Kirjoitukset avainsanalla Rakkaus

Muistan lapsena ajatelleeni, että äitini on vanha. Hän on saanut minut 25- vuotiaana, mutta parhaan ystäväni äiti oli useamman vuoden äitiäni nuorempi ja jostain syystä yli 30- vuotias tuntui lapsen mielessä vanhalta. Nyt tämä kaikki tietenkin naurattaa, sillä olenhan muunmuassa itse saanut tyttäreni kolmenkympin kynnyksellä ja kesäkuussa 60- vuotta täyttävä äitini tuntuu tänä päivänä ihanan nuorekkaalta.  

Olen ainoa lapsi, mutta en ole saanut kaikkea mitä olisin halunnut, kuten ainokaisten kohdalla useasti kuvitellaan. Olen saanut rakkautta ja huomioita mielin määrin, mutta rajat ovat olleet tiukat jo varhaislapsuudesta lähtien.

Teini- ikäisenä en ehkä ollut se kaikista mahdottomin kapinoija, mutta kaikenlaisia kolttosia ja kokeiluja tuli tehtyä. Äitini onkin jälkikäteen kertonut, että tiesi puuhistani, mutta koki viisammaksi olla hiljaa. Esimerkiksi bileiden jälkeisinä aamuina äiti tuli aina herättelemään, mutta lemuavasta Ofelia- viinin tuoksusta hän ei koskaan maininnut. Onpa hän aikoinaan ollut mukanani lävistysstudiossakin napakorun laitossa. 

Äitini on pitkämielinen ja lempeä. Itse olen kiivaampi luonteeltani. Äitini osaa suhtautua kiivauteeni ja luonteeni särmeihin rauhallisuudella, mutta sanoo kyllä vastaa, kun tarpeen on. Näin aikuisenakin huomaan käyttäytyväni välillä äitini seurassa kuin jalkaa polkeva uhmaikäinen, mutta kenelle muulle sitä tiukan paikan tullen kiukuttelisi kuin äidilleen. 

Koen, että Saksan vuodet ovat lähentäneet meitä entisestään. Soittelemme whatsappin kautta useamman kerran viikossa ja välimatka tuntuu olemattomalta. Äiti käy luonamme kaksi- kolme kertaa vuodessa ja se on aivan ihanaa. En halua vielä ajatella, että hänkin joskus vanhenee. Olen tällainen ikuinen mamman tyttö ja tiedän, että vaikka maailmassa kaikki muu järkkyisi, äiti on aina tukenani. 

Kiitos äiti, olet ollut minulle maailman rakkain ja paras äiti. Kiitos myös siitä, että olet aivan mahtava mummo. Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten paljon sinua arvostan, miten paljosta olen kiitollinen ja miten tärkeä minulle oletkaan.

Kansikuva on julkaistu äitini luvalla ja se on vuodelta 1983.  

Kodin kuvalehdessä on käynnissä #kiitosäiti -kampanja, jossa kerätään äitien ja tyttärien yhteiskuvia ja kiitoksia äideille. Kuvista tehdään kooste 50-vuotisjuhlanumeroon ja artikkeli nettiin. Tule sinäkin mukaan kampajaan ja linkitä yhteiskuva äidistäsi ja itsestäsi http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/osallistu/kiita-aitia-ja-laheta-teista-yhteiskuva-voita-liput-juhlanaytelmaan  13.4 mennessä. Linkittämällä kuvan olet mukana arvonnassa, jossa voi voittaa liput Kaikki äitini, kaikki tyttäreni –näytelmään.

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lauantaina meillä vietettiin kolmivuotishääpäivää. Nahkahääpäivä kuulostaa terminä aika hauskalta ja vitsailinkin, että sitä sopiikin viettää täällä nahkahousujen luvatussa maassa. Perinneasuja emme kuitenkaan päälle pukeneet, vaan päivää vietettiin ja juhlittiin Brysselistä saapuneiden Suomiystävien kera. 

Kolme vuotta sitten sanoimme tahdon toukokuisena tiistaipäivänä Helsingin maistraatissa. Todistajina meillä oli tyttäremme kummitäti miehensä kanssa. Parin minuutin vihkitilaisuuden jälkeen mentiin häälounaalle ja vielä illalla karkasimme kymmenen päivän Ranska- Italia tourneelle. Tässäkin asiassa teimme niinkuin hyvältä tuntui ja hääjuhlien sijaan panostimme rahamme matkaan. Matkan jälkeen kestitsimme ystäviä vielä kotonamme ja tulipa meillä tanssittua Akselin ja Elinan häävalssikin.

Lapsen ihastellessa hääpukuja kauppojen ikkunoista, olen toisinaan miettinyt: Olisiko sittenkin pitänyt pitänyt viettää häät perinteisen kaavan mukaan? Itse pukeuduin hääpäivänä Marimekon kotelomekkoon, joka oli kyllä ihana ja sekin oman näköiseni. "Etkö sinä äiti haluaisi tuollaista valkoista prinsessamekkoa? Ja miksei sulla ollut sellaista, kun menitte isin kanssa naimiaisiin?", tytär on ihmetellyt useampaan otteeseen ja tehnyt selväksi, että tulevaisuudessa hän ainakin pukeutuu unelmiensa mekkoon, josta ei koristeita ja tylliä puutu.  

Eräänlainen prinsessaunelma on jäänyt kokematta, mutta juhlia ja ulkoisia puitteita tärkeämpää avioliitossa taitaa kuitenkin olla se yhteinen elämä ja rakkaus. Perjantaina, kun odotin miestäni viikon jälkeen kotiin tunsin perhosia vatsassa, eilen kävelimme käsikädessä ja tänään aamulla miehen lähtiessä Tukholmaan vatsanpohjaani kouraisi ikävä.

Wau! Kymmenen vuoden yhteiselämän jälkeenkin hän on edelleen se sama, "ihana kundi, joka muutti hammasharjansa pieneen yksiööni parin kuukauden tapailun jälkeen lupaa kysymättä". Näin taisin kirjoittaa tällöin ystävälleni sähköpostiin raportoidessani uudesta ihastuksesta. 

Kommentit (4)

anna milano
2/4 | 

Hyvä parisuhde tuntuu hyvältä juuri arjessa elettäessä. Onnea! Tapasin avomieheni tasan kuusi vuotta sitten tänä päivänä 16.5. :)

Meillä ei syödä eikä pompita sohvalla, ovat sanoja, joita aika useasti toistelen tyttärelleni. Olen kuluneen puolen vuoden aikana tuskaillut neljävuotiaamme uhman ja oman tahdon kanssa. Miten ja minne laitamme rajat? Miten olla kärsivällinen kasvattaja, joka osaa opastaa lasta erottamaan oikean ja väärän toiminnan toisistaan? Hartain toiveeni on, että lapsestani kasvaa tasapainoinen, vankan ja terveen itsetunnon omaava ja toisia huomioon ottava henkilö. Se, miten hän koulussa menestyy tai mikä hänen ammattinsa tulee olemaan, on täysin toissijaista.

Viime aikoina olen itse herännyt siihen tosiasiaan, että vanhemman tehtävä vaikeutuu mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Sosiaalisessa mediassa kiertävä vitsikäs lause "olin parempi vanhempi ennen kuin sain lapsia", pitää kohdallani täysin paikkaansa. Kuvittelin olevani järkevä, pitkäjännitteinen ja täyden kympin mutsi. Mutta ei minusta aivan kuvitelmieni mukaista äitiä tullut. Yhä useammin esimerkiksi taannun itsekin lapsen tasolle tässä uhmaikä- taistossa. Poljemme jalkaa kilvan tyttäreni kanssa ja kodissamme raikaa kilpahuuto. 

Kuri ja järjestys se olla pitää! Taannoin Kaksplussan bloggaaja Mari Valosaari sai ihmiset tuohtumaan kirjoittaessaan, että oli kieltänyt kaksivuotiaalta rusinat joksikin aikaa seurauksena kiukuttelusta perheen au-pairille. Hämmystyin, en Valosaaren toiminnasta vaan siitä, miten lukijat reagoivat. Kyllä meilläkin oli kieltoja tyttären ollessa 2- vuotias ja olen Valosaaren tapaan ns. kurin kannattaja. Lapsen väärään toimintaa pitää puuttua, jopa muidenkin kuin omien lasten. Kasvatuksessa pitää olla johdonmukaisuutta ja jämäkkyyttä, eihän tämä maailma pelkällä lempeydellä pyöri!

Tällä uhmaisella aikakaudella meillä ainakin kerran viikossa kajahtaa "videokielto!" Jos ei totella, voi tästä seurata kahden päivän videottomuus lapselle. Ja tottelemattomuus meillä tarkoittaa sitä, että asiasta sanotaan useampaan otteeseen ja lapsi ei ota kuuleviin korviinsa. Parin päivän töllön tuijoittelutauot tekevät hyvää ja lapsi yleensä ymmärtää keskustellessamme, että on toiminut väärin. Tosin olen myös sitä mieltä, että lapsen on saatava näyttää ja päästää valloilleen ikävätkin tunteensa, siksipä meillä ei pelätä kovaakaan äänen käyttöä. Haluan, että lapseni oppii, että on ihan ok näyttää niin huonoja kuin hyviä tunteita. 

Kurin ja sääntöjen lisäksi viljelen kodissamme lauseita kuten,  "olet ihana" , "rakastan sinua", "hienosti toimittu". Halaan, suukottelen ja sylittelen ainokaistani paljon. Tehdään yhdessä asioita ja ihmetellään maailmaa. Kuten jo alussa totesinkin, vanhemmuus on vaikeaa, mutta uskon että rakkaudella ja rajoilla pääsee tässä hommassa jo aika pitkälle. 

Kysyin tyttäreltäni millainen äiti olen, vastaukseksi sain: "Sulla on punainen tukka ja punaiset varpaankynnet ja joskus sulla on möreä ääni, mutta olet silti ihana. Kun me pyöräillään yhdessä, se on parasta." 

Miten teillä kasvatetaan lapsia ja mikä on mielestäsi vanhemmuuden punainen lanka? 

Kommentit (2)

Arja - Kodin Kuvalehti
Liittynyt12.8.2014
1/2 | 

Todella tuttuja ajatuksia epäilemättä monille, Eau de Cologne.  Ihana myös tuo tyttäresi vastaus! Jaan postauksesi viikonloppulukemiseksi KK:n faneille. :-)

Aamulla herätessä vähän hymyilytti. "Hyvää kihlajaispäivää meille!", kajautin miehelleni ja tunsin oloni nostalgiseksi palatessani mielessäni tähän päivään vuosien taakse. Karkauspäivänä vuonna 2008 kosin elämäni miestä. Oltiin ehditty olemaan yhdessä muutama tapahtumarikas vuosi miehen ulkomaanvaihtoineen ja yhteisen asunnon ostoineen. Minulla oli kiire naimisiin, olin hulluna rakkaudesta ja halusin saada sinetin pikaisesti yhteiselle loppuelämälle. Maalailin yltiöromanttisia kuviteltelmia siitä, kuinka ruusunpunaista ja täydellistä elämämme tulisi olemaan. 

Tänään istutaan aamupalalla koko perhe ja katselen tädiltäni saamaa voiveistä, jossa lukee "Arkirakkaus". Naurahtaen totean miehelleni, että tänään en ehkä häntä niin kiihkomielisesti kosisi. Ajatus naimisiinmenosta prinsessahäineen ei olisi enää se päällimmäinen unelmani ja tavoite, jota kohden tulisi pyrkiä. Unelmani ja toiveeni elämän suhteen kahdeksan vuotta myöhemmin ovat hieman erilaisia. 

Rakkaus on muuttanut muotoaan kymmenen yhteisen vuoden aikana ja vaikka siitä on tullut arkisempaa, on siitä tullut paljon parempaa. Tunnen mieheni paremmin, elämämme yhdessä on hyvää ja tasaista. Rakastan häntä tänäänkin ja olen kiitolinen yhteisistä vuosista ylä- ja alamäkineen. Rakkaudesta on tullut armollisempaa. 

"Äiti, ettehän mene sitten tänään minnekään?", lapsi kysyy huolestuneena, kun kerron juhlapäivästä. "Voidaanko sitten leipoa kihlapullia?", kysyy lapsi toiveikkaana, kun olen vastannut, että tänään on kuitenkin ihan tavallinen maanantai eikä erityistä ohjelmaa olisi tiedossa. Lupaan, että leivomme ja voidaan juhlan kunniaksi laittaa leivonnaisiin kermavaahtoa ja hilloa. 

Elämä on parasta juuri tässä ja nyt. Rakkaus on läsnä arjen yhteisissä hetkissä. Ruusunpunaiset unelmat hymyilyttää. 

Kommentit (6)

j / Lempipaikkojani
1/6 | 

Ihanaa kihlajaispäivää ja rakkaudentäyteistä elämää teille jatkossakin! Me olemme olleet nyt yhdessä reilut 16 vuotta ja allekirjoitan sanasi arkirakkauden puolesta. Vaikka välillä kaiholla muistelenkin suhteemme alkuaikojen huumaa, ei se korvaa päivittäistä arkista rakkautta, elämän jakamista toisen ihmisen kanssa. Toivon todella, että saan viettää koko lopun elämäni mieheni rinnalla :)

Tati Vihreä Crafts

Arkirakkaus on tosiaan hyvä ilmaisu, samoin kihlapullat! Kihlajaispäivälle tulee jotenkin enemmän merkitystä, kun se on niin harvoin. Onnea teille!

Vierastelija
3/6 | 

Arkirakkaus on parasta rakkautta, sen alkuhuuman jälkeen. Ja se arkirakkaus kantaa pitkälle. Hyvä kirjoitus.

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat