonka avulla tunnistaa kaltaisensa. Sielunsiskoni, sister from another mother. Vuosi sitten alkanut intensiivinen ystävyys jatkuu nyt toisella tavalla. Miten ihana onkaan päästä häntä halaamaan jälleen muutaman viikon päästä!

Huikeaa, minkälaisia ihmisiä olen saanut tällä matkalla kohdata. Se on toki valitettavaa, että kun ulkomailla asuessaan tapaa ja tutustuu suomalaisiin tai muihin ulkomaalaisiin, ei voi koskaan tietää milloin he lähtevät. Ihmissuhteissa on eräänlainen jatkuvasti pyörivä pyöröovi, ihmisiä tulee ja menee. Raskasta, mutta ei auta itku markkinoilla. Asiaan on totuttava.

Kolikon kääntöpuolena on toki sitten se, että kyläilypaikkoja löytyy nyt eri puolilta Eurooppaa. Hyvä ystävyys ei myöskään kaadu välimatkaan. Voi vain olla kiitollinen kohtaamisista ja siitä, että on jälleen oppinut elämästä jotain uutta. 

Kommentit (2)

“Ihmisellä voi kerralla olla vain viisi hyvää ystävää”, luki viime viikon Iltalehden artikkelissa. Jutussa oli viitattu brittiläisen evoluutiopsykologian professori Robin Dunbarin tutkimukseen. Hän oli tullut tulokseen 90- luvulla, että ihmisen aivojen - ja ystäväpiirin koko korreloi toisiaan. Jutun luettuani jäin pohtimaan asiaa. 

Aivojeni koosta minulla ei ole tietoa, mutta sen tiedän, että olen aina viihtynyt ihmisten keskellä. Mitä enemmän hyvää seuraa ja ihmisiä ympärillä, sen parempi. Itselläni ei ole sisaruksia ja ystävistä on näin ollen tullut iso ja tärkeä osa elämää. Ystävät ovat osa perhettä tai oikeastaanhan ystävät ovat se perhe, jonka itse valitsemme. 

Ulkomaille muuton myötä läsnäolevan ihmis- ja ystävyyssuhdeverkon on joutunut punomaan uudelleen. Koska miehen kanssa molemmat muutimme Suomesta, ei meillä ollut sitä tilannetta, että olisi toisen ystävä/sukulaispiiri valmiina uudessa kotimaassa. Aloitimme käytännössä tyhjästä.

Muuton jälkeen tai oikeastaan jo sitä ennenkin minulla oli kova polte löytää uuteen elämääni ihmisiä ja ystäviä. Ajattelin, että näin ollen kotoutumiseni sujuu mutkattomammin, jos löydän heitä nopeasi ja täytän arkeni uusilla ihmisillä. Ajatusmaailmani oli tämän suhteen ehkä vähän naiivikin, sillä kuvittelin, että koko Kölnin suomalaisyhteisöstä tulee automaattisesti suuri ja ihana ystäväpiirini. 

Uudessa maassa ja uudessa tilanteessa olen ymmärtänyt hiljalleen, että eihän ihmis- ja ystävyyssuhteiden luominen toki näin automaattisesti toimi. Ruusunpunaisen mustavalkoinen ajatusmaailmani on kokenut pienen kolauksen. Yksinkertaisuudessan: Se, että tulet Suomesta ulkomaille, ei tarkoita sitä, että kaikista Suomesta ulkomaille muuttaneista tulee keskenään ystäviä. Olen hiljalleen myöskin hyväksynyt sen, että kaikkien kanssa ei tarvitse ystävystyä ja voit olla ihmisten kanssa tekemisissä ilman, että he ovat sydänystäviäsi. 

Tällä erää voisin kuitenkin sanoa olevani ihanteellisessa tilanteessa uusien ystävyyssuhteiden kannalta. Kohta kaksi vuotta Kölnissä takana ja minulla on elämässä uusia ja kultaakin kalliimpia ystäviä. Mikäli olisin törmännyt heihin Suomessa, olisimme varmasti ystävystyneet sielläkin. Vaikka tässä kohtaa ulkosuomalaisuus ja Köln yhdistää meitä, on minussa ja ystävissäni niin paljon sellaisia yhtenäväisyyksiä, että suhteet toimisivat varmasti muuallakin ja muutenkin.

Mikä onni, että olemme kohdanneet ja ystävystyneet. Heidän ansiostaan elämä uudessa maassa on helpompaa. Tässä yksi syy lisää olla onnellinen!

Kommentit (1)

Vuodessa on tapahtunut paljon, myös ystävyyssuhteissa. Olen ikävöinyt ystäviä Suomesta ja surrut näiden ystävyyssuhteiden muuttunutta muotoa. Olen surrut sitä, etten voi tavata ja halata heitä silloin kuin se eniten olisi ollut tarpeen. Olen vuodattanut kyyneleitä ikävästä. Olen kuitenkin ollut äärimmäisen onnellinen siitä, että tärkeimmät suhteet ovat säilyneet välimatkasta huolimatta ja ystävyyssuhteita on jaksettu hoitaa puolin ja toisin.

Jo paljon ennen muuttoa suurin pelkoni oli yksinäisyys. Pelkäsin, etten löytäisi ystäviä. Pelkäsin, ettei lapseni löytäisi ystäviä. Minun oli siis oltava rohkea. Ei auttanut jäädä pelkääjän paikalle odottamaan. Halusin ystäviä, sosiaalisia suhteita, vilkasta arkielämää uusien ihmisten kanssa. Niinpä heitin verkot vesille ja aloin kalastella ihmissuhteita. 

Someaikana tehtävä ei ollut mahdoton. Ensimmäiset kontaktit löysin "suomalaiset Kölnissä" -Facebook-ryhmästä ja näin lähdin sokkotreffailemaan pontetiaalisia ystäväehdokkaita. Syksyn aikana tutustuttiin ja ystävystyttiin. Lapsi sai suomalaisia leikkitovereita. Tyttäremme aloittaessa vuosi sitten suomikoulun, meidän molempien ystäväpiiri alkoi laajeta uusilla tuttavuuksilla. Olen onnellinen siitä, että elämässäni on joukko uusia ystäviä. Hienoja ihmisiä ja hengenheimolaisia, joita yhdistää enemmin tai myöhemmin tapahtunut Suomesta Kölniin muutto. Se, ettei aikuisiällä voisi saada ystäviä on hölynpölyä.

Saksalaisia ystäviä en ole vielä saanut. Olen tavannut mukavia ihmisiä oman harrastukseni ja lapsen harrastusten parissa. Ystävystyminen on vaiheessa ja tällä hetkellä koen, että he ovat tuttavavia. Toivon kuitenkin, että tulevaisuudessa jonain päivänä voin todeta ystäväpiiriini kuuluvan joukkion ihania ja nauravaisia saksalaisia. 

Tänään istun sohvallamme Suomesta saapuneen ystäväni kanssa ja kerron, kuinka ihanaa on nähdä ja viettää aikaa hänen kanssaan. Kerron, että hän on minulle tärkeä ja kuinka paljon häntä tulen taas hänen lähtönsä jälkeen kaipaamaan. Kerron hänelle uusista ystävistä ja elämästä, joka ei ole enää niinkuin ennen.

 

Kommentit (2)

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat