Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Pitkä matka on kuljettu siitä hetkestä, kun neljä vuotta ja noin neljä kuukautta sitten avasin täällä Kölnissä ensimmäisen kerran punaisen kerrostalon alaoven. Neljään huikean hienoon vuoteen on mahtunut kirjava joukko erilaisia asioita ja tunteita, eikä nämä värikkäät vuodet ole missään nimessä jättäneet kylmäksi. Adrenaliini on virrannut ja hiuksiin on puhjennut ei iän- vaan stressin tuomaa harmautta (näin ainakin haluan uskoa).

Syksyn mittaan olen herätellyt ajatusta, että taidan oikeastaan olla hienoisesti jo kotiutunut tänne. Ärsyttävät asiat ja aah, eikä aina niin ihanat saksalaiset, saa itseäni enää helposti raivon partaalle. Kommentteihin tottuu ja tuntuupa niitä lentävän vastalauseeksi kuin automaationa omastakin hihasta tarpeen tullen. Olen myös miettinyt, että mistä enää kirjoitan blogia tai puhun podcastissa, olo ja ajatukset kun ovat olleet varsin kelluvia ja mielestäni hyvin neutraaleja. Ja blaah, näin ollen niin tylsiäkin. Mielessä on ollut ajatus, että näinhän tämän elämän pitää olla ja me asutaan juuri siellä missä pitääkin, "Saksahan on parasta mitä meille on tapahtunut!" (no eikai nyt sentään!). 

Näin kun juuri ehdin mainita, että olen jo vallan leppoisa täällä kaikkien asioiden suhteen, eikä mikään enää hetkauta, niin tuli mieleeni kuitenkin eräs asia. En koskaan totu siihen, että saksalaiset tykkäävät kävellä kengillä sisätiloissa, ihan siellä omassa kodissaankin. Tänään itseasiassa huomasin jumppatunilla, että sieltä he jumppatoverit vain lompsivat sisään ulkolenkkareissaan jumppasaliin. Argh, niin ärsyttävää, vaikkei jumppasali omani olekaan. Lattiat ja puhtaat sellaiset ovat kuitenkin lähes pyhää näin suomalaiselle. 

Onnekseni kaikki tuttavat ja ystävät ovat oppineet, että meidän kotiin ei muuten lompsita sisään popot jalassa, ahkera eteisen ja kenkien osoittelu on tuottanut tulosta. Ja näinkun näitä jumppatunnilla ärsyttäviä asioita rupeaa kaivelemaan, niin miettikää, voiko rentoutushetki saksan kielellä pidettynä oikeasti olla rento?! (no ei voi). 

Tämä kenkäasia saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta pieniä ovat olleet ne muutkin verenpaineita vuosien aikana kohottavat asiat, jotka toki ovat johtuneet myös siitä, että on ollut pakko hyväksyä, se ettei kaikkea ja kaikkia voi aina ymmärtää. Se mikä Suomessa sujuu ei välttämättä suju Saksassa ja tämä pätee tietenkin myös toisin päin. Plussan puolella ollaan kuitenkin. Ja maassa maan tavalla. Ja niin edelleen..

Tässä blogiin paluun lomassa tuli tehtyä samalla nähtävästi pienimuotoinen neljän vuoden välitilinpäätös. 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Hauska lukea pitkästä aikaa, mitä Kölniin kuuluu. Karnevaalisesokikin  ehti jo alkaa, mutta ensin fiilistellään joulua. Voikohan olla niin, että vanhemmat ovat tuhmempia kuin heidän lapsensa? Tietääkseni missään Saksan  koulussa ei ole sallittua koululaisten astua jummpasaliin ulkokengät jalassa. Opettajat pitävät siitä tarkkaan huolta. Lastentarhaa käyneet ovat tottuneet myös vaihtamaan sisäkenkiin, ja monet tekevät sen myös kotonaan hygienian takia (viite: tuberkkelibakteerit kadulla/koirankakat). Vanhempi polvi ei ymmärtänyt hygieniasta mitään. Olen ruvennut inhoamaan koiria tai pikemminkin vastuuttomia koiranomistajia sen jälkeen, kun yritin pitää lapsiani terveinä. Tosin eräs suomalainen tuttavani sanoi, että vieraitten on parempi pitää kengät jalassa, koska hän ei halua haistella kenenkään jalkahikeä. Sekin on argumentti. Koululaiset osavaat olla saksankielellä niin rentoja, että uneksivat silmät auki oppitunnillakin, jotkut saattavat nukahtaakin.  Kai me ulkomaalaiset aikuisetkin opimme joskus sen jalon taidon. Valittavat,että Suomen teinitkin ovat sen sortin rentoja aamutunnellla.:D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tänäänkin torstaina katan illallispöydän kahdelle, minulle ja tyttärellemme. Mies lähti aamuyöllä Tukholmaan ja palaa viikonlopun Helsingin festareiden jälkeen kotiin sunnuntaina. Sinne meni hän ja kohta taas nähdään - meille normaalia, mutta vieraille ihmisille kovin kummallista. 

Miten toimikaan ja voiko perhe olla toimiva, jossa toinen vanhemmista on poissa niin paljon? Miten on mahdollista, että minä vaimona jaksan tällaista arkea? Näitä asioita sain taas tänään selvittää puolitutun saksalaisen kanssa, jonka mielestä allekirjoittaneen elämä ei kuulosta kovin hohdokkaalta, joudunhan olemaan se vanhempi, joka pääsääntöisesti laittaa lapsen iltaisin nukkumaan. Eikö tämä tällainen kuvio ole kovin raskasta, ihmetteli hän. 

Kerroin hänellekin muutaman asian elämästämme: 

- Arkeni ei ole raskasta yhden, nyt jo aika ison lapsen kanssa. Lapsi toki kaipaa isäänsä, mutta ikävä ei ole meillä jatkuvasti läsnä.

- Rakastamme puolisoina toisiamme hieman enemmän, kun emme näe joka päivä. Rakkautemme etänä on sitä suurinta (heh). 

- Nautin yksinolosta iltaisin ja nautimme myös enemmän yhdessä olosta, sitten kun oikeasti vietämme aikaa yhdessä perheenä. 

- Mieheni on super- isä siinäkin suhteessa, että jaksaa raskaan reissuviikon jälkeen viettää lapsen kanssa yhdessä aikaa, eikä vain makoile sohvalla toipumassa. Toki toisinaan tämä pieni sohvalla makoilu hänellekin suotakoon. 

- Jos ei homma toimisi, ei tämä järjestely olisi jatkunut jo yli kahta vuotta. 

- Tottakai välillä ärsyttää ja suututtaa. Ja tekisi mieli viskata hänen reissutyönsä roskikseen ja sanoa, että nyt alkaa yhteinen, joka päiväinen arki. Mutta olen oppinut, että rakkautta on antaa toiselle tietynlaista vapautta ja tässä kohtaa se tarkoittaa puolisolle mahdollisuutta tehdä sellaista työtä, joka on antoisaa ja kiinnostavaa. Vastapainona saanhan itsekin tehdä tällä hetkellä itselle mielekästä työtä. 

Tämä keskustelu päättyi hiljaisuuteen ja olan taputukseen- puolituttu saksalainen sanoi minun olevan ihailtavan rohkea. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti, sillä minulle elämämme on jo niin normaalia, etten näe siinä yhtään mitään rohkeaa. Mielestäni me olemme yhtä tavallinen perhe, siinä missä muutkin. En uskaltanut enää heittää loppuun hänelle useasti käyttämäni puolitotuus/puolivitsiä: Aina kun mies on ollut pidempään kotona, alkaa välillä toinen ärsyttämään ja kysyn, että "koska se lento oikein lähteekään?!". 

Lopuksi tuttavani kuitenkin sanoi, että on hieman kateellinen siitä, että saan useasti yksin päättää mitä meillä iltaisin teeveestä katsotaan. Sehän se, yksi parhaista asioista tässä onkin! Saa katsoa juuri sitä mitä huvittaa, vaikka meillä kyllä molemmat katsovat itseasiassa omia ohjelmiaan, vaikka toinen olisikin kotona. 

H niin kuin Hausfrau - blogin Jenni kirjoitti tässä taannoin avoimen ja hauskan postauksen siitä, kuinka välttämättä se puolison saapuminen reissusta kotiin ei aina ilahdutakaan vaan joskus toisen kotiin paluu voi hieman ärsyttääkin. Näinhän se toisinaan voi olla.. myönnän. Jenni saapuu muuten podcastiini vieraaksi viikonloppuna ja toivottavasti pääsemme keskustelemaan tästäkin herkullisesta aiheesta. 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Meillä elettiin tällaista elämää 24 vuotta mieheni ollessa laivalla ulkomailla töissä. Viimeksi hän oli kuusi viikkoa töissä ja sitten kuusi viikkoa kotona. Töissä ollessa hän oli totaalisesti poissa. Näin kasvatettiin kaksi lasta. Nyt jo parikymppisiä. Sitten mieheni jäi työttömäksi laivan lopetettua toimintansa. Sen jälkeen on riittänyt lähes kuusikymppiselle ainoastaan keikkatöitä silloin tällöin. Viimeksi viikko sitten hän tuli kotiin oltuaan töissä seitsemän viikkoa. Lasten ollessa pieniä tällainen elämä oli toisinaan hetkittäin todella raskasta. Ja joka kerta miehen tullessa kotiin oli ikäänkuin sopeuduttava elämään jälleen yhdessä. Hän jatkoi rutiineita niin kuin ne olivat olleet kuusi viikkoa sitten ottamatta ollenkaan huomioon, että ne olivat voineet muuttua joiltakin osin hänen poissaollessaan...Se oli jotenkin ärsytykseen lomassa samalla huvittavaa. Tykkäsin sellaisesta elämästä ja tykkään myös tällaisesta elämästä, kun voidaan yhdessä olla vierekkäin hieman pitempäänkin. Minusta oli ja on tärkeää, että mieheni voi elää oman elämänsä näköistä elämää. Mutta kyllähän se vaatii, että toinen puolisko viihtyy kotona lasten kanssa. Molemmat eivät voi olla menossa samanaikaisesti. T. Merja

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, kiitos, kun kerroit teidän tarinan! Niin kauniisti kuvailit yhteistä elämäänne. Uskon, että teillä siinä rutiineissakin on tosiaan ollut sopeutumista, kun teillä mies on yhtäjaksoisesti ollut useamman viikon poissa- siinä jo tosiaan ehtii kodin arkisetkin kuviot muuttua. 

Ja miten oikeassa oletkaan siinä, että on tärkeää antaa toisen elää juuri oman näköistä elämäänsä. 

Kiitos vielä kertaalleen, kun jaoit palan elämäänne <3 

- Johanna

Johanna, Eau De Cologne

Blogissa on ollut talven aikana tavallista hiljaisempaa. Olen saanut kyselyitä, että mikseivät kuulumiset päivity enää niin aktiivisesti kuin aiemmin. Elämässä ei ole tapahtunut suurempia mullistuksia ja pääsyy tähän hiljaisuuteen onkin ollut ennen kokemattoman raju flunssakierre. Ennen joulua podin 40- asteen kuumetta ja joululoman jälkeen tämä korkea kuume kaatoi minut jälleen petiin. 

Tammikuun lopulla pääsimme kuitenkin perheen kera lähtemään kauan odotetulle kahden viikon talvilomalle Teneriffalle. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Kölniin takaisin palattuamme kaksi viikkoa sitten, kaaduin jälleen petipotilaaksi. Tällainen jatkuva sairastelu kieltämättä ottaa hermoon, pistää mielen matalaksi ja heikentää yleiskuntoa. Mutta kahden viikon aurinkotankkaus Kanarialla teki kyllä hyvää ja pääsimme jälleen perheen kanssa lieventämään syksyllä syntynyttä surffikuumetta. 

  

Ihastuimme viime vuoden matkallamme saaren eteläosassa sijaitsevaan El Medanoon. Tämä surffikylänäkin tunnettu paikka sai meidät ensimmäisellä Teneriffan reissullamme haaveilemaan saarelle paluusta. Ja kuten varmaan arvaatte, buukkasimme syksyllä jälleen Ryanairiltä halvat lennot ja vuokrasimme El Medanosta asunnon kahdeksi viikoksi. Osan lomasta meillä oli myös vuokra-auto käytössä ja tällä reissulla tutuistumme kahden yön ajan mm. viehättävään Puerto de la Cruziin. 

Kävimme myös ns. turistibussi- retkellä saaren isoimman tulivuoren Teiden päällä, mies ja lapsi viettivät yhden päivän Tripadvisorissa maailman parhaaksi vesipuistoksi äänestetyssä Siam Parkissa ja yksi iltapäivä heillä kului myös Puerto de la Cruzissa sijaitsevassa eläintarha Loro Parkissa. Kun muu perhe oli toisaalla, nautin itse suunnattomasti siitä, että sain pitkästä aikaa olla vain ihan yksin, tämä yksinolo kun on edelleen allekirjoittaneelle sitä harvinaista herkkua. 

         

Puerto de la Cruz
Puerto de la Cruz

Haaveilin osallistuvani myös saaren viinitarhoille suuntautuvalle retkelle, mutta tämä kuitenkin jäi tällä kertaa tekemättä. Surffihuuma vei viineistä voiton ja usemmat lomapäivät vietimmekin aalloilla tai sitten rannalla aaltoja odotellen. Matkan aikana ymmärsin, kuinka riippuvainen surffiharrastus oikeasti onkaan säästä ja heikkohermoisen on hyvä opetella sääkärsivällisyyttä (note to myself). Muutamana päivänä juoksimme turhaan märkäpuvut päällä surffikoululle kuulaksemme vain, että aaltoja ei tänään ole tai että meidän tulisi odottaa pari tuntia, kunnes niitä aaltoja mahdollisesti myöhemmin tulisi.

Olimme etukäteen selvittäneet El medanon surffikouluja ja päädyimme tunneille Red Rock Surf Academyyn. Meidän opettaja oli koko lomamme ajan sympaattinen Eros, joka jaksoi tsempata ja rohkaista, kun oma usko hommaan alkoi hiipua. Kiitos hänen, pääsin myös ensimmäistä kertaa vauhdissa laudalle seisomaan. You live, you learn- olkoonkin tästä eteenpäin uusi tsemppilauseeni.


Foto: Roxana Francesconi
Foto: Roxana Francesconi

Loma oli ihanan aktiivinen ja onnistunut kaikin puolin, seuraava surffiloma onkin jo suunnitteleilla. Teneriffalle varmasti palaamme vielä joskus tulevaisuudessa, sillä niin paljon jäi meiltä vielä upealta saarelta näkemättä. 

Tässä vielä pieni hintakatsaus joistakin matkamme kustannuksista:

- Lennot Ryanairillä koko perheelle kahdella matkalaukulla 350 e (ovh 430 e). Itselläni oli Ryanairin 80 euron voucheri, jonka käytimme näihin lentoihin. 

- Asuntomme oli paikallisten asuttamassa kerrostalossa, jota vuokrasi paikallinen matkatoimisto. Asunto sijaitsee El Medanon keskustassa ja on kooltaan 3h+keittiö. Meillä oli myös parveke. Kahden viikon majoitus maksoi 1000 euroa. 

- Auton vuokrasimme Autoreisenilta kahdeksaksi päiväksi. Volkswagen Polomme maksoi 128 e sisältäen 0 euron omavastuun. 

- Neljän tähden hotelli Puerto de la Cruzissa maksoi kahdelta yöltä meiltä kolmelta 300 e ja tähän pakettiin kuului aamiainen sekä illallinen. 

- Teimme ruokaa paljon myös asunnolla, keskimäärin kävimme ravintoloissa joka toinen päivä ja El Medanossa lounaaseen/illalliseen meni perheeltämme kerralla noin 30-40 e. Ruokakauppaan meni kahden viikon aikana suunnilleen noin 370 euroa. 

- Surffitunneista maksoimme koko perhe 75 e kerralta. Yksi surffikerta opettajan kanssa kesti aina 1,5 tuntia. Vuokrasimme myös lautoja omaan käyttöön ja näistä meidän koulu veloitti meiltä 5 e per lauta per tunti. Mies kävi myös itsekseen aalloilla Playa de las Ameriacaksessa ja lautavuokra rannalta olevalta kioskilta 10 e / tunti sisältäen surffikengät. 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat