Kirjoitukset avainsanalla Koti

Pitkä matka on kuljettu siitä hetkestä, kun neljä vuotta ja noin neljä kuukautta sitten avasin täällä Kölnissä ensimmäisen kerran punaisen kerrostalon alaoven. Neljään huikean hienoon vuoteen on mahtunut kirjava joukko erilaisia asioita ja tunteita, eikä nämä värikkäät vuodet ole missään nimessä jättäneet kylmäksi. Adrenaliini on virrannut ja hiuksiin on puhjennut ei iän- vaan stressin tuomaa harmautta (näin ainakin haluan uskoa).

Syksyn mittaan olen herätellyt ajatusta, että taidan oikeastaan olla hienoisesti jo kotiutunut tänne. Ärsyttävät asiat ja aah, eikä aina niin ihanat saksalaiset, saa itseäni enää helposti raivon partaalle. Kommentteihin tottuu ja tuntuupa niitä lentävän vastalauseeksi kuin automaationa omastakin hihasta tarpeen tullen. Olen myös miettinyt, että mistä enää kirjoitan blogia tai puhun podcastissa, olo ja ajatukset kun ovat olleet varsin kelluvia ja mielestäni hyvin neutraaleja. Ja blaah, näin ollen niin tylsiäkin. Mielessä on ollut ajatus, että näinhän tämän elämän pitää olla ja me asutaan juuri siellä missä pitääkin, "Saksahan on parasta mitä meille on tapahtunut!" (no eikai nyt sentään!). 

Näin kun juuri ehdin mainita, että olen jo vallan leppoisa täällä kaikkien asioiden suhteen, eikä mikään enää hetkauta, niin tuli mieleeni kuitenkin eräs asia. En koskaan totu siihen, että saksalaiset tykkäävät kävellä kengillä sisätiloissa, ihan siellä omassa kodissaankin. Tänään itseasiassa huomasin jumppatunilla, että sieltä he jumppatoverit vain lompsivat sisään ulkolenkkareissaan jumppasaliin. Argh, niin ärsyttävää, vaikkei jumppasali omani olekaan. Lattiat ja puhtaat sellaiset ovat kuitenkin lähes pyhää näin suomalaiselle. 

Onnekseni kaikki tuttavat ja ystävät ovat oppineet, että meidän kotiin ei muuten lompsita sisään popot jalassa, ahkera eteisen ja kenkien osoittelu on tuottanut tulosta. Ja näinkun näitä jumppatunnilla ärsyttäviä asioita rupeaa kaivelemaan, niin miettikää, voiko rentoutushetki saksan kielellä pidettynä oikeasti olla rento?! (no ei voi). 

Tämä kenkäasia saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta pieniä ovat olleet ne muutkin verenpaineita vuosien aikana kohottavat asiat, jotka toki ovat johtuneet myös siitä, että on ollut pakko hyväksyä, se ettei kaikkea ja kaikkia voi aina ymmärtää. Se mikä Suomessa sujuu ei välttämättä suju Saksassa ja tämä pätee tietenkin myös toisin päin. Plussan puolella ollaan kuitenkin. Ja maassa maan tavalla. Ja niin edelleen..

Tässä blogiin paluun lomassa tuli tehtyä samalla nähtävästi pienimuotoinen neljän vuoden välitilinpäätös. 

 

 

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Hauska lukea pitkästä aikaa, mitä Kölniin kuuluu. Karnevaalisesokikin  ehti jo alkaa, mutta ensin fiilistellään joulua. Voikohan olla niin, että vanhemmat ovat tuhmempia kuin heidän lapsensa? Tietääkseni missään Saksan  koulussa ei ole sallittua koululaisten astua jummpasaliin ulkokengät jalassa. Opettajat pitävät siitä tarkkaan huolta. Lastentarhaa käyneet ovat tottuneet myös vaihtamaan sisäkenkiin, ja monet tekevät sen myös kotonaan hygienian takia (viite: tuberkkelibakteerit kadulla/koirankakat). Vanhempi polvi ei ymmärtänyt hygieniasta mitään. Olen ruvennut inhoamaan koiria tai pikemminkin vastuuttomia koiranomistajia sen jälkeen, kun yritin pitää lapsiani terveinä. Tosin eräs suomalainen tuttavani sanoi, että vieraitten on parempi pitää kengät jalassa, koska hän ei halua haistella kenenkään jalkahikeä. Sekin on argumentti. Koululaiset osavaat olla saksankielellä niin rentoja, että uneksivat silmät auki oppitunnillakin, jotkut saattavat nukahtaakin.  Kai me ulkomaalaiset aikuisetkin opimme joskus sen jalon taidon. Valittavat,että Suomen teinitkin ovat sen sortin rentoja aamutunnellla.:D

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun ihmisille selviää, että olemmekin tulleet tänne suomalaisena perheenä eikä mieheni olekaan saksalainen, joudun useasti vastaamaan näihin kysymyksiin: “Miksi te sitten olette tänne muuttaneet? Eikö Suomessa ole kaikki niin hyvin?” 

Joka kerta tekee mieli sanoa, että onhan tämä Saksa monessa asiassa Suomeen verrattuna varsinainen takapajula. Mutta, joka kerta kerron kuinka hyvin viihdymme täällä ja emme ole aikeissa lähteä takaisin Suomeen ainakaan tällä erää. Tämä vastaukseni herättää hämmästystä, sillä Suomella on täällä erinomainen maine kaikin puolin. Yleensä vastaukseeni esitetään vielä lisäkysymys: “Mutta olette täällä ehkä työkomennuksella, ettekä jää loppuelämäksi?”.

Kysyjät osuvat kyllä toisaalta oikeaan. Eihän sitä koskaan tiedä, kauanko me täällä loppujen lopuksi asumme. Meillä ei ole täällä mitään, joka sitoisi meidät tänne loppuelämäksi. Kerron ihmisille aina myös, että toki meillä oli asiat Suomessakin hyvin, mutta halusimme itse lähteä kokeilemaan asumista muualla. 

Eilen istuessani bussissa mietin, että täällä me tosiaan asumme. Asia iski minuun äkkiä, niinkuin olisin saanut vasaran iskun päähäni. Tämä on meidän koti nyt. Tuli hieman haikea olo, mutta samalla hyvän olon aalto pyyhkäisi lävitseni. 

Tammikuussa meidän piti tehdä muutamia päätöksiä muunmuassa asumispaikan suhteen. Päätöstä tehtäessä, ainoa asia josta olimme varmoja, oli se, että haluamme asua täällä Kölnissä nyt toistaiseksi. Tämä on meidän kotikaupunki. Meidän on täällä hyvä olla. Emme halua nyt lähteä toisaalle tai mahdollisesti palata Suomeen. 

Koti on siellä missä sydän on. 
 

Kommentit (4)

Nomadi (www.sillavalinmaailmal...
1/4 | 

Olen tormannyt samaan ihmettelyyn taalla Maltalla. Suurin osa taalla asuvista ulkomaalaisista on Ita-Euroopan maista, joissa on Maltaa alempi elintaso ja he tulevat tanne ainakin osittain rahan perassa. Minulle taas ihmetellaan, miksi ihmeessa joku suomalainen tulisi tanne toihin -" eiko Suomessa olisi paljon paremmat palkat". No taatusti olisi. Enpa ole toisaalta Suomen palkkoihin koskaan tottunutkaan, kun olen asunut jossain muualla koko aikuisikani eika elamassa ole pelkasta rahasta kyse. 

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Aivan totta! Kaikkea ei voikaan rahassa mitata, elämä ja kokemukset ovat arvokkainta omaisuutta. KIitos kommentistasi!

Johanna, Eau De Cologne

Ulkosuomalainen jo 25 vuotta
2/4 | 

Olisi mielenkiintoista tietää missä mielessä Saksa on Suomeen verrattuna takapajula. Esimerkkejä, pliis!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Tämä asia onkin kirvoittanut kommentteja kuulemani mukaan eräällä palstalla :-) Mutta aloitetaan vaikka siitä, kun ikäiseni 30- kymppinen muuttaa Suomesta Saksaan ja on tottunut siihen, että kaikki ostoksesi olet voinut maksaa Suomessa kortilla. Ensimmäinen asia jonka täällä opin oli se, että käteistä on aina kannettava mukana, koska kortit tai kaikki kortit eivät käy kaikkialla.. Tämä on ollut myös hankalaa Suomesta vieraileville ystäville, jos ei heitä ole asiasta muistanut muistuttaa.. "Ota sitten käteistä mukaan". 

Toiseksi, Suomessa totuin asioimaan netissä, myös osan virastoasioinnista tai käytännön asioinnista.. Täällä se ei ole ollut mahdollista, vaan juuri muuttanutta on saatettu luukuttaa virastosta ja luukulta toiselle, eikä tämä ole vain oma kokemukseni... 

Kolmanneksi, Suomessa totuin siihen, että kännykkäliittymäni nettiyhteyksineen oli aika edullinen.  Täällä maksan puhelinliittymästäni liikaa, puhumattakaan siitä, onko se hyvä ja kuuluuko siihen kaiken kattava nettiliittymä.. 

Tässä vain muutamia mainitakseni, mutta nämä puutteet eivät ole vaikuttaneet siihen, ettenkö täällä viihtyisi erinomaisesti :)

Johanna, Eau De Cologne

“Nyt on kiire!”, huudahdan tyttärelleni klo 11 aamupäivällä. Lounas on vielä syömättä ja hänellä on yöpaita päällään. Itse haarukoin seisaaltaan kalapuikkoja. Päiväkotiin ja töihin pitäisi kohta lähteä.

Samalla kun hoputan, mietin miten ihmisellä voi olla kiire kello 11 aamupäivällä. Miten en tänäkään aamuna saanut tehtyä asioita niin, ettei kiirettä tarvitsisi hokea. Kilpajuosta kellon kanssa.

Totuinko täysipäiväisenä Hausfrauna liian verkkaisaan menoon ja nyt arjen hallinta tuntuu karkaavan käsistä. Karkaavan käsistä minulta osa-aikatyöläiseltä. Suorastaan huvittavaa ja naurettavaa. Arki on tällä hetkellä juuri sellaista, kuin itse olen siitä tehnyt. Arki on työpäivinä kaaottista. 

Tällaisina kiireen värittäminä päivinä tuntuu lapsellakin olevan vaatimuksia urakalla “Äiti, tule tänne, äiti tee sitä, tätä ja tuota!”. Kiire on tarttunut lapseenkin. Yhdessä sinkoilemme ympäri kotia ja “kiirehdimme”. Ja kun olen vienyt lapsen päiväkotiin, juoksen bussille. 

Olen viikossa arkisin kahtena tai kolmena päivänä töissä. Tällöin tyttäremme menee iltapäiviksi päiväkotiin. Päiväkoti on auki klo 7-19 ja tavallisesti hän on siellä noin klo 12-17 tai 12-18. Viikkomme on myös muuttunut niin, että olen ollut nyt useampana lauantaina töissä. Arkivapaat on ihania ja silloin olemme lapsen kanssa molemmat vapaalla. 

Suomessa koti ja elämä pysyi järjestyksessä kokopäivätyöläisillä ja kokopäivätarhalaisella. Olenko laiskistunut? Ehkä, tai ainakaan en ole yhtä tehokas kuin ennen. Vuoden ajan elin täysin erilaista päivärytmiä laiskoine aamuinen ja hitaine lounaineen. Uuteen on ollut vaikea totutella. 

Hävettää puhua kiireestä, kun sitä ei oikeasti ole. Minulla on ihana työ, josta nautin. Kiireeseen ei ole aihetta. Kiire on kamalaa. Hiljaa hyvä tulee, opettelen jälleen hallitsemaan päänsisäistä kaaosta. Hoppu saa nyt luvan loppua!
 

Kommentit (0)

Lomaa Turkissa on jäljellä vielä yhden vuorokauden verran. Hotellimme pursuilee suomalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia matkailijoita. Saksalaisia ei näy. Tuntuu, että minulla on jo hieman ikävä Kölniin ja ennen kaikkea ikävä saksalaisia. Saksalaisten kanssa on jotenkin mukava lomailla, tämä kävi selväksi kesäisellä Mallorcan reissullamme. 

Ikävöin myös saksankieltä niin paljon, että aamulla käänsin tv:n saksalaiselle kanavalle. Ihan vain kuullakseni mielestäni yhtä maailman ärsyttävimmistä ja rumimmista kielistä. Miten tässä näin on päässyt käymään?

Vuosi sitten tuskailin ja olin varma, etten tule koskaan sopeutumaan saksalaiseen yhteiskuntaan. Olin myöskin varma, etten koskaan tulisi pitämään saksalaisista. Tuomitsin heidät kuukauden maassa asumisen jälkeen ​röyhkeiksi, pöyhkeiksi ja töykeiksi. Syksyn mittaan, kun rakastin tulisesti uutta kotikaupunkia, taisin kuitenkin myös rakastua saksalaisiin tai ainakin Kölniläisiin.

Lomalla on ollut aikaa pohtia. Rakastan ihmisten tapaa nauttia elämästä. Naurua ja ilonpitoa kohtaan ainakin itse Kölnissä päivittäin. Oli sitten kyse arkisista tilanteista, ravintolalounaista tai kahvihetkistä. Nauru raikaa ja on tarttuvaa. Rakastan kova äänisiä väittelyitä ja sitä huutoakin. Koen eläväni kulttuurissa, jossa jokainen saa olla itsensä kaltainen ja on tilaa päästää oma persoonansa valloilleen. Kölniläiset ovat itse sitä mieltä, että he ovat Saksan rennoin ja iloisin asukaskunta. Olen kuitenkin onnekseni kohdannut hyväntuulisia saksalaisia muuallakin uudessa kotimaassani.

Ei, loma ei ole ollut tylsä. Minulla on vain ikävä kotiin. Jos pitäisi valita, lennänkö huomenna Kölniin vai palaisinko vanhaan elämään Helsinkiin, lentäisin ehdottomasti Kölniin. Sinne minä nyt kuulun. Kuinka hyvältä ja ehkä hieman oudolta tuntuu sanoa näin. Luulen ja toivon, että suurimmat kotoutumisen tuskat ovat nyt takanapäin. On ihana palata jälleen huomenna kotiin (vaikka tuomiokirkkoa en pääsekään heti halaamaan).

Kommentit (3)

Saksako ruma kieli?
1/3 | 

Vuoden jälkeen tunnet kuuluvasi Saksaan? Kävipäs nopeasti. Kehottaisin sinua menemään Saksassa, niin sitten sä vasta pääset tutustumaan tämän maan kansalaisiin.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, kuten olen aiemmissa kirjoituksissa todennut, että kotoutuminen on pitkä prosessi ja tunteet heilahtelevat laidasta laitaan. Suomalainen toki olen, mutta tällä erää viihdyn Saksassa tai ainakin Kölnissä hyvin ja tunnen kotini olevan täällä. Ja kyllä, saksa on mielestäni ruma ja vaikea kieli. Mutta se on vain minun mielipiteeni ja makuasioista ei voi kiistellä ;)

Johanna, Eau De Cologne

Satsuma Bubble
2/3 | 

Ensimmäiseen komenttiin: Miksi ei vuoden jälkeen voisi tuntea kuuluvansa johonkin paikkaan?! Niinhän voi tuntea vaikka jo sillä hetkellä, kun maahan astuu. Olipas ahdaamielisesti kommentoijalta ajateltu! :D

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat